Yhdessä syntymään asti
Taru Hallikainen menetti toisen identtisistä kaksosistaan jo raskaana ollessaan. "Tunnen yhtä aikaa kiitollisuutta ja kaipuuta esikoispojistani, joista toisen sain luokseni, mutta toisen menetin."
Synnytys voi tulla kalliiksi myös Suomessa – katso eritelty lista Ullan vaikean synnytyksen kustannuksista
Jos synnytyksessä ilmenee runsaasti komplikaatioita, synnytyksen hinta voi nousta yllättävän korkeaksi. Ulla kertoo, kuinka hänelle kävi.
”Vauva perätilassa, valitsin alatiesynnytyksen”
Kun vauvan ulkokäännös ei onnistunut, Heidi sai kaksi vaihtoehtoa: sektio tai alatiesynnytys. Hän valitsi alatiesynnytyksen.
Lihavuus on riski synnyttäjälle
Korkeat sokeriarvot kasvattavat lapsen kokoa ja hankaloittavat synnytystä. Uuden tutkimuksen valossa myös lihavuus itsessään vaikuttaa lapsen kokoon.
Istukan ennenaikainen irtoaminen lisää lapsen kuolemanvaaraa yli 1-vuotiaaksi
Istukan ennenaikaisen irtoamisen aiheuttamat riskit eivät pääty vauvaikään, vaan seuraavat lasta vielä yli 1-vuotiaana. Näiden lasten kuolleisuus on moninkertainen muihin verrattuna. Liian varhain irronnut istukka lisää muun muassa kätkytkuoleman riskiä.







