Yltiöäiti kuulostaa tyypilliseltä kontrollifriikiltä; Kaikki langat ovat tiukasti omissa nyrkeissä niin, että pahimmassa tapauksessa myös isät ajetaan sivuun perhe-elämän pyörittämisestä.
Meidän Perhe –lehden haastattelemat asiantuntijat kuitenkin varoittelevat, että moinen yltiöpäisyys kostautuu, sillä äitiyttä suoritetaan oman jaksamisen kustannuksella.
Vanhemmuutta suoritetaan täydellisessä kodissa
Koti on yltiöäidin reviiriä, jossa tavoitteena on täydellisyys ja jossa vanhemmuutta suoritetaan.
Yltiöäideillä on selkeä – ja omasta mielestään peräti ainoa oikea – käsitys siitä, miten arkea pyöritetään tai ainakin, että miten arjen kuuluisi sujua. Kokemus vastuusta ei kuitenkaan ilahduta vaan mieltä painavat väsymys ja pettymys.
”Monet ajattelevat, että vanhemmuus on luopumista nautinnosta, vapaudesta ja elämästä. Jos panostaa kaiken energiansa yltiöäitiyteen, ei jaksa pitää huolta itsestään eikä parisuhteestaan”, Väestöliiton perheverkon asiantuntijalääkäri, lastenpsykiatri Raisa Cacciatore sanoo lehden haastattelussa.
Hauskuus loppuu kun vanhemmuus alkaa?
Cacciatore kertoo myös monien ajattelevan, että vanhemmuus on luopumista kaikesta hauskasta: nautinnosta, vapaudesta ja elämästä.
Jos tämä on totta, on oikeastaan ihme, että kukaan haluaa tulla vanhemmaksi. Olisiko niin, että myyttinen kuva äitiydestä ajatuksen tasolla viehättää, mutta arkeen myyttien sisältämiä vanhemmuuteen kohdistuvia kovia odotuksia on mahdotonta yhdistää?
Entäs sitten se uhrautuva äiti?
Läheistä sukua yltiöäidille on Tanja Karpelankin taannoin blogikirjoituksessaan esiin nostama uhrautuva äiti. ”Myytti uhrautuvasta äidistä on vielä nykyäänkin vahvana alitajunnassamme. -- Äitien tulisi entistä painokkaammin tunnistaa ja tunnustaa omat tarpeensa.”, Karpela kirjoittaa ja patistaa ystävien, harrastusten ja oman ajan pariin.
Niinkin asia tietysti on. Mutta toisaalta: Vahvistaako Karpelan kehotus – toki entuudestaankin vanha tuttu – taas ajatusta, että vanhemmuus on luopumista kaikesta hauskasta ja että edes jotain hauskaa löytääkseen vanhemman on päästävä pakoon arkeaan, kotiaan, puolisoaan ja lapsiaan?
Hurja kysymys: Voisiko vanhemmilla olisi hauskaa myös yhdessä lastensa kanssa? Toinen hurja kysymys: Voisiko kotielämä ainakin joskus voittaa sen kuvitteellisen haave-elämän, jossa kirmailemme omien tarpeidemme vietävinä ”vapaina” ja ”ilman huolen häivää”?
Aika luopua kohtuuttoman kovista odotuksista?
Luovutaan kovista odotuksista. Opetellaan elämistä. Nautitaan lapsista. Silloinkin, kun oma kullannuppu ehkä kompastuu taas mattoon äitienpäivänä ja kippaa juhlakahvit sänkyyn. Ja kun koira käy sillä aikaa syömässä vartioimatta jätetyn kakun. Ja kun vähän myöhemmin selviää, että esikoinen on kielloista huolimatta laitattanut napakorun. Ja vielä sittenkin kun käy ilmi, että eteisessä pitkän leijaillut ikävä lemu tulee kumisaappaasta, jossa on jostain syystä nakki.
Teksti: Petra Houghton
Kuva: iStockphoto
Lähteet:
Meidän Perhe
Tanja Karpelan blogi
Lue myös: