Apua lasten univaikeuksiin

Mistä saa apua, jos lapsella on univaikeuksia?

Muuttuneet rutiinit voivat vaikeuttaa unta

 

Katkenneiden nukkumaanmeno- ja unirutiinien syitä on useita: sairaus, matkat, vierailut, muutto ja muut isot ja pienet muutokset perheessä. Useimmilla ei ole vaikeuksia palata vakiintuneisiin käytäntöihin, mutta toiset tarvitsevat apua. Jos olet jo opettanut lastasi nukkumaan itsekseen, tiedät varmaan, mikä on toiminut aiemmin, ja nyt on luontevaa kokeilla samaa. Voi silti käydä niinkin, että tarvitaan uusia menetelmiä jatkossa selviytymiseen.

Katso eri menetelmiä tästä.

 

Tukea saa neuvolasta ja uniryhmistä

 

Erilaiset sairaudet ja vaivat saattavat erityisesti vaikeuttaa hyvää nukkumista. Jos epäilet lapsen univaikeuksien johtuvan sairaudesta tai toimintohäiriöistä, ota yhteys terveyskeskukseen tai lääkäriin neuvonpitoa varten.

 

On tärkeää hakea apua, kun koet lapsen uniongelman kasvaneen siihen mittaan, ettei perhe selviä siitä. Se on ajankohtaista vaikkapa silloin, jos epäilet lapsen ongelman johtuvan sairaudesta. On ensiarvoista tehdä tämä ennen sinun ja perheesi uupumista, sillä saittepa millaista apua tahansa, vaaditaan sinun puoleltasi asiaan tarttumista. Ota yhteys neuvolaan, terveyskeskukseen tai omalääkäriin. He voivat ohjata myös sinut eteenpäin, tarpeestasi riippuen.

 

Osassa terveyskeskuksia ja lastenneuvoloita on perustettu uniryhmiä perheille, joilla on ongelmia lapsen unensaannissa. Vanhemmat voivat tavata niissä, saada neuvoja ja tukea sekä opastaa toisiaan vaikeassa tilanteessa. Useat tutkimukset osoittavat, että ne vanhemmat, jotka osallistuvat odotusaikana tai ensimmäisinä kuukausina kursseille ja saavat tietoa lapsesta ja unesta, saavuttavat myös syntymän jälkeen parhaat tulokset lapsen hyvien unitapojen vakiinnuttamisessa. Jos haluat mukaan uniryhmään, kysy terveyskeskuksesta tai neuvolasta, onko sellaista tarjolla. On olemassa myös yksityisiä yrityksiä, jotka tarjoavat apua lapsen unen kanssa painiskeleville vanhemmille.

 

 

Unilääkkeitä vain erikoistapauksissa

 

Unilääkkeitä ei suositella alle kaksivuotiaille. Tästä säännöstä voidaan poiketa tietyissä tapauksissa, mutta ei ennen kuin kaikki muut mahdollisuudet on kokeiltu. Ne tapaukset, joissa unilääkkeet tulevat ajankohtaisiksi, koskevat usein lapsia, joilla on erityisiä ongelmia, vaivoja tai sairauksia. Ota yhteys terveyskeskukseen tai omalääkäriisi, jos katsot lapsesi tarvitsevan unilääkkeitä. Jos lääkäri antaa reseptin, saat samalla neuvoja hyvien unirutiinien luomiseksi. Ota huomioon, että unilääkkeillä ei ole pysyvää vaikutusta. Jos harkitset avun hakemista, voisi olla hyvä pitää etukäteen unipäiväkirjaa. Merkitse muistiin, milloin lapsi nukkuu, milloin valvoo, milloin syö ja milloin itkee. Siitä on suuri hyöty sille, joka antaa sinun ja perheesi tarvitsemaa apua.

 

Lue myös:

Uni voi häiriintyä monesta syystä

Levoton meno voi haitata yöunia

Lasten uniopetuksen menetelmiä

Ferberin menetelmä avuksi lasten univaikeuksiin

 

Lähteet:

Eckerberg, Berndt: Hur man lär barn att sova på nätterna: barn från cirka fem till cirka arton månader, B. Eckerberg, 1999

Holm, Sara:  Sov gott! En bok om barn, sömn och funktionshinder Riksförbundet för rörelsehindrade barn och ungdomar, 2005

Kreutz Wirfelt, Anna: Om barns sömn och sömnproblem, 0–12 månader Axélion, 1997

Mindell, J.A. ym.: Behavioural treatment of bedtime problems and night wakings in infants and young children. SLEEP 2006 | Osa 29, nro 10:1263–1276


Pantley, Elizabeth: Pehmeä matka höyhensaarille: hellä tapa saada vauva nukkumaan läpi yön. Suom. Rose-Marie Chatterji | Suomussalmi, Myllylahti, 2005


Smith, Lars ja ulvund, Stein Eirik: Spädbarnsåldern | Studentlitteratur, 1993
Wahlgren, Anna | Sova hela natten: så hjälper du ditt lilla barn att sova gott hela natten lång | Alexander Halling, 2005


Welford, Heather: Hjälp ditt barn att sova bättre | Egmont Richter, 2001


Wolfson, A. ym.: Effects of parent training on sleeping patterns’ stress and
perceived parental competence | Journal of Consulting and Clinical Psychology 1992 (60): 41–48

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 3
R9Wns1 , [url=http://jdzmndhfncjg.com/]jdzmndhfncjg[/url], [link=http://xyiddbmorilx.com/]xyiddbmorilx[/link], http://znhtcddwpswi.com/
Kirjoittaja cyeuoigj 16.03.2012
R9Wns1 , [url=http://jdzmndhfncjg.com/]jdzmndhfncjg[/url], [link=http://xyiddbmorilx.com/]xyiddbmorilx[/link], http://znhtcddwpswi.com/
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
g3jhR2 <a href="http://ehhpgiynaewm.com/">ehhpgiynaewm</a>
Kirjoittaja wcmcbixedx 12.03.2012
g3jhR2 <a href="http://ehhpgiynaewm.com/">ehhpgiynaewm</a>
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
I'll try to put this to good use immedialety.
Kirjoittaja Maryann 08.03.2012
I'll try to put this to good use immedialety.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.