Istukan ennenaikaisen irtoamisen aiheuttamat riskit eivät pääty vauvaikään, vaan seuraavat lasta vielä yli 1-vuotiaana. Näiden lasten kuolleisuus on moninkertainen muihin verrattuna. Liian varhain irronnut istukka lisää muun muassa kätkytkuoleman riskiä.

Viimeksi päivitetty 4.9.2019

Istukan ennenaikainen irtoaminen on sikiölle hengenvaarallinen tila, sillä se vaikeuttaa tämän hapensaantia. Kymmenen prosenttia näistä vauvoista menehtyy jo kohtuun tai ensimmäisen elinviikkonsa aikana. Kuolemanvaara ei kuitenkaan lopu tähän, vaan jatkuu jopa yli ensimmäisen elinvuoden.


 


Tuoreen tutkimuksen mukaan lapsilla, joiden synnytyksissä istukka on irronnut ennenaikaisesti, on yli kymmenkertainen kuolemanriski 1-vuotiaaksi asti verrattuna normaalisti sujuneista raskauksista syntyneisiin lapsiin. Kuolleisuus säilyy yli 70 prosenttia verrokkiryhmää suurempana vielä yli 1-vuotiaana.

Asiaa tutki HUSin Naistenklinikalla naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi erikoistuva Outi Riihimäki.

Kätkytkuolemia kolme kertaa enemmän

Tutkimuksen merkittävä havainto oli myös se, että näillä lapsilla on kätkytkuolemia kolme kertaa enemmän kuin muulla suomalaisella lapsiväestöllä. Syynä on todennäköisesti se, että istukan liian varhainen irtoaminen altistaa lapset ennenaikaisuuden ja synnytyksenaikaisen hapenpuutteen kautta hengitysvaikeuksille tai -katkoksille.

Lapsilla, joiden istukka on irronnut ennenaikaisesti, on muita enemmän myös epämuodostumia. Lisäksi CP-vamman esiintyvyys on heillä suurempi. Yli 1-vuotiaina kuolleista lapsista, joiden istukka oli irronnut ennenaikaisesti, joka neljännellä oli CP-vamma.

Äidin tupakointi lisää riskejä

Odottavan äidin tupakointi lisää riskiä istukan ennenaikaiseen irtoamiseen. Äidin tupakointi on myös näiden lasten suurin yksittäinen kuolemanvaaraa lisäävä tekijä.

”Heidän resurssinsa selvitä ensimmäisistä elinvuosistaan ovat jo lähtökohtaisesti muita lapsia heikommat, ja äidin tupakointi lisää tätä taakkaa. Kaikkein tärkein asia, minkä äiti voi lapsensa hyväksi tehdä, on lopettaa tupakointi”, Riihimäki toteaa.

Lähteet: STT Info

Mitä mieltä olet artikkelista?