Ulkomaiset suositukset kehottavat välttämään saunaa odotusaikana sikiövaurioiden pelossa. Onko raskausaikana saunominen siis turvallista?

Viimeksi päivitetty 8.6.2021

Esimerkiksi yhdysvaltalaiset raskausajan suositukset kehottavat välttämään kuumassa kylpemistä ja saunomista. Taustalla on pelko äidin kehon lämpötilan noususta, jonka väitetään aiheuttavan etenkin alkuraskaudesta keskenmenoja ja sikiövaurioita.


 


Suomessa kuitenkin useimmat äidit käyvät saunassa. Pitääkö näiden perheiden pelätä, että vauvalle on koitunut sikiövaurioita?

Ulkomaiset suositukset perustuvat eläinkokeisiin

”Pelko saunan aiheuttamista sikiövaurioista juontaa eläinkokeista, joissa liikaan lämpöön on liittynyt keskushermoston kehityshäiriöitä ja joistakin lähinnä satunnaisista potilastapauksista, jossa vaurioituneen vauvan synnyttäneet äidit ovat muistaneet saunoneensa raskauden aikana”, professori Lasse Viinikka kertoo.

Suomessa saunotaan todella paljon, joten jos sauna sisältäisi sikiövaurioriskin, meidän pitäisi olla varsin vaurioitunut kansa. Näin ei kuitenkaan ole.

”Laajoissa suomalaisissa aineistoissa ei ole löytynyt yhteyttä saunan ja sikiövaurioiden välillä. Kun lisäksi kyseinen keskushermoston kehityshäiriö on kansainvälisesti vertailtuna maassamme harvinainen, vaikka meillä käytännössä kaikki raskaana olevat saunovat, on johtopäätös, että tavanomaisen saunomisen tuoma lämpöaltistus ei aiheuta sikiön kehityshäiriöitä”, Viinikka summaa.

Pitääkö saunomista rajoittaa missään tilanteessa?

On tiettyjä tilanteita, joissa saunomista saattaa joutua rajoittamaan:

  • Jos löylyt aiheuttavat epätavallista supistelua.
  • Raskauden aikainen verenpaineen kohoaminen saattaa myös estää saunomisen.

Jos raskauteen liittyy näitä tai muita erityishaasteita, saunaan menemisestä kannattaa keskustella neuvolassa tai lääkärissä.

Muista kuunnella kehosi viestejä!

Yksinkertainen perussääntö pätee niin raskausaikana kuin muutoinkin. Löylyistä pitää tulla ulos, jos sauna tuottaa seuraavia epämielyttäviä tuntemuksia:

  • epämielyttävän kuumuuden tunteen
  • poikkeuksellisen väsymyksen
  • huimauksen
  • muun hankalan olotilan

”Raskaana oleva voi saada edellä mainittuja epämiellyttäviä oireita kevyemmissä löylyissä kuin ennen raskautta. Silloinkin niiden viestiä on syytä kuunnella”, Viinikka sanoo.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että raskaana olevien pitäisi alkaa seurata saunan lämpömittaria tai ottaa sekuntikellolla aikaa löylyjen pituudesta.

”Suomalaiset osaavat saunoa ja tuntevat sen vaikutukset. Heidän ei tarvitse kylpeä lämpömittari ja kello kädessä”, Viinikka huomauttaa.

Saunoitko sinä odotusaikanasi? Miltä se tuntui? Tule keskustelemaan aiheesta foorumille: Saunominen raskausaikana


Kehon sisäinen lämmönnousu vaikuttaa sikiöön

Vaikka terveen henkilön kohdalla saunominen ei aiheuta sikiölle vauriota, joissain olosuhteissa lämmöllä voi olla vaikutus sikiöön.

”Ei ole mahdotonta, että suuri sisäinen lämmönnousu vaikuttaisi sikiöön haitallisesti”, lääketieteen professori Lasse Viinikka kertoo.

Kehon lämmönsäätelyjärjestelmä kuitenkin takaa sen, etteivät normaalilöylyt aiheuta vauvalle minkäänlaista riskiä. On tietysti eri asia, jos odottaja ei noudata kehonsa viestejä ja istuu saunakilpailuhengessä erittäin kuumissa löylyissä, eikä noudata kehon viestejä. Näin tuskin kuitenkaan kukaan odottaja toimii.

Vesi välittää lämpöä tehokkaammin ja niinpä paljukylvyt voivat nostaa äidin sisäistä lämpötilaa saunaa nopeammin.

Mitä mieltä olet artikkelista?