Nykytekniikka mahdollistaa munasolujen pakastamisen myöhempää käyttöä varten. Niinpä useat naiset ympäri maailmaa ovat pakastaneet itselleen lisäaikaa lapsen tekoon. 

Viimeksi päivitetty 14.7.2012

Naisen munasolut ovat yhtä vanhoja kuin itse nainen. Niitä ei synny jatkuvasti lisää kuten siittiöitä. Iän myötä naisen munasoluista tulee yhä raihnaisempia. Kolmanneksella 35–39 vuotiaista naisista tavataan hedelmällisyysongelmia.


 


On tyypillistä, että länsimaiset kolmikymppiset naiset keskittyvät työuraansa. Tietoisuus lisääntymisiän rajallisuudesta saattaa kuitenkin ahdistaa.

Lue myös: Lapsen tekoon ryhdytään yhdennellätoista hetkellä

Pakkasessa säilötyt munat

Rapakon takana munasolujen pakastamista kutsutaan eggsurance-nimellä. Termin keksi 38-vuotias Brigitte Adams. Hän halusi varmistaa itselleen mahdollisuuden hankkia lapsia jonain päivänä, mutta uraputki sekä ”sen oikean” puute teki haaveesta hankalasti toteutettavan.

Adams perusti sivuston, jossa munasolun jäädytyksestä kerrotaan kaikki oleellinen. Eggsurance-sivustolta löytyy myös arviot eri klinikkojen sopivuudesta toimenpiteeseen.

Menetelmässä munasolu jäädytetään sekunnissa -196 asteeseen. Munasolut ovat siittiöitä herkempiä vaurioilla. Pakastamisessa ollaankin onnistuttu vasta viimeisimpien tutkimusten ja kokeiden ansiosta.

Lue myös: Munasarjojen hyperstimulaatio 

Ei köyhille

Munavakuutus on suunnattu nimenomaan uranaisille. Tavallisilla tallaajilla ei ole vakuutukseen nimittäin varaa.

Eggsurance-sivuston mukaan munasolujen pakastaminen kaikkine hoitoineen maksaa 6000–15000 dollarin välillä riippuen klinikasta ja hoitojen onnistumisesta. Munien säilytyksestä otetaan Yhdysvalloissa parin sadan dollarin vuosimaksu.

Ruotsalainen klinikka perii 3280 jäädytyksestä, 2950 koeputkihedelmöittämisestä sekä 550 euroa vuotuista säilytysmaksua.

Iltalehden haastattelun mukaan Väestöliitto ei jäädytä munasoluja lapsenteon siirtämistä silmällä pitäen.

Lähteet: Healthland, Iltalehti

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: Crestock

Lue myös:

Naisen hedelmällisyys jyrkkään alamäkeen 35-vuotiaana
Herkutellen hedelmälliseksi
Tahaton lapsettomuus

Mitä mieltä olet artikkelista?