Imetys ei tee hyvää äitiä

Vauvaa pullosyötetään

Äitiys on lapsen kanssa olemista. Sitä ei voi typistää pelkäksi imettämiseksi. Silti imetys on asia, joka rinnastetaan hyvään äitiyteen. Käytäntö aiheuttaa paljon mielipahaa äideille, jotka eivät pysty imettämään.

Vauva-foorumilla nimimerkki närkästynyt äiti kirjoittaa:

”Huvittaa kun palstalla meuhkataan, ettei perheessä kosketa eineksiin, mutta sitten vauvaan tuutataan einesmaitoa. Äidinmaidonkorvike on einesruokaa”, nimimerkki kirjoittaa.

Sama nimimerkki jatkaa:

”Liian moni luovuttaa ja luulee että maito loppu. Aitoa äidinmaitoa ei arvosteta tarpeeksi”, hän hehkuttaa.

Imetyskeskusteluun liittyy usein epämiellyttävä piirre. Pulloruokintaa käytetään välineenä nostaa oma äitinä oleminen toisten yläpuolelle. Ei siis ihme, että monet korvikkeella lapsensa ruokkineet äidit tuntevat voimakasta syyllisyyttä.


Miksi ei?

”Mulle tehtiin leikkaus ja vauva vietiin lastenosastolle. Vauva tuli neljän päivän ikäisenä ensimmäisen kerran tissille. Maitoa ei tullut kunnolla, eikä tyttö osannut imeä, kun oli tottunut pulloon. Loppuen lopuksi verenpainelääkitys esti imetyksen kokonaan”, muuan äiti kirjoittaa Suomi24-foorumilla.

Vaikka taustalla ei olisi leikkausta saattaa imetyksen aiheuttama kipu olla äidille liikaa.

”Mä yritin imettää ekaa lasta nännit verillä. Lopetin kahden kuukauden iässä sen yrittämisen, enkä kertonut neuvolassa, niin säästy niitten valittamiselta. Tokan lapsen kohdalla mulla oli jo synnytyssalissa tuttipullot ja tuttelit mukana”, toinen keskustelija kertoo samassa ketjussa.

Joskus maitoa ei synny riittävästi. Esimerkiksi stressi voi vähentää maidontuotantoa.

”Imetin pikkukakkosta 2 viikkoa, jonka jälkeen maitoa ei tullut vauvan tarpeisiin nähden tarpeeksi. Otin esiin tuttelit ja nyt melkein yksinomaan syö korvikkeita”, nimimerkki kertoo Meidän Perhe -foorumilla.

Syyllisyys

”En pystynyt itse imettämään, vaikka olisin kovasti halunnut. Imettämättömyys tuntuu pahalta äideistä, jotka eivät siihen pysty. Vielä pahemmalta tuntuu, kun asiasta syyllistetään”, nimimerkki kirjoittaa Vauva-foorumilla.

Suomessa puhutaan niin paljon imetyksen eduista, että kaikki vanhemmat ovat varmasti tietoisia äidinmaidon eduista. Ei ihme, että syyllistyneet äidit puolustautuvat.

”Olen aivan yhtä hyvä äiti korvikkeesta huolimatta. Lapseni on täysin terve ja ihana vaikka kasvoikin alun korvikkeella”, nimimerkki huomauttaa Meidän Perhe -foorumilla.

Toinen äiti mukailee samassa ketjussa:

”Tärkeintä kait on kuulkaa se, että lapsi ei ole nälissään!”

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto

Lue myös:

Kätilöliitto: Suomalaisäidit imettävät liian vähän
Rintamaidolla kolesterolia vastaan
Voiko mies imettää

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 6
Imetyksen eduista ei tiedetä yleisesti
Kirjoittaja RaiRaiRai 17.03.2012
"Suomessa puhutaan niin paljon imetyksen eduista, että kaikki vanhemmat ovat varmasti tietoisia äidinmaidon eduista."

Tämä ei muuten pidä paikkaansa. Jos imetyksen eduista tiedettäisiin, siis todella oltaisiin kunnolla perillä niistä perusteellisesti, ei imetyksen alkutaipaleella annettaisi niin herkästi periksi. Vain noin 1% naisista on kykenemättömiä imettämään, lopuilla onnistuminen riippuu tukiverkostoista ja omasta asenteesta... EI TISSEISTÄ.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
hyzoyX , [url=http://ndrapfbedgzf.com/]ndrapfbedgzf[/url], [link=http://wvkcogmrkfpb.com/]wvkcogmrkfpb[/link], http://kclshzwovmaf.com/
Kirjoittaja vmcgwseq 04.02.2012
hyzoyX , [url=http://ndrapfbedgzf.com/]ndrapfbedgzf[/url], [link=http://wvkcogmrkfpb.com/]wvkcogmrkfpb[/link], http://kclshzwovmaf.com/
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Great insight. Reileved I'm on the same side as you.
Kirjoittaja Nyanna 31.01.2012
Great insight. Reileved I'm on the same side as you.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
En luovuttanut
Kirjoittaja Fiinukka 17.01.2012
Olin päättänyt että imetän koska muutenkin ajattelen ruokaa muunakin kuin kasvuaineena, se että lapsi kasvaa ei ole tae siitä mitä pienessä kehittyvässä elimistössä tapahtuu. Minulle tehtiin suunniteltu sektio ja olin tosi kipeä, rinnanpäät meni rikki ja toinen rinta tulehtui(paise) 2 ensimmäistä kuukautta meni imetystaistelussa rintakumien kanssa, mutta en luovuttanut, lapsi kasvoi ja äiti imetti kaikesta huolimatta, tippaakaan en korviketta ole antanut koskaan! Kun vaikeuksista päästiin yli imetys oli todella palkitsevaa niin äidille kuin lapsellekkin, hirveän helppoa ja epäilemättä terveellistä niin äidille kuin lapsellekkin! Äidin pitää turmella maitonsa lääkkeillä, tupakalla, päihteillä jne. jotta se olisi huonompaa kuin korvike. Tietysti äidin riittävä juominen ja syöminen vaikuttaa maidon tuloon. Itsellä oli kova stressi ekat 2kk mutta maitoa suihkusi eli maidon riittävyyteen se ei vaikuttanut, kova tahto ja halu imettää omaa lasta myös netin imetysvinkit auttoivat. Tsemppiä
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Imetys
Kirjoittaja Sandra 17.01.2012
Minun mielestä imetys on jokaisen äidin oma henkilökohtainen asia. Joo tottahan se on että imetys on kannatavampaa kuin pulloruokinta, mutta syyllistäminen on VÄÄRIN!
Imetyksestä saatta tulla ns. masennuskohtaus hetkeksi. Voi tulla itkuinen olo, yksi kerta ei haittaa, mutta vauva saattaa syödä 20 kertaa päivässä yhden tunnin. Joten mielestäni jokainen äiti saa itse päättää pystyykö siihen vai ei.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Turhaa.
Kirjoittaja Viirukhan 05.08.2011
Ei syyllistäminen saa ketään imettään. Sillä saa aikaseks vaan pahaa mieltä. Ellei sitten ite tuu hyvälle tuulelle siitä, että saa puhua suunsa puhtaaks.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.