Tokiossa raskausviikolla 24. syntynyt lapsi on maailman pienimpänä syntynyt ja terveenä sairaalasta kotiin päässyt poika – hänen syntymäpainonsa oli vain 268 grammaa.

Viimeksi päivitetty 28.2.2019

Keion yliopisto Tokiossa julkaisi myöhään tiistaina tiedotteen, jonka mukaan syntyessään 268 grammaa painanut poika oli päässyt kotiutumaan terveenä. Kotiutuessaan poika painoi 3 kiloa ja 238 grammaa. Kyseessä on maailmanennätys: pienimmällä syntymäpainolla syntynyt poika, joka kotiutuu terveenä.

Iowan yliopiston Tiniest Babies Registry -kirjanpidon mukaan maailmassa on vain 23 keskosta, jotka ovat syntyneet alle 300 grammaa painavina ja selvinneet siitä – heistä vain neljä on poikia.

Tokiossa syntynyt poika syntyi kiireellisellä sektiolla viime elokuussa, kun kasvuseurannan yhteydessä raskausviikolla 24. huomattiin, että sikiön paino ei ollut kasvanut odotusten mukaisesti ja lääkärit arvioivat tilanteen olevan sikiön henkeä uhkaava, kirjoittaa Japan Times -sanomalehti.

Tämä kuva on otettu viisi päivää pojan syntymän jälkeen. Vanhemman kädet ovat havainnollistamassa sitä, miten pieni hän oli syntyessään.

Herkeämätöntä tarkkailua

Vauva oli syntyessään niin pieni, että hän mahtui aikuisen käsien sisälle. Hän sai heti syntymänsä jälkeen laaja-alaista hoitoa vastasyntyneiden teho-osastolla: pojan hengitystä ja ravinnonsaantia monitoroitiin herkeämättä. Rankasta alusta huolimatta vauva lähti kasvamaan ja pääsi lopulta jopa rintaruokintaan. Poika pääsi sairaalasta viime viikon keskiviikkona, kaksi kuukautta alkuperäisen lasketun ajan jälkeen.

Valmiina lähtemään kotimatkalle!

Alle kilon painoisina syntyvillä vauvoilla on muita todennäköisemmin ongelmia sydämen toiminnan ja hengittämisen kanssa. Lisäksi heitä uhkaavat erilaiset infektiot, sillä kehittymätön elimistö ei ole vielä valmis taistelemaan niitä vastaan.

Pieni mutta pippurinen.

Alle 300 grammaa – selviytyminen hyvin epävarmaa

Japanissa ja muissa kehittyneissä maissa keskosten selviytyminen on yleensä erittäin todennäköistä, vaikka syntymä tapahtuisi jo raskausviikolla 23. Kuitenkin, mikäli syntyvän lapsen paino on alle 300 grammaa, selviytymisen todennäköisyydet heikkenevät merkittävästi – erityisesti pojilla.

”Haluan kaikkien tietävän, että se on kuitenkin mahdollista: erittäin pieninäkin syntyneillä vauvoilla on toivoa kotiutua hyvissä voimissa”, sanoi hoitoon osallistunut tohtori Takeshi Arimitsu.

Aiemmin maailman pienimpänä syntyneen ja terveenä kotiutuneen pojan ennätystä piti hallussaan vuonna 2009 Saksassa syntynyt poika, joka painoi syntyessään 274 grammaa. Myös tyttöjen ennätystä pitää hallussaan saksalainen: vuonna 2015 syntynyt ja 252 grammaa syntyessään painanut tyttö.

Paljon on ehtinyt tapahtua ensimmäisten päivien jälkeen.
Mitä mieltä olet artikkelista?