Kuinka lähellä lasta?

Asiantuntija pelkää, että totaalinen sitoutuminen lapseen tapahtuu parisuhteen kustannuksella.

Perhepeti, kantoliina, lapsentahtinen imetys, kiireetön sormiruokailu... Nykyvanhemmuudessa korostuu läheisyys lapseen ja lapsen tarpeiden ja tahdin kunnioittaminen. Mutta mitä jos kovat ”totaalivanhemmuuden” vaatimukset kääntyvätkin lopulta itseään vastaan?

Lapsena luodaan pohja aikuisiän tasapainoisille ihmissuhteille

Kiintymys- tai vaistovanhemmuudeksi käännetty kasvatussuuntaus (eng. attachment parenting) perustuu itsestään selvältäkin kuulostavaan käsitykseen, että fyysinen ja emotionaalinen läheisyys lapsen ja vanhemman välillä lapsen varhaisvuosina luo perustan lapsen tasapainoiselle kehitykselle ja hänen kyvylleen luoda tasapainoisia ihmissuhteita aikuisiällä.

Kiintymysvanhemmuuden perusperiaatteet on tiivistetty kahdeksankohtaiseksi listaksi, joka Attachment Parenting International –yhdistyksen mukaan menee näin:

-Valmistaudu etukäteen raskauteen, synnytykseen ja vanhemmuuteen

-Ruoki lasta rakastavasti ja lasta kunnioittaen

-Reagoi herkästi lapsen tarpeisiin

-Kosketa lasta hellästi ja paljon

-Muista, että lapsella on tarpeita myös yöllä

-Hoivaa lasta johdonmukaisesti ja rakkaudella

-Pidä kuria myönteisessä hengessä

-Pyri löytämään tasapaino lapsen, perheen ja omien tarpeidesi välillä

Lue myös: Liian kiltit äidit

Kovia vaatimuksia ja uhkakuvia

Lista itsessään kuulostaa melko viattomalta, mutta Attachment Parenting International –yhdistyksen verkkosivujen selaaminen paljastaa pian, että ohjeisiin liittyy koviakin vaatimuksia ja jopa uhkakuvia.

Esimerkiksi vanhemmuuteen valmistautuminen ei tarkoita mitä tahansa hajamielistä vanhemmuusoppaan selailua vaan muun muassa erilaisiin vanhemmuusfilosofioihin tutustumista, lastenhoitorutiineihin perehtymistä ja omien hoitorutiinien kirjaamista ylös sekä mahdollisten raskauteen liittyvien negatiivisten tunteiden aktiivista käsittelyä.

Lapsen hoivaaminen johdonmukaisesti ja rakkaudella tarkoittaa ohjeiden mukaan puolestaan sitä, että kotihoiva joko oman vanhemman tai hoitajan seurassa on suositeltavin ratkaisu ja että yli 20 tunnin ero ensisijaisesta hoivaajasta vahingoittaa pientä lasta.

Sortuuko vanhempi itselleen asettamiensa odotusten alle?

Paljon on kiintymysvanhemmuuteen opastavissa ohjeissa tietysti myös hyvää ja tasapainoista vanhemmuutta tukevaa. Kokonaisuudessaan ohjeet eivät kuitenkaan päästä vanhempaa helpolla: Vanhemmuus vaatii kovaa työtä, oikeaa asennetta, lapsen tarpeiden huomioimista, itsensä jatkuvaa kehittämistä…

Suuntausta kritisoidaankin juuri sen asettamien kovien vaatimusten vuoksi. Ehkä käykin niin, että kaunis ajatus kääntyy itseään vastaan siinä vaiheessa, kun kaikkensa yrittävä vanhempi sortuu itselleen asettamien liian suurten odotusten alle?

Hyytyykö parisuhde vanhemmuuden varjossa?

Nimenomaan naisen asemasta ja roolista sekä naiselle asetetuista kovista vaatimuksista on huolissaan amerikkalainen journalisti ja kirjailija Judith Warner.

Hän on sitä mieltä, että kiintymysvanhemmuus perhepeteineen ja vuosia jatkuvine imetyksineen on poistanut fyysiset rajat lasten ja vanhempien (usein äidin) väliltä, ja että totaalinen sitoutuminen lapseen tapahtuu usein parisuhteen kustannuksella. Sanotaan, että onnellisen perheen perusta on toimiva parisuhde. Jos se kuihtuu, mitä jää jäljelle?

Lue myös: Vanhempia, mutta myös rakastava pari

Niin tai näin, aina väärin päin?

