Kun 37 raskausviikkoa on kulunut, raskaus lasketaan täysiaikaiseksi. Viimeiset viikkonsa kohdussa sikiö voimistuu ja kasvattaa lähinnä rasvakerrosta. Keskimäärin sikiö on tähän mennessä ylittänyt myös keskosen painorajan, 2500 grammaa.

Viimeksi päivitetty 29.9.2011

Näihin aikoihin isän on hyvä opiskella synnytyksen kulkuun liittyviä asioita. Synnytyssalin henkilökunta tarkkailee kyllä tilannetta, mutta äitiä saattaa helpottaa, jos isä pystyy aina välillä kertomaan missä mennään ja muistuttamaan, että urakka myös valmistuu jossain vaiheessa.

Avautumisvaihe voi kestää hyvin pitkään ja voi olla hyvin kivulias ja turhauttava. Kohdunsuu avautuu kymmensenttiseksi, tarpeeksi vauvan pään tulla läpi. Monet äidit peruisivat tässä vaiheessa koko projektin. Isä voi helpottaa synnyttäjän oloa esimerkiksi auttamalla tätä liikkumaan ja hieromalla. Ponnistusvaiheessa alkaa loppukiri. Monen äidin mielestä ponnistusvaiheen aikana aika kuluu nopeasti. Isällä voi olla toisenlainen kokemus silloinkin, kun kaikki sujuu hyvin. Hän näkee kätilön jännittyneen ilmeen tämän tsempatessa synnyttäjää ja ponnistusten kohdalla myös aiempaa konkreettisemmin kivun lähteen, olkoonkin että äidille kivut saattavat olla tässä vaiheessa helpompia.

Jos kaikki on niin kuin pitääkin, vauva saa vielä hetken tankata verta napanuoran kautta ennen kuin yhteys katkaistaan. Napanuoran voi katkaista kätilö tai isä. Sitten vauva nostetaan äidin syliin ja koko perhe saa levähtää hetken.

Mitä mieltä olet artikkelista?