Synnytyspelko varjostaa raskautta

Synnytyspelon taustalla jylläävät monenlaiset tekijät. Peloista ja niiden hallinnasta kertoo synnytyspelkopoliklinikalla työskentelevä kätilö Minna Vanhamäki. Omaa pelon varjostamaa synnytystään muistelee Jenni, 27.
Synnytystä ei voi hallita. Varsinkin ensisynnyttäjille se on tuntematon kokemus. Siksi synnytykseen liittyy usein epävarmuutta ja pelkoa.
 
”Kaikki naiset pelkäävät jossain määrin synnytystä. Se liittyy synnytykseen valmentautumiseen”, synnytyspelkopoliklinikalla työskentelevä kätilö Minna Vanhamäki kertoo.
 
Tietyssä pisteessä pelko muuttuu synnytystä ja jopa sikiön terveyttä haittaavaksi stressikysymykseksi. Rajaa normaalin ja haitallisen pelon välille on kuitenkin vaikea vetää.
 
”Yleisesti ottaen vahvat kuolemaan ja synnytyksessä pärjäämiseen liittyvät pelot on hyvä selvittää. Varsinkin jos pelot haittaavat esimerkiksi nukkumista, ruokahalua ja muita elämän normaalitoimintoja, on syytä ottaa asia esille neuvolassa”, Vanhamäki sanoo.
 
 
Möröt pelkojen takana
 

Synnytyspelkoon ei ole yhtä tiettyä syytä. Siksi synnytyspelkopoliklinikalla lähdetään aina äidin tarpeista liikkeelle.
 
”Toisilla syyt saattavat olla parisuhdeongelmissa tai kivun pelkäämisessä. Myös huonot synnytyskokemukset aiheuttavat pelkoja. Joissain tapauksissa pelkojen takana voi olla seksuaalista väkivaltaa kuten raiskauskokemuksia tai insestiä”, Vanhamäki kertoo.
 
On tyypillistä, että ensisynnyttäjien pelot eroavat uudelleen synnyttäjien peloista.
 
”Ensisynnyttäjän kanssa teemme yleensä synnytys- ja kivunlievityssuunnitelmia. Sovimme myös, että koko henkilökunta sitoutuu näihin suunnitelmiin, niin ettei äidin tarvitse pelätä, noudatetaanko hänen toivomuksia vai ei”, Vanhamäki sanoo.
 
Pelkäävällä uudelleen synnyttäjällä on taas usein jäänyt edellisestä synnytyksestä jotain hampaankoloon.
”Näissä tapauksissa puramme käsittelemättä jääneitä ja ikäviä synnytyskokemuksia keskustelun avulla”, Vanhamäki sanoo.
 
 
Sektio ei ole ratkaisu
 

”Synnytyspelkoa ei voi leikata pois. Myös keisarinleikkaus on synnytys siinä missä alatiesynnytys”, Vanhamäki sanoo.
 
Koska syy synnytyspelkoon on usein hyvin syvällä, ei pelkkä lääketieteellinen toimenpide riitä selvittämään pelkoa.
 
”Pelko pitää käsitellä, vaikka synnytystapa olisi leikkaus. On tärkeää, että pelko puretaan synnytystavasta riippumatta. Hoitamaton pelko voi jäädä kaivelemaan ja tuottaa esimerkiksi synnytyksen jälkeistä masennusta.”, Vanhamäki tähdentää.
 
Vanhamäen mukaan alatiesynnyttäminen voi antaa äidille voimaantumisen kokemuksia.
 
”Hyvä synnytyskokemuksesta saa selviytymisen ja pärjäämisen kokemuksia. Se voi olla voimavara synnytyksen jälkeen. Toisaalta täytyy muistaa, että synnytystavan perusteella ei voi ennustaa äitinä olemista”, Vanhamäki sanoo.
 
 
Pelkopolille mutkien kautta
 

Jenni, 27, pelkäsi synnytystä kivun takia. Asia pyöri jatkuvasti hänen mielessään.
 
”Kerroin jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä, että synnytys pelottaa minua hirveästi. Terveydenhoitaja sivuutti asian sanomalla, että pelko on terveellistä ja että kaikki pelkäävät”, Jenni kertoo.
 
