Uusi vauva sekoittaa esikoisen elämän

Kun perheeseen syntyy uusi vauva, esikoinen ei välttämättä hyväksy uutta tilannetta mukisematta. Tuoreen tutkimuksen mukaan lapsuuden kielteinen kokemus voi vaikuttaa myös esikoisen aikuisiän ihmissuhteisiin.

Uusi vauva, esikoisen kaikkien ongelmien alku ja juuri?

Mitä esikoinen tuumaa, kun hän näkee äitinsä hoivaavan ja hellivän pikkusisarusta? Miten nämä lapsuusmuistot näkyvät esikoisen aikuisiän ihmissuhteissa?
 
Turun yliopistossa vastikään tarkastetun väitöstutkimuksen keskeisenä teemana oli vanhemman sisaruksen kokemus hänen katsoessaan äitiä ja uutta vauvaa yhdessä. Mirja Malmbergin tutkimuksessa kuvataan, miten tämä kokemus näkyy esikoisen lapsuudenmuistoissa ja hänen nykyisissä ihmissuhteissaan.
 
 
Kateutta, ulkopuolisuutta ja arvottomuutta
 

Esikoinen voi Malmbergin tutkimuksen mukaan kokea vauvan syntymän jälkeen monenlaisia kielteisiä tunteita ulkopuolisuuden ja arvottomuuden tunteista, yksinäisyyteen, kateuteen ja mustasukkaisuuteen.
 
Nämä samat tunteet saattavat kohdistua aikuisiällä puolisoon, lapseen, muihin läheisiin ja jopa kumppanin raskauteen. Vaikeudet ilmenivät muun muassa vetäytymisenä ja omassa varassa olemisen pakkona.
 
 
Lapsuuden kokemukset selittävät parisuhteen mustasukkaisuutta?
 

Varhaiset, sisarussuhteeseen liittyvät tunnemuistot voivat aktivoitua aikuisiällä läheisissä ihmissuhteissa ja elämän taitekohdissa. Näin voi käydä esimerkiksi naisen tullessa äidiksi ja miehen isäksi ja kun perheeseen syntyy toinen tai useampi lapsi.
 
Mies voi olla mustasukkainen ja kateellinen puolisonsa ja lapsen suhteelle, jonka ulkopuolelle hän kokee jäävänsä. Vaimon pitäessä uutta lasta sylissä miehestä tuntuu, että vaimo on kuin lapsuuden äiti, joka pitää sisarusvauvaa sylissä.  Mies - kuten vanhempi lapsi - kokee menettävänsä paikkansa: äidin rinnoilla on toinen.
 
 
Työuupumuksen taustalla voi olla lapsuuden isosiskorooli
 

Erään tutkimuksessa mukana olleen naisen työuupumus puolestaan kumpusi lapsuuden vastuuntäyteisestä isosiskon roolista, kokemuksesta, että oli oltava apuäiti. Hän koki työtoverinsa ripustautuvina pikkusiskoina, joihin ei voi luottaa. Hänen oli oltava elämää sivusta seuraava suorittaja, kun taas muut saivat kaiken hyvän helpolla.
 
- - - - -

Psykologian lisensiaatti Mirja Annikki Malmbergin psykologian alaan kuuluva väitöskirja "Madonnakonstellaatio. Vanhemman sisaruksen kokemus äidin ja uuden vauvan yhdessäolosta” tarkastettiin 4.9. 2010 Turun yliopistossa.
 
 
Lue lisää sisaruudesta:
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 4
36r7bL , [url=http://ifepbwmejeya.com/]ifepbwmejeya[/url], [link=http://yckxluhqkmxp.com/]yckxluhqkmxp[/link], http://uxtxxfjjhgns.com/
Kirjoittaja sldsznau 16.03.2012
36r7bL , [url=http://ifepbwmejeya.com/]ifepbwmejeya[/url], [link=http://yckxluhqkmxp.com/]yckxluhqkmxp[/link], http://uxtxxfjjhgns.com/
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
AJYNN5 <a href="http://vclhyzptotaz.com/">vclhyzptotaz</a>
Kirjoittaja alqtpyol 12.03.2012
AJYNN5 <a href="http://vclhyzptotaz.com/">vclhyzptotaz</a>
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
N2JgiR <a href="http://ecqdysaredzr.com/">ecqdysaredzr</a>
Kirjoittaja jdlefa 09.03.2012
N2JgiR <a href="http://ecqdysaredzr.com/">ecqdysaredzr</a>
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
If I were a Teaegne Mutant Ninja Turtle, now I'd say "Kowabunga, dude!"
Kirjoittaja Dalras 08.03.2012
If I were a Teaegne Mutant Ninja Turtle, now I'd say "Kowabunga, dude!"
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.