Seksipommi vai Muumimamma?

Väsynyt raskaana oleva nainen

Angelina Jolie hehkutti raskausonneaan kaksosia odottaessaan. Kaunotar suitsutti, kuinka raskaus sai hänet tuntemaan olonsa naiselliseksi ja seksikkääksi.
”Minusta se [raskaana oleminen] on ihanaa. Se saa minut tuntemaan itseni naiseksi", Brad Pittin kanssa kaksosia jokunen vuosi sitten odottanut Jolie kertoi Vanity Fair –lehden haastattelussa.
 
Sen lisäksi, että Pitt on säädyttömän komea, on hän vaimonsa puheiden perusteella muutenkin oiva aviomies.
 
“Olen onnekas. Minulla on rinnallani ihminen, jonka mielestä raskaus on seksikästä. Ja se saa minutkin tuntemaan oloni oikein seksikkääksi”, Jolie kertoi lehdelle.
 
Jolie ei ole maailman ainoa nainen eikä Pitt maailman ainoa mies, joiden mielestä raskaus on eroottista ja aistillista aikaa, jolloin keho tuntuu ja näyttää elinvoimaisemmalta kuin koskaan aikaisemmin.
 
 
Raskaushormonit hyrräävät
 

Sanotaan, että nainen näkee raskausaikana paljon eroottisia unia ja että hän muuttuu herkemmäksi kosketukselle. Raskaushormonien määrä elimistössä lisääntyy ja saa ihon hehkumaan, kynnet kasvamaan ja hiukset kiitämään.
 
Istukan tuottama testosteroni lisää seksuaalista halukkuutta. Eikä mikään ole ihanampaa kuin ottaa tilanteesta kaikki ilo irti ja nauttia ihanasta seksistä oman rakkaan kanssa!
 
 
Fyysiset muutokset saattavat ahdistaa
 

Tai sitten ei. Naisen elimistölle raskaus on valtava mullistus. Vaikka lapsen odottaminen olisi ihanaa ja jännittävää, kasvava vatsa voi järkyttää. Käsitys omasta kehosta ja sen ulottuvuuksista ei enää vastaakaan todellisuutta, ja voi viedä aikaa, ennen kuin mieli ehtii sopeutua fyysisiin muutoksiin.
 
Olo voi olla kaikkea muuta kuin hehkuva pahoinvointeineen ja aristavine lihaksineen eikä juuri mikään tunnu vähemmän houkuttelevalta kuin seksi.
 
 
Ei kai nyt seksiä äidin kanssa?
 

Eikä kumppanin raskaus ole miehelläkään välttämättä yksiselitteisesti seksikäs juttu. Missä on se pajunvitsavartinen tyttönen, johon mies rakastui? Kuka on tämä Muumimamman muotoinen nainen? Ja hetkinen, ei seksiä noin voin voi harrastella, turhaa käydä häiritsemään sikiötä… Sitä paitsi tästä naisesta on tulossa äiti. Äiti! Ei äitien kanssa sekstailla.
 
Halut ja toiveet voivat tietenkin mennä – ja usein menevätkin – suloisesti ristiin. Torjutuksi tulemisen tunnetta on melkein mahdotonta yrittää käsitellä järkipohjalta. Tunne on itse asiassa niin ikävä, että parisuhteen osapuolet saattavat tehdä vastoin omaa haluaan ollakseen loukkaamatta toista ja suostua seksiin, vaikka ei yhtään huvittaisi.
 
 
Puhuminen parasta lääkettä
 

Asia vain on usein niin, että vastentahtoisesti harrastettu seksi heijastuu ennemmin tai myöhemmin muuhunkin yhteiselämään. Turhautuminen ja tyytymättömyys purkautuvat nälvimisinä ja kiukutteluna aivan muiden, päällisin puolin vähäpätöisten asioiden, yhteydessä.
 
Jos seksuaalisuus raskausaikana aiheuttaa ahdistusta ja ristiriitaisia tunteita ja tunnelmia, ainoa keino selvitä on puhuminen, niin vaikealta kuin se saattaa aluksi tuntua.
 
Puhumattomuus saattaa pahimmillaan johtaa väärinymmärrysten noidankehään, josta voi olla vaikea pyristellä irti. Mielessään voi yrittää testata, pystyisikö kumppanin kanssa juttelemaan vaikka vaikkapa näistä aiheista: Mitä seksuaalisia tarpeita teillä molemmilla on? Mikä kiihottaa? Mikä saa olonne kiusaantuneeksi tai hämmentyneeksi? Mitä fantasioita teillä on seksielämääsi liittyen?
 
Älkää pitäkö toisianne itsestäänselvyytenä. Olkaa lähekkäin, kosketelkaa — muulloinkin kuin esileikkinä yhdyntään.
 
 
Lue lisää seksistä raskausaikana:



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 4
Ihanaa
Kirjoittaja 12 vko 10.10.2011
Siis vau, seksi on ehkäpä vieläkin parempaa nyt raskaana ollessa kun ennen sitä. Ehkäpä senkin takia kun ei ole kokoajan takaraivossa se ajatus että joko nyt tärppäisi.. Seksi ja toisen hyvänä pitäminen on ollut meille aina tärkeää, miksi se ei olisi nytkin kun olemme onnistuneet raskautumaan.
Nautimme toisistamme täysin siemauksin, onhan nyt vielä aikaa ennenkun tuhiseva nyytti on sylissä.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
33 vko
Kirjoittaja tuleva mami 04.07.2011
Mä olen koko raskausaikani tuntenut oloni nätiksi ja aistikkaaksi, jopa raskauteni alussa koska pahoinvointini ei ollut voimakasta. Siihen kyllä auttaa se että ihana mieheni tuntuu haluavan minua jopa vieläkin enemmän kuin silloin kun en ollut raskaana. Hänen mielestään olen kaunis ja seksikäs masuni kanssa, ja hän arvostaa ja rakstaa minua suunnattomasti koska kannan hänen lastaan.. iIoista odotusta kaikille! :)
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
seksi
Kirjoittaja hakko mintula 09.10.2008
se olet sinä
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Pahempi kuin muumimamma
Kirjoittaja Tirlittan 13.06.2008
Naama kukki, yrjötti, väsytti, turvotti, itketti. Seksi oli todella VIIMEINEN asia joka kiinnosti.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.