Lapset ovat luontaisilta päivärytmeiltään hyvin erilaisia. Yksi ponkaisee ylös kukonlaulun aikaan, kun taas toinen tuhisee tyytyväisenä vaikka kymmeneen. Foorumiäidit jakavat kokemuksiaan lastensa unirytmeistä.

Viimeksi päivitetty 19.2.2019

Lasten unentarpeessa ja nukkumisessa on suuria yksilöllisiä eroja  aivan kuten aikuistenkin. Toiset ovat iltavirkkuja ja aamun torkkuja, toisille taas maistuu uni jo alkuillasta, muttei kovin pitkään aamulla. Ja on vielä niitäkin, jotka valvovat myöhään mutta heräävät silti kukonlaulun aikaan  ja toisaalta heitä, jotka menevät aikaisin nukkumaan ja tuhisevat silti pitkään.


 


Hulin perheessä on melko aikainen rytmi:

”Lapset menee nukkumaan n. 19.00-19.30 (välillä ovat sängyssä jo 18.45). Herätään joka aamu 5.30-6.00, harvoin on taidettu nukkua 6.15 saakka”, Huli kirjoittaa.

Aamu alkaa viideltä

Saman perheen lapsillakin voi olla erilainen unentarve riippuen lasten iästä ja muista yksilöllisistä tekijöistä. Unentarve voi myös vaihdella:

”Meillä molemmat lapset menee klo. 20.00 nukkumaan. Myös viikonloppuisin. Esikoinen, 8v poika herää joskus 5-6.30 osaa onneksi jo nykyään itsekseen lueskella aamuisin. Pienempi 14kk nukkui aikaisemmin 7-8, mutta tämän viikon herännyt klo. 6.00, mutta ei herää enää öisin”, kertoo emsu86.

”Olemme aamutorkkuperhe”

Monesti päiväkotiarki rytmittää päiviä niin, että lasten on herättävä tiettyyn aikaan, vaikka uni maistuisi pidempäänkin. Tipsin perheessä nukuttaisiin mieluusti ainakin yhdeksään asti:

”Esikoinen 3,5v menee nukkumaan 20-21 aikaan, herää omia aikojaan 8-9 aikaan, parhaimmillaan 10 maissa, päiväkotiaamuina pitää maanitella hereille 7.15. Vauva kohta 6kk nukkumaan samoihin aikoihin mutta usein haluaa vielä ”iltavillit” leikkimatolla ja menee 23 aikaan viimeistään nukkumaan, herää 9-11 aikaan. Esikoinen on käytännössä aina nukkunut yönsä eikä tuo vauvakaan juuri herää, tuhisee vähän vieressä, tissi suuhun ja unta palloon. Ollaan aamutorkku perhe, aletaan olla helisemässä kun esikoinen on viime aikoina alkanut herätä jo klo 8 :D.”

Myöhäisen rytmin kolmikko

Myös nimimerkin loora84 perheessä on melko myöhäinen rytmi  uni voi tulla vasta iltakymmenen jälkeen, mutta toisaalta herätyskään ei koita ennen aamuyhdeksää:

”Meillä on kolme alle kouluikäistä. Kaikki menee nukkumaan 21.30-22.15. Heräävät aamulla 9.00-9.30. Esikoinen ja kuopus tulevat melkein aina jossain vaiheessa meidän sänkyyn. Keskimmäinen nukkuu yleensä koko yön omassa sängyssä.”

Millainen unirytmi sinun lapsellasi on? Mihin aikaan teillä mennään nukkumaan, entä milloin koittaa herätys? Tule keskustelemaan aiheesta foorumille: Moneltako lapsesi herää?

Mitä mieltä olet artikkelista?