On selvää, että vauva muuttaa parisuhdetta. Mutta miten? Parempaan vai huonompaan suuntaan? Hitsaako odotus ja vauva-aika parisuhteen tiukemmin yhteen vai kiristääkö vauva-arki välejä? Äidit kertovat, kuinka vauva on muuttanut parisuhdetta!

”Synnytyksestä ja vauva-ajasta selviäminen kasvatti enemmän yhteen”

”Jollakin tapaa meidän parisuhde on lujittunut, yhdessä synnytyksestä ja vauva-ajasta selviäminen kasvatti enemmän yhteen”, nimimerkillä marsupilami kirjoittava äiti kertoo Vau.fi:n keskustelupalstalla.


 


”Sitä tuntee toisen paljon paremmin, kun on kokenut perheenlisäyksen yhdessä ja ollaan yhdessä kasvettu vanhemmiksi”, hän pohtii.

Samaa mieltä on Elaffy, vaikka kaksosten saaminen on muuttanut elämän kiireiseksi.

”Minusta on jotenkin ihan luontevaa, että parisuhde väkisinkin muuttuu, kun tulee lapsia”, Elaffy toteaa.

”Eihän kumpikaan vanhemmista ole enää se sama ihminen kuin ennen lasten saantia. Etenkin nainen voi kokea suuriakin muutoksia niin henkisesti kuin fyysisesti, kun raskauskilot ja hormonit vaikuttavat. Äidiksi tuleminen ei ainakaan omalla kohdallani ollut helppoa, vaikka molemmat olivat todella toivottuja ja odotettuja vauvoja”, hän kertoo.

”Toisesta kuoriutui ihan uusia piirteitä esille, eivätkä ne kaikki olleet niin mukavia”

Elaffy kertoo, että kaksosten vauva-aika oli kuin formulavarikolla työskentelyä. Välillä pariskunnasta tuntui, että he olivat enemmän työkavereita kuin parisuhteessa oleva mies ja nainen.

”Toisesta kuoriutui ihan uusia piirteitä esille väsyneenä paineen alla, eivätkä ne kaikki olleet edes ihan niin mukavia. Joutui tekemään paljon töitä itsensä kanssa, että opin hyväksymään nämä uudet piirteet ja rakastamaan miestä niistä huolimatta. Jestas, mitä kaikkea väsyneenä tulee sanottua”, Elaffy muistelee.

Elaffyn mukaan monikkolasten vanhemmat yleensä joko eroavat ensimmäisen vuoden aikana tai pysyvät yhdessä hamaan loppuun asti.

”Me selvisimme hengissä vauvavuodesta ja olemme edelleen yhdessä. Voisin sanoa, että meitä tämä kokemus on ainakin vahvistanut! Sitä hitsaantuu aivan uudella tavalla yhteen, kun ainoa keino selviytyä on yhteistyö.”

”Tietenki väsymys ja muu kiristää joskus pinnaa, mutta yritämme olla purkamatta sitä toisiimme”

”Meillä ei oikeastaan ole parisuhde muuttunut yhtään”, Rille kertoo.

”Keskenäinen tekeminen ja puheenaiheet ovat väkisilläkin useimmiten vauvakeskeisiä, mutta molemmat puuhaillaan, nähdään kavereita ja liikutaan yhdessä ja erikseen kuten ennen. Yhä rakastetaan toisiamme, näytetään ja sanotaan sitä rakkautta ja tehdään arjessa pieniä eleitä toisen arvostamisen osoittamiseksi.”

Ennen Rille ja hänen puolisonsa kävivät paljon elokuvissa, mutta nyt he katsovat leffoja kotona.

”Tietenki molemmilla väsymys ja muu kiristää joskus pinnaa, mutta me tietosesti yritetään olla purkamatta sitä toisiimme ja ylilyönnit pyydetään anteeksi.”

Ainoana suurena muutoksena Rille pitää sitä, kuinka pariskunta nyt kutsuu toisiaan.

”Nyt nimitetään toisiamme isiksi ja äidiksi”, hän kertoo.

Aiheesta on juteltu Vau.fi: keskustelupalstalla: Miten vauva on muuttanut parisuhdetta?

Lue lisää parisuhteesta lapsiperheessä:

Mitä mieltä olet artikkelista?