TOP 10: Vanhemman tärkeimmät taidot

Mitkä vanhemman taidot ovat olennaisimpia lapsen hyvinvoinnin kannalta? Amerikkalainen vanhemmuustaitoihin perehtynyt psykologi Robert Epstein on listannut mielestään kymmenen tärkeintä vanhemmuustaitoa.

Epsteinin ”vanhempien kymppi” listaa olennaisimmat taidot tärkeysjärjestyksessä:

 

1. Anna lapselle rakkautta ja hellyyttä
Tue lasta ja hyväksy lapsi omana itsenään. Halaa ja paijaa. Vietä aikaa lapsen kanssa.


2. Pidä stressi kurissa
Vähennä stressiä niin omassa kuin lapsesi elämässä. Opettele rentoutumaan ja tulkitsemaan tilanteita ja tapahtumia myönteisesti.


3. Vaali parisuhdettasi
Lapsi oppii vanhemmiltaan mallin omiin sosiaalisiin suhteisiinsa. Eronneidenkin vanhempien on pyrittävä kunnioittaviin ja ystävällisiin väleihin toistensa kanssa.


4.  Tue lapsen itsenäisyyttä
Rohkaise lasta tekemään päätöksiä ja kokeilemaan uusia asioita.


5.  Kannusta lasta oppimaan ja kouluttautumaan
Lapsi oppii vanhemmiltaan oppimisen mallin.


6. Järjestä lapselle vakaat elinolosuhteet
Olet vastuussa lapsesta myös taloudellisesti. Pyri vakaisiin tuloihin ja suunnittele tulevaisuutta.


7.  Kasvata ensisijaisesti myönteisellä palautteella
Turvaudu rangaistukseen vain viimeisenä keinona, jos mikään muu ei auta.


8. Ohjaa terveellisiin elämäntapoihin
Oma esimerkkisi on paras opettaja.


9. Johdata hengellisyyteen
Osallistu henkistä ja hengellistä kasvua tukeviin tapahtumiin.


10. Huolehdi lapsesi turvallisuudesta
Ennakoi vaaroja, suojele lasta, pysy kärryillä lapsesi menemisistä ja kavereista.

 

Miltä vaikuttaa? Robert Epstein on Yhdysvalloista, kuinka paljon hänen oma kulttuurinen taustansa mielestäsi näkyy tässä listassa? Puuttuuko listalta mielestäsi jotain? Kommentoi!

Epstein on kehittänyt myös vanhemmuustestin, jolla voi mitata omaa taitavuuttaa vanhempana (englanniksi).

 

Lähde: drrobertepstein.com
Kuva: iStockphoto

 

Lue myös:

Vanhemman uudenvuoden lupaukset
Hyvä äiti, huono äiti

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 2
Ei naurata
Kirjoittaja Aino 08.02.2011
Onnellisen elämän perusjuttuja (sanan lapsi voisi korvata sanalla ihminen), mutta silti niin monella hukassa. Harmi, kun lastenkasvatus on poistettu koulun oppiaineista.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
haha
Kirjoittaja Lelle 03.02.2011
No voi herre, ihan itsestäänselvyyksiä, että moisia tarvitsee edes listata -_-'
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.