Aikaisemmin THL on suositellut, että odottajan syömän lakritsin tai salmiakin määrä olisi korkeintaan 50 grammaa päivässä. Säännöllistä käyttöä ei ole suositeltu. Nykyisin tätä herkkua ei suositella raskaana oleville lainkaan.

Säännöllistä lakritsin ja salmiakin käyttöä on ennen kehotettu välttämään, sillä lakritsikasvin korkea glykyrritsiinipitoisuus voi aiheuttaa turvotusta ja nostaa verenpainetta. Evira kirjoittaa asiasta näin:

”Lakritsi- ja salmiakkimakeiset sisältävät glysyrritsiiniä, jonka turvallisesta käyttömäärästä ei ole tietoa. Korkea glysyrritsiinipitoisuus nostaa verenpainetta, lisää turvotusta ja voi aiheuttaa keskenmenovaaran ja on mahdollisesti yhteydessä lapsen kehityshäiriöihin. Pienet annokset (esimerkiksi annos lakritsijäätelöä tai muutama makeinen) eivät ole haitallisia.”


Täyskiellon taustalla ovat tutkimukset, joissa on havaittu, että runsaalla lakritsinsyönnillä ja tarkkaavaisuushäiriöiden välillä saattaa olla yhteys.


Tutkimuspäällikkö Eero Kajantie Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo sanomalehti Karjalaisen haastattelussa, että lakritsia syöneiden lapsilla on havaittu keskimäärin enemmän keskittymisongelmia ja heikompaa älyllistä kehitystä kuin lakritsia syömättömien lapsilla.


Lähde:


Evira: Elintarvikkeiden turvalliseen käyttöön liittyviä yleisiä ohjeita


Mitä mieltä olet artikkelista?