Moni lasta odottava näyttää, no, jotenkin hehkuvalta. Aiheuttaako tämän kuulun hehkun pelkkä onnellisen odottava olotila vai löytyykö taustalta jokin fyysinen selitys?

Viimeksi päivitetty 5.4.2022

Tietenkin onnellisuuden näkee päällepäin, positiivisen ilmeen ja kevyen askeleen. Mutta kyllä raskausajan hehkun taustalta löytyvät myös raskauden aikaansaamat fysiologiset muutokset.


 


Posket rusottavat

Raskauden aikana veren määrä lisääntyy noin 40 prosenttia, mikä näkyy myös punoituksena poskilla. Raskaana oleva näyttääkin monesti koko ajan siltä miltä ei-raskaana olevat näyttävät silloin, kun he ovat kiihtyneitä tai kun heidän sydämen lyöntitiheytensä jostain on jostain muusta syystä kohonnut.

Tavallisesti kovin kalpeakasvoisille punoitus on varmasti tervetullutta, mutta muutenkin punakkuuteen taipuvaiset ovat ehkä kaikkea muuta kuin riemuissaan uudesta tomaattivaikutelmasta.

Ihosta rasvaisempi

Punaisten poskien lisäksi raskaana olevan kasvot loistavat, koska kasvojen iho muuttuu rasvaisemmaksi. Parhaimmillaan lopputuloksena on kauniin vahamaisena valoa heijastava ihon pinta.

Joillekin, harmi kyllä, käy vähän toisin: Hormonaalisten muutosten mylleryksessä ihon talineritys alkaa käydä ylikierroksilla. Lopputulos: Reippaasti kiiltävä finninaama.

Lue myös: Ulkonäön kommentointi sallittu

Hiukset tuuheammat kuin koskaan

Myös hiukset saavat tehohoitoa raskaudesta. Moni huomaa hiustensa kasvavan nopeammin kuin ennen raskautta ja tulevan tuuheammiksi kuin tavallisesti.

Tästä ilosta kannattaa ottaa kaikki irti raskauskuukausien aikana, sillä lapsen synnyttyä tilanne muuttuu entisenlaiseksi. Imetysaikana moni kokee, että hiukset harvenevat oikein kunnolla.

Lue myös: Värjätä vai ei?

Terveelliset ja säännölliset elämäntavat

Olisi ihme, jos säännölliset ja terveelliset elämäntavat eivät vaikuttaisi myös ulkoiseen olemukseen: Raskauden myötä useimman yökukkumiset jäävät pois ja uni maistuu. Ruoan laatu kiinnostaa enemmän kuin ennen, tupakointi ja alkoholin käyttö loppuvat. Happihyppelyt ja muu liikunta lisäävät hyvinvointia.

Raskausajan hehku on siitä kummallinen ilmiö, että moni raskaana oleva ei itse sitä peiliin katsoessaan tunnista, mutta muut kyllä. Ja mikä siinä, kunhan muistavat vielä ääneen kehua.

Onko raskausajanhehku toteutunut kohdallasi? Vai onko raskauden vaikutus oloosi ja olemukseesi ollut täysin päinvastainen? Kommentoi!

Lähteet: Terveyskirjasto.fi, Pregnancy.org, Kidshealth.org

Mitä mieltä olet artikkelista?