Lokakuulle perheenlisäystä odottavat ovat aktivoituneet foorumilla omassa odottajaryhmässään. Tule mukaan keskustelemaan ja saamaan vertaistukea raskauteesi!

Viimeksi päivitetty 27.1.2019

Vuosi on vasta aluillaan, mutta alkuraskautta elävien katseet ovat jo tulevassa syksyssä. Onko sinullakin laskettu aika lokakuussa? Foorumilta löydät muita samassa tilanteessa olevia, joiden kanssa keskustella odotuksen iloista ja suruista.


 


Foorumilla on omat odottajaryhmänsä äideille, joiden laskettu aika on samassa kuussa. Lokakuun vauvoja odottavien ryhmä on vastikään aktivoitunut. Ryhmässä keskustellaan parasta aikaa muun muassa positiivisen raskaustestin herättämistä ajatuksista, raskausoireista sekä sopivasta ajasta ja tavasta kertoa raskaudesta muille ihmisille.

Hyppää mukaan keskusteluun ja löydä vertaistukea odotukseesi: Lokakuiset 2019

Mitä mieltä olet artikkelista?