Synnytyskivun lääkitsemiseen on tarjolla lukuisia vaihtoehtoja ilokaasusta puudutuksiin.

Viimeksi päivitetty 10.6.2022

Epiduraalipuudutus

Puudutus laitetaan selän alaosaan. Pieni katetri (ohut muovinen letku) viedään epiduraalitilaan kuljettamalla se neulan läpi.

Katetri jätetään paikoilleen koko puudutuksen ajaksi. Sisään ruiskutetaan voimakkaan puudutusaineen ja voimakkaan kipulääkkeen sekoitusta, jolloin kipuaistimuksen pääsy aivoihin estyy. Aivot eivät yksinkertaisesti saa tietää, että sinulla on kipuja.

Epiduraalipuudutuksen vaikutusaika on noin 2 tuntia.

Epiduraalipuudutuksen antaa anestesialääkäri ja se vaatii jatkuvaa äidin ja lapsen tarkkailua. Kätilö pitää huolta, että synnyttäjällä ja lapsella on kaikki hyvin.

Äidin käden verisuoneen laitetaan muovinen kanyyli, jonka kautta voi laittaa tippumaan suolavesiliuosta ehkäisemään verenpaineen laskua.

Epiduraalipuudutuksessa olisi hyvä, jos ennen sen antamista synnytys olisi jo kunnolla käynnissä. Puudutuksen antaminen suunnitellaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti.

Epiduraalipuudutus on ehdottomasti tehokkain kivunlievityskeino synnytyksessä. Mutta se myös aiheuttaa eniten ongelmia.

Epiduraalipuudutuksen haitat

Synnytys voi kestää kauemmin ja on todennäköisempää, että supistuksia joudutaan tehostamaan suonensisäisellä lääkkeellä.

Mitä suurempia määriä lääkkeitä käytetään, sitä suurempi on mahdollisuus, että ponnistusvaihe pitkittyy. Myös imukuppisynnytyksen todennäköisyys kasvaa.

Verenpaine voi laskea, pahoinvointi tai huimaus iskeä. Puudutuksen saanutta voi alkaa paleltaa ja kenties vapisuttaa.

Virtsaaminen voi olla vaikeaa, mikä taas lisää todennäköisyyttä, että rakko täytyy katetroida, eli tyhjentää ohuella muoviletkulla.

Joidenkin iho kutiaa. Puudutus voi myös jäädä toispuoleiseksi. Yksi henkilö 200:sta voi saada voimakkaan päänsäryn. Se ei ole vaarallista, mutta voi vaivata useita päiviä.

Lue lisää epiduraalipuudutuksesta.

Spinaalipuudutus

Spinaalipuudutuksessa puudutusainetta ja kipulääkettä ruiskutetaan suoraan selkäydinnestetilaan. Anestesialääkärin annostelema puudutusaine leviää nopeasti, joten ainetta tarvitaan selvästi vähemmän kuin epiduraalipuudutuksessa.

Spinaalipuudutuksen teho on melko lyhytaikainen, noin 1,5 tuntia. Siksi se sopii etenkin uudelleensynnyttäjille, joilla synnytys on edennyt nopeasti ja jotka eivät tarvitse pitkäkestoista kivunlievitystä.

Spinaalipuudutuksen haitat

Kutina on spinaalipuudutuksen yleisin sivuvaikutus. Siitä kärsii noin 70-80 % synnyttäjistä. Päänsärky on tavallisempaa kuin epiduraalipuudutuksessa.

Alaraajojen lihasvoima saattaa heikentyä joskus lyhyeksi aikaa, koska puudutus voi olla erittäin tehokas.

Kohdunkaulan puudutus

Kohdunkaulan puudutuksessa kohdunkaulan sivuilla oleva hermopunos puudutetaan neulan avulla. Puudutusta varten sikiön vointi pitää olla hyvä ja kohdusuun pitää olla avautunut vähintään 3-4 cm.

Puudutus vaikuttaa nopeasti ja toimii hyvin n. 50% synnyttäjistä. Kohdunkaulan puudutus sopii paremmin uudelleensynnytäjälle, sillä puudutus ei kestä pitkään, ja uudelleensynnyttäjällä synnytys etenee nopeammin.

Kohdunkaulan puudutuksen haitat:

Kohdunkaulan puudutus pitää uusia 1,5-2 h välein, sillä sen vaikutus loppuu nopeasti.

Pudendaalipuudutus

Pudendaalipuudutuksessa puudutetaan lantion pohjan kudokset ja välilihan alue ponnistusvaihetta varten. Lääkäri ruiskuttaa neulan avulla puudutusainetta lantionpohjan luisten kyhmyjen taakse emättimen kautta. Pudendaalipuudutus rentouttaa tehokkaasti välilihaa.

Ilokaasu

Ilokaasua on käytetty 1800-luvun loppupuolelta alkaen, ja se on yhä erittäin yleinen kivunlievitysmenetelmä synnytyksen yhteydessä.

Kaasua hengitetään sisään maskin kautta ja kaasun määrää annostelee synnyttäjä. Ilokaasu antaa lyhytaikaisen kivunlievityksen ja sitä täytyy ottaa joka supistuksen yhteydessä.

Ilokaasun haitat

Ilokaasun haitat on vähäiset. Ilokaasusta tulee lievästi tokkuraiseksi, mutta vaikutus poistuu muutamassa minuutissa kaasun hengittämisen loputtua.

Lue lisää ilokaasusta.

Parasetamoli

Parasetamoli on mieto kipulääke jota saa apteekista. Sitä voi ottaa 1g kerralla supistuskipuihin enintään 3 kertaa vuorokaudessa.

Parasetamolin haitat

Parasetamoli ei auta vahvoihin kipuihin.

Petidiini

Petidiini on vahva morfiinin tapainen kipulääke joka annetaan lihakseen ruiskeena.

Petidiinin haitat

Lääke kulkeutuu istukan läpi sikiöön ja aiheuttaa hengityslamaa ja muutoksia sykekäyrässä. Petidiinin käyttö synnytyksessä hidastaa myös imetyksen käynnistymistä.

Lue lisää synnytyskivusta ja sen hoidosta:

Lähteet: Terveyskirjasto | Kainuun keskussairaala | Satasairaala

Mitä mieltä olet artikkelista?