Vammaista lasta odottava vanhempi päätyy yhä useammin aborttiin. Vuonna 2009 lähes 60 prosenttia Down-lasta odottavista äideistä keskeytti raskauden.

Viimeksi päivitetty 31.1.2011

Yhä useampi vammaista lasta odottava vanhempi päätyy keskeyttämään raskauden. Noin 350–400 vanhempaa vuodessa hakee lupaa aborttiin sikiön vaurioiden perusteella. Vuonna 2009 myöhäiset, 20. raskausviikon jälkeen tehdyt raskaudenkeskeytykset puolitoistakertaistuivat. Asiasta kerrottiin Helsingin Sanomissa.


 


Raskaudenkeskeytysten lisääntymistä selittää osittain odottavien äitien korkea ikä, mikä lisää epämuodostumien riskiä.

Suurin syy aborttien määrän kasvuun on kuitenkin lisääntynyt tieto, sillä nykyisin kaikkien kuntien on tarjottava raskaana oleville sikiön epämuodostumat paljastavat tutkimukset: alkuraskauden ultraäänitutkimus, sikiön niskaturvotuksen mittaus, veriseula ja keskiraskauden ultraäänitutkimus.

Jos itse ei ole koskaan ollut tilanteessa, jossa päätös raskauden keskeyttämisestä tai jatkamisesta sikiön epämuodostuman tähden on tehtävä, on lähestulkoon mahdotonta yrittää kuvitella, kuinka vaikeasta ja raskaasta päätöksestä on kysymys.

Helsingin Sanomien jutussa kerrotaan, että vauvapalstoilla keskustelevilla on asiasta kuitenkin monesti leimuava mielipide – suuntaan tai toiseen: Joko ollaan sitä mieltä, että raskaudenkeskeyttäjä on itsekäs ja mukavuudenhaluinen murhaaja tai sitten itsekäs hihhuli, joka ei kykene tekemään rankkaa päätöstä vaan antaa mieluummin lapsen kärsiä. Kohtuutonta arvostelua, vai onko?

 


 

Näin sikiötutkimuskäytännöt yhtenäistettiin vuonna 2010:

 
Vuoteen 2010 mennessä raskausseulonnoissa oli kaikissa kunnissa alettava seurata valtioneuvoston antamaa asetusta seulonnoista. Asetuksen mukaiset tutkimukset ovat:

 
1. Varhaisraskauden yleinen ultraäänitutkimus raskausviikolla 10―14

 
2. Kromosomipoikkeavuuksien selvittäminen ensisijaisesti varhaisraskauden yhdistelmäseulonnan avulla (veriseula raskausviikolla 8―11 ja niskaturvotuksen mittaus yleisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä raskausviikolla 10―12) tai vaihtoehtoisesti kolmoisveriseulonta raskausviikolla 14 tai 15

 
3.Ultraäänitutkimus vaikeiden rakennepoikkeavuuksien selvittämiseksi raskausviikolla 18―21 tai raskausviikon 24 jälkeen.

 

Lähde: Valtioneuvoston asetus seulonnoista

Mitä mieltä olet artikkelista?