”Tiedän, että tein väärin, mutta en voinut vastustaa kiusausta" Camilla sanoo.

Camilla ja Anders ovat olleet yhdessä lähes seitsemän vuotta. Heillä on yhteinen tytär Saga, 3, ja Andersilla on aiemmasta liitostaan kaksi lasta, 7-vuotias Melker ja 10-vuotias Josefin.


 


Anders teki Camillalle selväksi heti suhteen alussa, että hän ei halua tässä uudessa suhteessaan enempää kuin yhden lapsen. Kolmesta lapsesta haaveillut Camilla oli pettynyt, mutta iloitsi kuitenkin pian alkaneesta ensimmäisen lapsensa odotuksesta.

“Kun Saga oli 2-vuotias, aktivoituivat haaveeni lapsista jälleen, sillä halusin, että lapsellani olisi sisaruksia. Tokihan Melker ja Josefin olivat luonamme joka toinen viikko, mutta he ovat paljon Sagaa vanhempia: heillä on omat juttunsa ja kaverinsa. Minusta tuntui kauhealta ajatella, että Saga joutuisi varttumaan ilman läheisiä sisaruksia”, Camilla kertoo.

Josko sittenkin voisimme?

Hän päätti ottaa asian esille Andersin kanssa.

”Hän melkein suuttui. Hän sanoi, että hänestä tuntui siltä, että häntä painostetaan ja muistutti, että mehän olimme sopineet yhdestä lapsesta ja että yhteensä heitä oli jo kolme”, Camilla muistelee.

Camilla antoi kuukausien kulua. Hän ymmärsi, että hän oli aikaisemmin suostunut suunnitelmaan yhdestä yhteisestä lapsesta. Mutta mitä, jos hän onkin muuttanut mielensä? Ajatukset palasivat taas.

Pillerit pois

”Lopulta en pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Otin selvää, kuinka varma ehkäisymenetelmä e-pillerit oikeastaan ovat. Yhdistelmäpillerit ovat kuulemma varmempia kuin minipillerit – ja minä olin käyttänyt minipillereitä Sagan syntymän jälkeen. Ehkäpä pieni raskauden mahdollisuus olisi kuitenkin olemassa?”

Camilla jätti tarkoituksella kaksi liuskallista pillereitä syömättä. Nyt hän on 10. raskausviikolla.

“Olen innoissani, mutta samalla peloissani. Enimmäkseen tunnen oloni yksinäiseksi. Jaoimme ilon raskaudesta Andersin kanssa, kun odotimme Sagaa. Mutta miten uskallan kertoa hänelle tästä raskaudesta? Mitä jos hän vaatii minua tekemään abortin? En pystyisi siihen”, Camilla kertoo.

Mitä mieltä foorumilla oltiin?

Vau.fi:n sisarsivusto Babyverden.no otti yhteyttä Camillaan keskustelufoorumin kautta. Hän oli keskustellut aikaisemmin toisten foorumilaisten kanssa siitä, kuinka kertoa Andersille raskaudesta. Camillan kysymys sai ristiriitaisen vastaanoton:

“Voi ei, mitä sinä olet mennyt tekemään? Toisaalta ymmärrän, mutta toisaalta… ei hyvä. Sinun ei kai auta kuin yksinkertaisesti kertoa suoraan, millä tolalla asiat ovat.”

“Kuinka hyvin sinulla pitää pokka? Uskoisiko hän, jos valehtelisit, että et ymmärrä, kuinka tässä on näin päässyt käymään ja että luulit minipillereiden olevan varma ehkäisymenetelmä? Sitten voisitte lukea pillereiden käyttöohjeet ja ”hoksata” yhdessä, että nehän eivät olekaan ihan sataprosenttisen varmoja.”

Minä en voisi elää itseni kanssa, jos en kertoisi totuutta. Näin siis minä, mutta sinun täytyy tehdä omat päätöksesi ja kantaa seurukset. Hän saattaa vaatia aborttia. Hän saattaa jättää sinut. Tämä on sinun valintasi, älä unohda sitä. Kaikkea hyvää sinulle – kaikesta huolimatta.”

“Haloo! Ok, hän oli kyllä sanonut, että yksi lapsi riittää, mutta millä yksinoikeudella hän kuvittelee voivansa sanella suhteenne ehdot? Itsekästä, sanon minä. Olen sitä mieltä, että toimit oikein epäreilussa tilanteessa. Sinuna en kertoisi totuutta, sillä se saattaisi vaikuttaa suhteeseenne negatiivisesti ja pahimmillaan päättää sen. Sanoisin, että halusin kyllä toisen lapsen, mutta otin pillerini ja luotin niihin. Ja sitten ei auta kuin toivoa, että hän pikkuhiljaa tottuisi ajatukseen. Onnea matkaan!

(Jutussa esiintyvien nimet on muutettu.)

 

Mitä mieltä olet artikkelista?