Raskaus voi saada aikaan asioita, joita ei ehkä etukäteen olisi osannut odottaa. Jalkojen kasvu on monelle äidille yllätys, joka voi pakottaa laittamaan kenkävaraston uusiksi. Foorumiäidit kertovat kokemuksiaan aiheesta.

Raskausaikana voi kasvaa muukin kuin vatsa ja rinnat – ja vieläpä pysyvästi. Osalla äideistä jalat kasvavat niin, että vanhat kengät eivät mahdu enää lainkaan. Ennillä meni koko kenkävarasto uusiksi:


 


”Kasvoi yhden koon. Juuri sen verran, ettei vanhoista kengistä mahdu kuin kumpparit. Käsi kasvoi myös yhden koon verran, vanhat hanskat ja sormukset ei mahdu enää. Painoa jälellä n. 5 kg ylimääräistä verrattuna tilanteeseen ennen esikoista, ja kaikki keskivartalossa, eli ei siitäkään johdu.”

”En löydä mistään kenkiä”

Joskus voi käydä niin, että jalan koko ja muoto muuttuu niin radikaalisti, että vanhojen kenkien pieneksi jäämisen lisäksi uusiakaan ei tahdo enää löytyä. Näin kävi nimimerkille Bellarus:

”Mulla kasvoi ja muutti muotoa niin, etten löydä mistään kenkiä mitkä jalassa kävely ei kävisi kipeää. Ihan tuskaa. Suurimmaksi osaksi kengissä litistyy varpaat päällekäin vaikka olisi mimmonen lesti.”

”Ihana kenkäkokoelma säälittää”

Aina jalka ei kasva vielä ensimmäisen raskauden aikana, vaan vasta toinen tai kolmas odotus johtaa vanhojen kenkien pieneksi jäämiseen. Näin kävi nennalle, joka elättelee vielä toiveita, ettei muutos olisi pysyvä:

”Ensimmäisestä ei kasvanut missään vaiheessa, tokasta ilmeisesti n. 1-1,5 kokoa! Toivon todella, että jalat vielä pienenee takas alkuperäiseen kokoonsa (nyt synnytyksestä 3,5kk) koska säälittää mun ihana ja rakas kenkäkokoelma, jos mitään en voi enää käyttää.”

Joskus jalan kasvu voi olla myös positiivinen muutos:

”Ennen lapsia 35-36, nyt 37-38. Ei oikeastaan ei haittaa, löytyypähän kenkiä muualtakin kuin lastenosastolta. Mulla ei kyllä pituutta tullut niinkään jalkaan, enemmänkin leveyttä”, kirjoittaa Zeni.

”Täysin luonnollinen ilmiö”

Myös nimimerkin Tips_ jalka leveni ensimmäisen raskauden myötä. Hänelle muutos ei tullut yllätyksenä:

”Tämähän on täysin luonnollinen ilmiö. Raskaudessa nivelet ja muut löystyy hormonien vaikutuksesta, ei vain lantion seudulla vaan koko kropassa. Kun jalka kannattaa koko painoa, löystyminen aiheuttaa kasvua joka suuntaan kun jalka menee ”littanammaksi” ja palautuminen ei siltä osin olekaan käytännössä mahdollista. Jalassa tämän huomaa konkreettisesti”, Tips_ kirjoittaa.

Mitä mieltä olet artikkelista?