Äitienpäivä häämöttää kuukauden päässä, ja kauppojen hyllyt täyttyvät äideille suunnatuista lahjatuotteista. Mutta millaista huomiointia äidit itse toivoisivat merkkipäivänään? Kurkkaa Vau.fi-foorumilta äitien ykköstoiveet äitienpäivälahjaksi!

Viimeksi päivitetty 11.4.2019

Kevät rullaa vauhdilla eteenpäin, ja äitienpäiväänkin on enää kuukausi. Monissa kodeissa ehkä jo mietitään, miten äitiä voisi muistaa tänä vuonna. Kurkistus foorumille saattaa auttaa pohdinnassa, sillä foorumiäidit muistelevat parasta aikaa mieleisiä äitienpäivälahjoja ja kertovat, millaisia huomionosoituksia toivoisivat tulevana äitienpäivänä.



Ykköstoiveena pitkään nukkuminen

Monelle foorumiäidille kelpaisi aineeton lahja: pitkään nukkuminen. Myös valmiiksi katettu aamiainen löytyy usealta toivelistalta:

”Aamiainen sänkyyn olisi kyllä luksusta sekä se, että saisi nukkua pitkään!”, kirjoittaa Towanda.

”Paras lahja oli, kun kuopus oli vauva ja muu perhe oli laittanut yllätyksenä ihanan runsaan aamiaisen, kattanut kauniisti ja söimme rauhassa yhdessä”, muistelee Yölento.

”Olisi ihana saada hemmottelulahjakortti”

Myös hemmottelulahjakortit kelpaisivat foorumiäideille. Emsu86 toivoo, että lapsen ohella puolisokin yllättäisi lahjalla äitienpäivänä:

”Esikoiselta olen lahjoja saanut mitä päiväkodissa/koulussa tehnyt ja olisihan se kiva jos mieskin muistaisi jotenkin muutenkin kuin nousemalla lasten kanssa sinä aamuna. Jos joku lahjatoive pitäisi miettiä, niin olisi ihana saada lahjakortti johonkin hemmotteluun, hierontaan tai jalkahoitoon vaikkapa.”

Toive päästä valmiiseen pöytään

Samoin Ginger toivoo, etteivät äitienpäivän yllätykset jäisi lapsen askarteluihin, vaan myös puoliso huomioisi päivän jollain tavalla:

”Viime vuonna sain pojan askarteleman kortin ja aamiaista sänkyyn minkä poika ja mies toivat yhdessä. Saa nähdä tuleeko semmoista tänä äitienpäivänä. Varmaan korttia tai pientä askartelua on ainakin lupa odottaa. Ostin myös lapsen isälle viime vuonna isänpäivälahjan niin ehkä odottaisin häneltä jotakin huomiointia. Olisi ihan kiva kyllä joskus päästä äitienpäiväruoallekin jonnekin muualle.”

”En ole saanut lahjoja tai aamiaisia sänkyyn”

Joskus voi käydä niinkin, ettei äiti tule huomioiduksi lainkaan äitienpäivänä. Se ei kuitenkaan välttämättä ole sitä mitä äiti toivoisi:

”En ole saanut lahjoja enkä aamiaisia sänkyyn. En kyllä yhtään tiedä mitä toivoisin, ei ole tarvinnut miettiä semmoista”, kirjoittaa Enni.

Millaista huomioimista sinä toivoisit äitienpäivänä? Osallistu keskusteluun foorumilla: Paras saamasi äitienpäivälahja? Tai mitä toivoisit saavasi?

Mitä mieltä olet artikkelista?