Vastakkainasettelusta olisi helppo saada aikaan mojova riita, ja tietenkin keskusteluissa ja keskustelupalstoilla on jo saatukin: Yhtäällä luomuvanhemmat kuuluttavat lapsentahtisen elämän perään ja toisaalla perhepetissä unettomina kieriskelevät miettivät, mikä olisi tarpeeksi hyvä syy siirtää piltti omaan sänkyyn nukkumaan.

Mitä mieltä sinä olet? Odotetaanko vanhemmilta nykyisin liikaa? Pelkäätkö sinä, että pilaat lapsesi tulevaisuuden, jos et osaa olla tarpeeksi läsnä ja oikealla tavalla lähellä? Huolestuttaako sinua, että saatat rohkaista lastasi itsenäistymään liian varhain? Miten sinut aikoinaan kasvatettiin? Ja kuinka siinä kävi, millainen sinusta tuli? Kommentoi!

Teksti: Petra Houghton
Kuva: iStockphoto

Lähteet:

LJWorld.com: Keeping in touch: Attachment parenting encourages physical contact with children
Attachment Parenting International
Judith Warner: I Love Them, I Love Him Not (The New York Times)

Lue myös:

Täydellinen äiti

Isyyden muuttuvat ihanteet

TOP 10: Vanhemman tärkeimmät taidot



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 7
Omilla vaistoilla mennään
Kirjoittaja Katja 16.05.2011
En ole kokenut "kiintymysvanhemmuutta" mitenkään raskaaksi tai vaativaksi. Se on jotain mitä lapseni vaatii ja vaistot ohjaavat toteuttamaan. Perhepeti päinvastoin helpottaa öisiä imetyksiä ja muutenkin öitä; paremmin nukun, kun lapsi on vieressä. Nämä asiat kannattaisi käydä puolison kanssa läpi ennenkuin lasta hankkii, vaikka emmehän mekään ihan tällaiseen valmistautuneet. Jos puoliso ei tätä kestä, niin ei se ole lapsen vika, vika on jossain muualla. Avioeroa ei voi myöskään pelätä liikoja, ei se maailma siihen kaadu, edes lapsen. Kyllähän se on nuorallatanssimista, kun perhe on vain kahdesta vanhemmasta kiinni. Lapselle tulee antaa mahdollisimman suuri perhe; sukulaiset ja ystävät mukana arjessa. Kauhulla olen tosiaan kuunnellut vanhempiemme ja isovanhempiemme tarinoita lastenhoitotavoista, mutta ajat ovat olleet kovia... Onneksi nyt on vähän paremmin. Aion olla kotona mahdollisimman monta vuotta, koska minusta on ihan järjetöntä antaa lapsi vieraalle hoitoon... Näin itselläni.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Ei syli lasta pilaa...
Kirjoittaja Murmeli 19.02.2011
...sanoi synnytysvalmennuksen psykologikin, vaikkei selvästikään ollut kiintymysvanhempi.
Minulle monet kiintymysvanhemmuuden hoitotavat ovat olleet se luontainen tapa hoitaa omaa lastani, vaikka en edes ollut kyseistä sanaa kuullutkaan kun vauvani sain. Myöhemmin olen kyllä aiheeseen perehtynyt.
Oli se oma tapa hoitaa omaa lastaan mikä tahansa, ei varmaankaan ole haittaa jos perehtyy lapsen kasvuun ja kehitykseen,( myös lapsipsykologiaan) etukäteen ja pohtii valintojaan. Jos omat valinnat perustuu vain ajatukseen: "näin meidän suvussa on aina tehty", ei lapsen etu välttämättä toteudu.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Vaistot, oma polku, maalaisjärki ja kultainen keskitie
Kirjoittaja 1/10 07.07.2010
En ollut 'lapsi-ihminen' enkä todellakaan valmistautunut (osannutkaan) raskauteen, synnytykseen /vanhemmuuteen. Mitään voimakkaita vaistoja/tunteita ei yhtäkkiä syttynyt edes heti synnytyksen jälkeen. Ehkä tästä + sektiosta tms johtuen oma maito ei koskaan riittänyt, vaan on ollut 'ylimääräistä herkkua' korvikkeen lisäksi. Pulloja/tutteja ei olla koskaan steriloitu. Perhepetiä en edes harkitsisi (huonot unet sängyssä kokeiltujen imetysten jälkeen).

Olen siiis huono vanhempi?

Kattia kanssa!