Raskauden loppupuolella Jenniä onnisti. Hänen terveydenhoitajansa vaihtui toiseen.
 
”Uusi neuvolantäti kuunteli minua ja laittoi lähetteen pelkopolille. Myöhemmin hän kysyi aina, miten tämä pelko on vaikuttanut ja miten olen jaksanut”, Jenni kertoo.
 
Synnytyspelkopoliklinikalla Jenni puhui ensin kätilön kanssa synnytyspelon syistä.
 
”Aloimme kätilön kanssa epäillä, että lapsena kärsimäni korvatulehduskierre oli aiheuttanut pelon synnytyskipua kohtaan."
 
Myös tutustuminen synnytyssaliin auttoi Jenniä. Kaikki pelkopoliklinikkakäynnit eivät kuitenkaan toimineet tarkoituksenmukaisesti.
 
”Lääkärin piti tehdä minun kanssa synnytysarviointi. Hän ei kuitenkaan suostunut tekemään sitä, vaan totesi, että synnytyksessä selviää, miten lapsi tulee ulos”, Jenni kertoo.
 
Kun H-hetki koitti, synnytys ei ottanutkaan käynnistyäkseen. Lopulta Jenni joutui kohtaamaan suurimman pelkonsa.
 
”Minulle tehtiin sektio, koska vauva ei olisi muuten mahtunut ulos."
 
Teksti: Jarkko Uro
 
 
Lue lisää synnytyksestä:



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 4
Niin...
Kirjoittaja Tiina 11.12.2011
Mutta entäs sitten jos pelkää sitä sektiotakin? Kipua sekin aiheuttaa ja minullekin se on se suurin syy synnytyspelkoon.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Sama juttu
Kirjoittaja Miumau 01.07.2011
Minulle kävi aivan samoin, kun jutun Jennille - hätäsektio. Se oli pahin pelkoni raskauden aikana. Näin jopa muutamaa yötä ennen synnyttämään lähtöä painajaista siitä. Minun pelkoni saattaa johtua siitä, että oma äitini varjosti mieltäni puhumalla omista suunnitelluista sektioista. Hän vertasi minua itseensä, että kun miäkin olen niin pieni, että pysytnköhän synnyttämään normaalista. Vaikka kohdallani ei kyse ollutkaan siitä, ahdistus valtasi synnytyksen jälkeen. Tunsin itseni epäonnistuneeksi ja ätitini vielä pahensi tilannetta kertomalla rankasta synnytyksestäni minulle aivan vieraillekin ihmisille! Haluaisinkin lukea juttua siitä, miten toiset ovat selvinneet yllättävän sektion tuomasta mielen epätäasapainosta....?????
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Uudelleensynnyttäjän pelko
Kirjoittaja Marika 04.11.2008
Kovasti keskitytään siihen, kuinka ensisynnyttäjät pelkäävät kipua ja ns. tuntematonta. Itse en osannut vielä ensimmäistä synnytystä pelätä, mutta sen mennessä kaikilla mahdollisilla tavoilla pieleen (mm. kokonaiskesto 31 tuntia), niin toista synnytystä osaankin jo pelätä ihan eri tavalla. Nyt laskettu aika tammikuussa ja tuki ainakin neuvolasta on ollut olematonta. Aika pelkopolille varattu marraskuun loppuun, toivottavasti siellä käynti olisi hedelmällinen. Tosin epäilen, että jos kohdalleni sattuu asian ohittava lääkäri, niin pelkoa ei saada käsiteltyä ajoissa ja synnytyksestä tulee jälleen yhtä hirveä (ellei kauheampikin) kokemus. Kolmatta kertaa ei siis meidän perheeseen tule, jos toinen kokemus tulee olemaan yhtä kauhea.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Lohtua?
Kirjoittaja Marianne 03.11.2008
itse pelkkään ylikaiken tulevaa synnytystä. Esikoinen syntyi sektiolla. Tämä jennin kertomus hänen omasta pelostaan ei kyllä antanut toivoa tänne suuntaan.. hänhän kuitenkin sai loppujenlopuksi sektion.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.