Oikea aurinkovoide lapselle

Äiti ja vauva auringossa

Aurinkovoiteen valitseminen lapselle ei ole helppoa. Pienille lapsille ei suositella hormoneja sisältäviä kemiallisia voiteita. Toisaalta fysikaalisten suotimien haitattomuudesta ei ole vielä vedenpitäviä todisteita.

Lapsille suositellaan käytettäväksi fysikaalisia suotimia eli aurinkovoiteita, jotka sisältävät sinkki- ja titaanioksidia. Näiden voiteiden toimintaperiaate on yksinkertainen. Titaani- ja sinkkioksidi yksinkertaisesti heijastavat osan säteilyä pois.


Fysikaalisia suotimista haittaa?

Titaani- ja sinkkioksidi ovat nanopartikkeleita. Aineiden pienen koon vuoksi tutkijat ovat epäilleet, että haitallisia partikkeleita saattaisi joutua verenkiertoon.

”Vuonna 2007 valmistuneen Nanoderm-projektin tulokset osoittivat, että nanopartikkelit imeytyivät ihon sarveiskerroksen pinnallisimpiin osiin ja ihon karvatuppiin, muttei siitä edemmäs verenkiertoon”, Työterveyslaitoksella työskentelevä toksikologi Tiina Santonen kertoo.

Haavojen suhteen on kuitenkin syytä olla tarkka.

”Haavoittunut ihossa ei ole suojaavaa sarveiskerrosta. Haavoille ei siis kannata levittää suojavoiteita, vaikka mitään selvää näyttöä sinkki- ja titaanioksidin haittavaikutuksista ei tällä hetkellä ole”, Santonen kertoo.


Entäpä kemialliset suotimet?

Kemialliset aurinkovoiteet ovat ehdottomasti haitallisempia lapsille kuin fysikaaliset voiteet, jotka eivät imeydy verenkiertoon.

”Kemiallisissa suojavoiteissa on hormonaalisesti aktiivisia aineita. Niistä on potentiaalisesti haittaa lapsen kehitykselle”, lääketieteen tohtori Jorma Toppari kertoo.

Kemiallisia suojavoiteita ei suositella lainkaan alle kolmivuotiaille lapsille.

”Hormonaaliset haitta-aineet voivat vaikuttaa puberteetin ajoitukseen, sukupuolielinten kehitykseen, syöpäalttiuteen ja hedelmällisyyteen”, Toppari sanoo.

Taapero- ja leikki-ikäisiä lapsia saattaa olla mahdoton pitää poissa auringosta. Silloin fysikaaliset suotimet ovat kemiallisia suotimia parempi ratkaisu.

”Esimerkiksi Australiassa suojavoiteet ovat päiväkodeissa lakisääteisiä. Ilman niitä lapsia ei saa päästää ulos leikkimään”, Toppari huomauttaa.

 

Purkeissa voi olla molempia

Monet lapsille suunnatuista aurinkorasvoista sisältää sekä fysikaalisia että kemiallisia suotimia. Lapsille suunnatut aurinkovoiteet eivät siis automattisesti sovi alle kolmivuotiaille lapsille.

Kemiallisia suotimia sisältävät lapsille suunnatut rasvat tunnistaa siitä, että niiden suojakerroin on usein erittäin korkea. Purkissa tuoteselostuksessa pitäisi myös olla ilmoitus siitä, millä mekanismilla voide toimii.

Hankalien voidevalintojen vuoksi paras ratkaisu vauvoille saattaa olla se yksinkertaisin: vaatetus ja varjo.


Teksti: Jarkko Uro

Kuva: iStock

 

Lue myös:

Suojaa pienet silmät aurinkolaseilla
Suojaa lapsen iho auringolta
Hellekelin vaarat vauvoille

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.