TOP 40: Näin vanhemmuus on muuttanut minua
Isää väsyttää
Miten lapsen syntymä muuttaa ihmistä? Millä tavalla elämä muuttuu? Mitä ihanaa ja mitä kamalaa lapset tuovat tulleessaan? Vau.fi:n norjalaisen sisarsivuston Babyverdenin foorumilta on koottu lista asioista, jotka tuoreiden vanhempien mielestä ovat nyt toisin kuin ennen.
Aika lentää, rahaa kuluu
1. Olen alkanut suunnitella aterioita
2. Suhteeni kakkaan on muuttunut
3. Minusta on tullut kotona viihtyvä ihminen
4. Minulle on selvinnyt, ketkä ovat todellisia ystäviäni
5. Minusta on tullut vastuuntuntoisempi
6. Olen joutunut huomaamaan, että pyykkivuori ei koskaan pienene
7. Syön roskaruokaa vain, kun lapset ovat jo nukkumassa
8. Nautin hiljaisuudesta
9. Aika lentää
10. Rahaa kuluu enemmän
Epäitsekkyyttä ja väsymystä
11. Työ ei ole enää tärkein asia elämässä, lapset ovat
12. Tunnen usein epämääräistä syyllisyyttä
13. Oli ostettava isompi auto
14. Oli muutettava isompaan asuntoon
15. Varastosta loppuu tila
16. On vähemmän aikaa liikunnalle
17. Minusta on tullut epäitsekkäämpi
18. Olen paljon väsyneempi kuin koskaan aikaisemmin
19. Joku tarvitsee minua koko ajan
20. Melu ei häiritse minua samaan tapaan kuin ennen
Kätevät kalapuikot ja arjen ihanuus
21. Itken helposti
22. Lapseni ovat opettaneet minulle kärsivällisyyttä
23. Ymmärrän omia vanhempiani paremmin kuin ennen
24. Näen taas monet asiat lapsen silmin
25. Kalapuikot ovat löytäneet tiensä ruokapöytäämme
26. En juo enää alkoholia
27. Spontaanius on vaihtunut suunnitelmallisuuteen
28. Siedän sotkua paremmin kuin ennen
29. Hienoimmat elämykset tapahtuvat arjessa
30. Nautin omasta ajasta, vaikka siitä joutuu nykyisin nauttimaan muutaman minuutin pätkissä
Vähemmän seksiä, enemmän sukulointia
31. Suhteeni sukulaisiini on muuttunut läheisemmäksi
32. Olen vähemmän tekemisissä ystävieni kanssa
33. Parisuhde tulee tärkeysjärjestyksessä lasten jälkeen
34. Olen alkanut tuntea kuolemanpelkoa: on pakko pysyä hengissä lasten tähden
35. Mielikuvituksellani ei ole rajoja, kun mietin, millaisia vaaroja lapseni voi kohdata
36. Harrastan vähemmän seksiä, koska tarvitsen siihen ennen käyttämämme ajan nukkumiseen
37. Olen iltaisin täysin uuvuksissa
38. Itken tuntiessani ylpeyttä lapsistani, päivittäin siis
39. Ajotyylini on muuttunut aggressiivisesta varovaiseksi
40. Lapset ovat tehneet minusta paremman ihmisen
Listan kokosi: Heidi Elin Nupen/Babyverden.no
Kuva: iStockphoto
Lue myös:
Totuus lasten saamisesta
Ihanaa ininää äitiydestä
Oletko sinä onnellinen vanhempi?
Top 10: Tuoreen äidin pelot
Top 10: Vanhemman tärkeimmät taidot
Totuus äitiydestä?
Puuttuuko listalta jotain? Kommentoi!