Pregorektikon pakkomielteenä on solakka varsi

Pregoreksia

Heidän tavoitteenaan on mahtua tavallisiin farkkuihin vielä toisella raskauskolmanneksella. He ylpeilevät sillä, etteivät edes näytä raskaana olevilta. He kuntoilevat ja vahtivat painoaan oman ja lapsensa terveyden kustannuksella. He kärsivät pregoreksiasta.
Julkkisäitien ja raskaana oleville suunniteltujen designvaatteiden innoittamat brittinaiset kuntoilevat kuin viimeistä päivää aivan raskauden loppumetreille saakka ja noudattavat laihduttajan ruokavaliota, Mail Online uutisoi tänään.
 
“Raskausaikana ei missään tapauksessa saa pitää itseään nälässä. Lapsi kasvaa sikiöaikana nopeammin kuin koskaan myöhemmin elämässään”, lehden haastattelema synnytyslääkäri Pat O’Brien sanoo.
 
 
Maitotuotteiden välttely haitallista äidille ja lapselle
 

Pakkomielteinen linjojen tarkkailu raskausaikana tunnetaan maailmalla nimellä pregoreksia. Suurin pregorektikkojen syrjimä ruoka-aineryhmä on maitotuotteet, millä O’Brienin mukaan voi olla vakavia ja kauaskantoisia seurauksia sekä äidin että tulevan lapsen terveyteen.
 
Ensin kalsiumin puutteesta alkaa kärsiä äiti, jonka hampaat ja luut haurastuvat, sillä kalsiumia riittää vain sikiön kehitykseen. Äärimmäisissä tapauksissa kalsiumin ja D-vitamiinin puutos voi sairastuttaa sekä äidin että lapsen riisitautiin, joka on luustoa pehmentävä sairaus.
 
 
Alhaisesta syntymäpainosta voi seurata monenlaisia ongelmia
 

Äidin liian niukkakalorinen ruokavalio voi johtaa myös lapsen alhaiseen syntymäpainoon, jolla on pahimmillaan kauaskantoisia ja dramaattisia vaikutuksia lapsen terveyteen. Alhainen syntymäpaino lisää lapsen riskiä sairastua muun muassa sydänsairauksiin ja masennukseen. Siitä voi seurata myös kasvun hidastumista ja kognitiivisia vaikeuksia.
 
Hoikan ja normaalipainoisen olisi hyvä saada ainakin kymmenisen lisäkiloa raskauden aikana. Keskimäärin paino nousee raskausaikana 10—16 kiloa.
 
 
Älä välttele liikuntaa, mutta löydä sopiva laji
 

Raju liikunta ei sekään ole hyväksi, etenkään viimeisellä raskauskolmanneksella, jolloin nivelsiteet pehmenevät ja elimistö alkaa valmistautua synnytykseen. Loukkaantumisia sattuu helpommin, huimaus ja rytmihäiriöt saattavat yllättää.
 
Tietenkään liikuntaa ei pidä unohtaa. Esimerkiksi kävely, pyöräily ja uiminen sopivat raskaana olevalle mainiosti. Ja vaikka painoaan ei pidä vahtia pakkomielteisesti, ei toisaalta kymmenien kilojen painonnousu tee sekään hyvää, sillä se altistaa odottavan äidin raskausajan diabetekselle ja voi nostaa lapsen syntymäpainon liian korkeaksi.
Teksti: Petra Houghton
Kuva: iStockphoto
 
 
Lähde:
 
 
 
Lue myös:
  
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.