Miksi vauva tuoksuu niin hyvälle? Tutkimusryhmä selvitti, että tuoreiden äitien aivot reagoivat vauvan tuoksuun samalla tavoin kuin huumausaineeseen.

Viimeksi päivitetty 30.9.2013

Kanadalainen tutkimusryhmä haistatutti vauvojen päällä olleita vaatteita 30 naisella. Puolet tutkittavista oli synnyttänyt puolen vuoden sisällä, toinen puoli oli lapsettomia.


 


Naisten aivosähkökäyriä seurattiin heidän haistellessaan vauvantuoksuisia vaatteita.

Erot aivokäyrissä

Molemmissa ryhmissä naiset kertoivat pitävänsä vauvan tuoksusta.

Aivokäyristä kuitenkin selvisi, että lapsen synnyttäneiden naisten hypotalamus reagoi lapsettomia naisia voimakkaammin vauvan tuoksuun.

Tutkijat vertaavat reaktiota narkomaanin aivojen toimintaan sillä hetkellä, kun tämä näkee suosimaansa ainetta. Lapsettomilla reaktio ei ollut yhtä voimakas.

Lue myös: Po ge lai – kuukauden lapsivuodelepo

Dopamiini ohjaa huolehtimaan

Hypotalamus on vastuussa dopamiinin tuotannosta. Dopamiini säätelee ihmisen palkitsemiseen ja oppimiseen liittyvää toimintaa.

Heroiini, kokaiini ja amfetamiini aiheuttavat hyvänolontunteita juuri dopamiinin välityksellä.

Vauvan tuoksu sai äitien aivot pörräämään dopamiinista.

Tarve hoivata

Monilla naisilla on lähes vaistomainen halu nostaa esimerkiksi lattialla näkemänsä pieni vauva syliinsä, vaikka vauva ei olisi heidän omansa.

Tutkijoiden mukaan halu pidellä ja hoivata vauvaa johtuu juuri vauvan tuoksun aiheuttamasta reaktiosta naisen aivoissa.

Lue myös: ”Sairaala aiheutti minulle imetysfobian”

Syötävän söpöjä vauvoja

”Minä haukkaan sinua”, monet naiset sanovat höpötellessään vauvalle.

Hellä haukkaaminen onkin lähes kaikkien äitien harjoittama hassuttelumuoto, joka saa vauvan usein kirkumaan riemusta.

Söpöyden ja syötävyyden yhdistyminen naisten ajatuksissa johtuu tutkijaryhmän mukaan juuri vauvan miellyttävästä tuoksusta.

Dopamiinitaso nousee myös silloin, kun ihminen haistaa nälkäisenä ruokaa. Näin ollen vauvan haistamisen tuottama tunne saattaa monilla sekoittua ruoan tuoksun aiheuttamiin tuntemuksiin.

Miten tutkimus tehtiin

Tutkimuksessa käytettiin 18 vastasyntyneen käyttämää puuvillaista paitaa. Lapset käyttivät paitoja kaksi yötä ennen kuin paita otettiin haistelukäyttöön.

Tutkijat pakkasivat paidat välittömästi käytön jälkeen ilmatiiviisiin pusseihin, ja pussit jäädytettiin -80 asteeseen. Näin vastasyntyneen vauvan tuoksu saatiin naisten neniin täysin tuoreena.

 

Oletko sinä koukussa vauvan tuoksuun?

Lähteet: Frontiers in Psychology, Daily Mail

Mitä mieltä olet artikkelista?