Lapsen syntymän jälkeen otettavien tatuointien takaa löytyy hyviä oivalluksia ja koskettavia tarinoita. Tässä viiden äidin syyt kirjailla lapsistaan muisto iholle. 

Julkaistu 18.2.2016

Intiaanimytologiaa tatuoinnin muodossa

Leilan tatuointi on taiteilijan käsialaa.
Leila sai omille tatuoinneilleen kipinän reissatessaan Yhdysvalloissa. Hän ihastui Randy Chitton keramiikkatöihin. Randy on Choctaw-intiaani, ja alkuperäiskulttuuri liittyy vahvasti hänen töihinsä.

”En raaskinut ostaa silloin kallista keramiikkatyötä. Kun täytin 40 vuotta, mieheni osti minulle Randyn alkuperäistyön. Mieheni pyynnöstä Randy oli myös piirtänyt minulle erilaisia vaihtoehtoja tatuoinneiksi”, Leila kertoo.

Leila valitsi vaihtoehdoista kiipeävän kilpikonnan. Kilpikonna edustaa tarinankertojaa. Intiaanimytologiassa kilpikonna suojaa tarinansa kilpensä alle, kunnes hän on valmis jakamaan ne toisille. Intiaanikulttuureissa historia ja kulttuuri ovat siirtyneet tarinoiden avulla eteenpäin, joten tarinankertoja on intiaanimytologiassa vaikutusvaltainen hahmo.

”Olen äitinä lasteni tarinankertoja, kun ohjaan ja opastan heitä elämässä eteenpäin”, Leila sanoo.

Syntymäkellot muistuttavat tärkeimmästä hetkestä elämässä


Reija oli pohtinut tatuoinnin hankkimista jo pitkään. Päätös kypsyi kolmatta lasta odottaessa.

”Päätin, että otan lapsiin liittyvän tatuoinnin. Samalla hahmottui idea syntymäkellonajoista.”

”Tatuointi on minun tapani kuljettaa lapsia aina mukanani. Jos kelloja osaa katsoa,  niistä löytää myös nimikirjaimet”, Reija kertoo.

Isokokoinen tatuointi piti ottaa kahdessa vaiheessa.

Voimakkaat tiikerit kuvastavat lapsia

Katri otti tiikeritatuoinnit kuvaamaan kahta lastaan.
Katrin kiinalainen horoskooppimerkki on tiikeri. Tiikerin vuonna syntyneitä pidetään voimakkaina, äkkipikaisina, tyylikkäinä, suorasukaisina ja huimapäisinä. Myös oikeudenmukaisuuden tunne seuraa tiikeri-ihmisiä.

”Isompi tiikerin pää kuvastaa 2-vuotiasta tyttöäni ja pienempi 7 kuukauden ikäistä poikaani”, Katri kertoo.

Tatuointi täynnä pieniä merkityksiä

Meiju piirsi itse kellotatuoinnin. Tatuoinnin teki Jesse Sampo.
”Tatuoinnissa on mukana raskausajan himoni: suklaa ja mansikka. Timantti puolestaan kuvastaa sitä, kun menimme miehen kanssa tuolloin kihloihin. Kellosta löytyy tytön syntymäaika. Rusetti kertoo lapsen sukupuolesta”, Meiju kertoo.

Tällä hetkellä Meiju on uuden tatuointihaasteen edessä.

”Olen raskaana ja odotan poikaa. Tarkoitus on suunnitella samantyylinen tatuointi myös tästä tulevasta lapsesta”, Meiju sanoo.

Perhosten takana on myös surua

Perhoset kertovat Kirsin rakkaudesta kaikkia seitsemää lasta kohtaan.Kirsi oli suunnitellut lapsiin liittyvää tatuointia pitkään. Lopulta hän päätyi perhosiin.

”Ensiksi halusin tatuoinnin joutsenista, mutta se oli vaikea toteuttaa. Päädyin perhosiin. Ne ovat ihania ja värikkäitä ja niihin sai liitettyä lasten ensipupujen värit. Jokaisella lapsellani on omanvärinen pupu”, Kirsi kertoo.

Koska Kirsin perhe ei ole säästynyt vaikeilta ajoilta, tatuoinnella on Kirsille erityisen tärkeä merkitys.

”Kun otin tatuoinnin pari vuotta sitten, vanhimmat lapseni oli huostaanotettuina. Tatuointi kertoo myös lapsilleni, että he ovat aina lähelläni. He ovat aina minulle tärkeitä”, Kirsi kertoo.


Mitä mieltä olet artikkelista?