Raskauden aikana niin fyysisen kuin emotionaalisenkin läheisyyden tarve voi olla lähes pohjaton. Samalla raskaus ja vanhemmuus kuitenkin muuttavat sinun ja partnerisi välistä suhdetta: Huomio jonka olette tähän mennessä voineet antaa toisillenne, suuntautuu nyt johonkin uuteen.

Viimeksi päivitetty 29.11.2007

Kaiken myllerryksen keskellä parisuhde voi olla kovalla koetuksella, ja seksi saattaa jonkin aikaa elää lähinnä vain muistoissa ja kuvitelmissa, eikä aina edes niissä. Toisaalta uuden kohtaaminen saattaa lähentää teitä toisiinne entisestään ja herättää seksielämänne aivan uudenlaiseen kukoistukseen.


 


Lue myös: Miksi miehet sekoavat mahoista?

Himottaako koko ajan vai lopahtiko kiinnostus?

Raskauden aikana monen, sekä naisen että miehen, seksihalut kasvavat. Monelle miehelle raskaana oleva nainen näyttäytyy erityisen viehättävänä, ja moni nainen tuntee olonsa viehättäväksi ja elinvoimaiseksi. Mutta on myös niitä, joiden seksihalut raskaus tappaa kokonaan.

Ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana seksuaalinen halukkuus saattaa vähentyä. Tämä johtuu valtavista hormonaalisista muutoksista ja kaikesta muusta, mitä ne tuovat tullessaan: Kun olo on nuutunut ja pahoinvoiva, seksi ei todennäköisesti tule aivan ensimmäisenä mieleen.

Joitakin naisia seksuaalinen haluttomuus vaivaa läpi koko raskauden, mutta monella halut heräävät siinä vaiheessa, kun ensimmäiset 12 viikkoa ovat onnellisesti takana ja kun oma olo alkaa jälleen tuntua jotakuinkin normaalilta.

Vilkastunut verenkierto lisää halukkuutta

Joillakin naisilla raskaus lisää seksuaalista halukkuutta, sillä emättimen, klitoriksen ja koko lantionseudun verenkierto vilkastuu raskausaikana (kuten silloin, kun nainen on seksuaalisesti kiihottunut). On tutkimuksia, joiden mukaan naisen olisi raskauden aikana helpompi saavuttaa orgasmi kuin muulloin.

Raskauden loppuaikoina seksuaalista halukkuutta saattavat himmentää kaikenlaiset kolotukset, yleinen epämukavuuden tunne ja kaikinpuolinen vetämätön olo. Muista kuitenkin, että seksi on paljon muutakin kuin vain orgasmin tavoittelua. Parhaimmillaan seksi lisää sekä fyysistä että psyykkistä läheisyyttä. Pitkä ja hellä esileikki piristää kummasti.

Lue myös: Miten sanoa miehelle nätisti, ettei seksi huvita?

Seksiä synnytyksen jälkeen

Lapsen syntymän jälkeen arki, valvominen ja kaikkinaiset vanhemman velvollisuudet täyttävät ajan, jonka parisuhteen osapuolet saattoivat ennen käyttää toisiinsa. Kaiken arkisen myllerryksen ja väsymyksen keskellä kannattaa kuitenkin yrittää muistaa, että jos parisuhteesi on onnellinen ja toimiva, on sillä vaikutuksensa myös lapsen tyytyväisyyteen ja kehitykseen.

Seksielämä synnytyksen jälkeen ei ala heti, joillakin ei pitkään aikaan. Kannattaa edetä pienin askelin ja kuulostella, milloin omat halut alkavat taas osoittaa heräämisen merkkejä. Painostaa ei kannata eikä painostukseen suostua. Olkaa lähekkäin ja nauttikaa toistenne läheisyydestä. Seksi mitä todennäköisimmin palaa mukaan kuvioihin sitten, kun parisuhteen molemmat osapuolet ovat siihen valmiit.

Lue myös: Seksipommi vai muumimamma?

Puhukaa seksistä!

Seksistä puhuminen ei välttämättä ole helppoa pariskunnille — ei raskauden aikana eikä välttämättä muulloinkaan. Puhumattomuus saattaa kuitenkin pahimmillaan johtaa väärinymmärrysten noidankehään, josta voi olla vaikea pyristellä irti. Testaa mielessäsi, voisitko kuvitella juttelevasi kumppanisi kanssa seuraavista: Mitä seksuaalisia tarpeita sinulla on? Mikä kiihottaa sinua? Mikä saa olosi kiusaantuneeksi tai hämmentyneeksi? Mitä fantasioita sinulla on seksielämääsi liittyen? Miten onnistutte yhteistuumin parhaalla tavalla aloittamaan seksin uudelleen lapsen synnyttyä?

Älkää pitäkö toisianne itsestäänselvyytenä. Olkaa lähekkäin, kosketelkaa — muulloinkin kuin esileikkinä yhdyntään.

Jos seksielämänänne palaa raskauden ja sylivauva-ajan tiimellyksessä säästöliekillä, yrittäkää muistaa, että tämä on kuitenkin lyhyt vaihe elämässänne ja että seksin hoputtamisesta seuraa harvoin mitään hyvää.

Mitä mieltä olet artikkelista?