Tunnista sinilevän aiheuttamat oireet lapsilla

Sinilevä aiheuttaa harvoin vakavia sairastumisia, mutta myrkytysoireet on tärkeää tunnistaa. Sinilevää löytyy sekä järvistä että merestä, niin kirkkaista kuin sameistakin vesistä. Kaikki sinilevälajit eivät ole myrkyllisiä, mutta maallikon on mahdotonta erottaa myrkyllistä levälajiketta myrkyttömästä.

Reissupakuelämää taaperon kanssa: ”Lapsen kanssa reissaaminen antaa perspektiiviä”

Lapsi, maisema, vuoristo, järvi
Petra Rintamarttunen vietti puolisonsa ja taaperonsa kanssa kaksi vuotta tien päällä. Reissupakuelämä lapsen kanssa oli ikimuistoinen kokemus, johon perhe kannustaa rohkeasti muitakin.

Lentäminen raskaana – neuvot turvalliseen matkantekoon 

Nainen lentää raskaana
Lentäminen onnistuu raskaana siinä missä muulloinkin – jos kyseessä on normaalisti sujuva odotus. Muussa tapauksessa on asioita, joita matkaa suunnittelevan on hyvä ottaa huomioon.

Näin hankit oikeanlaiset pelastusliivit lapselle ja vauvalle

Lapsi pelastuliiveissä. Taustalla meri.
Kun perhe viettää aikaa veden äärellä, pelastusliivit ovat korvaamattoman arvokas turvallisuusväline vauvalle ja pienelle lapselle. Mihin seikkoihin tulee kiinnittää huomiota liivejä valittaessa?

Turvallisesti lomaliikenteessä: tutkijan kuusi parasta vinkkiä

Ennen kuin lähdette ajamaan kohti lomakohdetta, on syytä varmistaa muutama perusseikka. Katso asiantuntijan laatima lista ja varmista perheesi turvallisuus.

Lomalle lapsen kanssa – mitä kannattaa ottaa huomioon?

Iloinen lapsi kirja auto turvaistuin pipo
Matkustaminen lapsen kanssa vaatii hieman suunnittelua etukäteen, mutta hyvä valmistautuminen tekee matkustamisesta mukavampaa sekä lapsille että aikuisille.

Saako lapsesi tarpeeksi juodakseen lämpimänä kesäpäivänä? Näin arvioit nesteen tarpeen

Kovalla helteellä on erityisen tärkeä huolehtia siitä, että lapsi saa riittävästi nestettä. Jos pelkkä vesi ei maistu, lapselle voi tarjota esimerkiksi itsetehtyä mehujäätä – tärkeintä on, että lapsi ei pääse kuivumaan.

Ruutuajan loppu! Kymmenen ruutuvapaata puuhaa ulos, sisälle ja automatkalle

Kesä tuli, mutta mistä vaihtelua hiekkalaatikkoleikkeihin? Miten saada lapsi viihtymään kesäreissuun kuuluvalla pitkällä automatkalla? Entä mitä touhuta sadepäivän sattuessa? Ota talteen mainiot ruuduttomat vinkit kesäpäivän viettoon.