Yksilöt, pari ja perhe
Kun kaksi yksilöä tapaa ja muodostaa parin, kysymyksessä on enemmän kuin kaksi. Pari koostuu kahdesta, mutta lisäksi he muodostavat kolmannen yksikön: parin. Voitaisiin sanoa, että 1 +1 = 3.
Pari on oma kokonaisuutensa. Parilla on omia muistoja, ilonaiheita, murheita ja haasteita. Parisuhde sinänsä tarvitsee myös huomiota ja hoitoa. Monet tuntevat sinut ja kumppanisi erikseen. Mutta on niitäkin, jotka ajattelevat teitä parina. Ei ole epätavallista ajatella: ”Oli hauskaa tavata Sepe ja Lotta. Mitähän mahtaa kuulua Johannalle ja Rikulle?”
Parin tavoin myös lapsiperhe on kokonaisuus toimintoineen ja tarpeineen. Voi olla hankalaa tasapainottaa talouden eri yksiköitä: yksilöitä, paria ja perhettä. Perheen yksilöiden tulisi saada suunnilleen yhtä suuri tila, ja heidän tulisi olla tasavertaisia. Epätasapainoa voi syntyä, jos yksi on kuin kuningas ja muut palvelijoita.
On myös perheitä, joissa lapsi ottaa isomman tilan ja ohjailee vanhempiaan tai sisaruksiaan. Toisinaan meidän täytyy luopua jostakin tarpeestamme yksilöinä, koska parimme tarvitsee jotain muuta. Jossain vaiheessa on ehkä hyväksyttävä, että pari jää vähemmälle huomiolle, koska lapsi tai koko perhe vaatii enemmän. Jokainen yksikkö ei voi saada yhtä paljon joka päivä, mutta pitemmällä aikavälillä niiden täytyisi saada osansa.
Kun itse väistymme hieman sivuun parin tai perheen hyväksi, saamme hyötyä myös yksilöinä, sillä yhteisöön kuuluminen on meille ihmisille mitä perustavanlaatuisin asia.
Lue myös: Odotuksia, toiveita ja tarpeita
Pienen lapsen kanssa – ilonaiheita ja haasteita
Kun on saatu lapsia, joutuu helposti ymmälleen muutoksista, käytännön tehtävistä ja suuresta vastuusta. Tämä on kuitenkin myös taianomaista aikaa! Lapsi vaatii niin paljon, että on pantava sivuun joitain omia tarpeitaan. Niinpä monet unelmoivatkin tulevaisuudesta ja ajattelevat, että kunhan lapset varttuvat, he voivat tehdä kaiken sen mihin nyt ei ole aikaa tai varaa.
Mutta kun juttelee vanhempien kanssa, joilla on varttuneita lapsia, melkein kaikki sanovat, että kylläpä se pikkulasten kausi meni äkkiä. He muistavat pehmeät kädet kaulallaan, ihanan hymyn, iloisen naurun ja lasten tekemät hauskat ja hassut asiat. Monet muistelevat sitä elämän onnellisimpana aikana. Muista, ettei tuo kausi kestä ikuisuuksiin. Se on intensiivistä mutta myös täynnä taikaa, mikä on helpompi löytää, jos on läsnä sekä fyysisesti että henkisesti.
Lue myös: Hyvä suhde - lahja lapselle
Nauti yhdessäolon hetkistä perheenä
On myös parisuhteelle hyväksi, jos onnistutte nauttimaan tästä ihanasta ajasta yhdessä. Joillain on tunne, kuin elämä olisi ”jossain muualla”. Tärkeää ei ole kotona tapahtuva vaan kaikki se, mikä tapahtuu oven ulkopuolella – töissä, kahvilassa, kaveripiirissä, treeneissä jne. Useat parit päätyvät siihen, että ovat harvoin kotona yhdessä. Toinen hoitaa lasta toisen ollessa ulkona.
Tietenkin tarvitaan myös kodin ulkopuolista elämää, mutta hyvän perhe-elämän edellytyksenä on, että molemmat pitävät perheessä tapahtuvaa itselleen tärkeänä. Luultavasti maailmassa ei ole toista kahta ihmistä, jotka pitäisivät lapsestanne niin paljon. Kun pystytään jakamaan vastuu, huolet ja hyvät kokemukset, surut vähenevät ja ilonaiheet kasvavat. Se on hyväksi myös omalle suhteellenne.
Toki saa valittaa, jos elämä on hankalaa. Harvoinpa kuitenkaan kaikki on pelkkää harmoniaa. Työ ja aherrus, isot ja pienet huolet – se vain on elämän osa. On sääli, jos kiireinen luo niin pitkiä varjoja, ettemme näe sitä, mihin aurinko paistaa.
Hakekaa sen sijaan sitä, mikä on hyvää, kohdistukaa siihen ja jutelkaa siitä. Älkää miettikö liikoja sitä, mitä puuttuu tai mihin ei ole aikaa. Vanha kiinalainen sananlasku sanoo: ”Yksi ilo karkottaa tuhat surua.” Huolenpitonne kohde antaa teille samalla enemmän!
Lue myös: TOP 40: Näin vanhemmuus on muuttanut minua