Vaistot ym heräsivät omaa tahtiaan arjessa ajan kanssa. Lämpöä, läheisyyttä, tasapainoa ym ym on yllin kyllin. Poika on ollut täysin terve, vaikka on reipaasti kaikkialla mukana & 2 kk ulkomaillakin oltiin. Erittäin jäntevä, aurinkoinen & hymyilevä lapsi, sanoisin jopa 'helppo'. Omassa sängyssä (+ missä tahansa) nukkuu hyvät & pitkät yöunet kuten vanhempansakin. Kaikki on mennyt loistavasti jättäen tyytyväisyyden ilmapiirin.

Inhottava tämä kyräilyn, moralisoinnin & saarnaamisen ilmapiiri!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Keskitie
Kirjoittaja Piiuska 27.06.2010
Eikös se olisi hyvä löytää se itselle sopiva keskitie tässä kasvattamisen urakassa... Varmasti moni "harrastaa" vaistovanhemmuutta huomaamattaan joissakin kohdin ja taas välillä on kiva kuunnella muita asiantuntijoita. Olen kyllä varmaan tosi huono ihminen, koska en minä ole pystynyt jättämään kaikkia oman lapsuuteni huonoja kasvatusjuttuja pois, vaikka kuinka haluaisin - ei kai sitä geeneilleen mitään voi!!!?
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
varmaan jonkun poikamiehen kirjoittama artikkeli!
Kirjoittaja ruu 23.06.2010
Minusta on ihan hyvä, että vanhemmaksi tulevat ihmiset valmistautuvat vanhemmuutten todella POHTIMALLA asioita. Ikävä kyllä edellisinä vuosikymmeninä on lapsia kasvatettu tavoilla, jotka eivät nykytietämyksen valossa ole lapsen psyykkiselle kehitykselle hyväksi. Myös omasta lapsuudestaan voi tiedostamattaan tuoda omaan vanhemmuuteen sellaisia "ei niin hyviä" toimintamalleja, ellei ole erikseen pohtinut sitä, mitä pitää oikeana, tai mitä tekisi itse toisin.

Kun lapsi ei ole vielä kypsä olemaan erossa emostaan sitä 20 tuntia, niin silloin poikasta ei jätetä vielä yksin niin pitkäksi aikaa... Lapsi myös takuulla tarvitsee enemmän rintaa kuin puoliso. Enkä ymmärrä miten koko perheen keskinäinen läheisyys voisi olla keneltäkään perheenjäseneltä pois. Ainakin meillä kiintymysvanhemmuus on luonut lämpimät ja läheisemmät välit kuin lapsuuteni perheessä / tuttavaperheissä oli ikinä. Lapsuus on elämänkaaressa kuitenkin NIIN lyhyt elämänjakso, että sen rakennuspalikat kannattaa kasata kunnolla.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Väärinymmärrys
Kirjoittaja rosetta 07.09.2009
Tämän jutun kirjoittaja on ilmeisesti ymmärtänyt koko attachment parenting -idean aivan väärin. Kyse ei todellakaan ole mistään "kovista vaatimuksista ja uhkakuvista", vaan puhtaimmillaan yksinkertaisesti omien vaistojensa noudattamisesta äitinä ja vanhempana! Sen sijaan että vanhempi uskoisi ns. asiantuntijoiden, kasvatusoppaiden, lehtien ja muiden neuvojien puheita. Tämä omiin vaistoihinsa luottaminen kun on ikävä kyllä hyvin monilta nykyäideltä hukassa, ja siksi etsitään "kasvatusneuvoja" muualta.
Attachment parenting ei myöskään ole mikään uusi kasvatussuuntaus, vaan paluuta vanhoihin aikoihin jolloin mm. näitä nykyisen kaltaisia vaatimuksia ja paineita ei äideillä ollut...
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Minusta tuli ihan hyvä
Kirjoittaja Hely 12.11.2008
Kasvoin 70-luvulla ja jotenkin olen siitä ihan mahdottoman onnellinen:Lasten annettiin silloin mennä ja seikkailla ihaneri tavalla kuin nykyisin. Nyt vanhemmat tuntuvat pelkäävän, jotain, liikaa ja koko ajan. Iitse en tässä suhteessa ole poikkeus,oma lapsi on paljon tiukemmassa syynissä kuin itse olin aikoinaan. Omassa "villissä ja vapaassa" lapsuudessani en kuitenkaan tuntenut oloani mitenkään hylätyksi, kyllä aina oli vissi tunne siitä että parvekkeelta kävivät tasiaisin väliajoin kuikuilemassa sekä oma äiti että toisten lasten äidit :).
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.