Ensimmäisiä aitoja, tarkoituksellisia hymyjään vauva alkaa näyttää tavallisesti noin 4-8 viikon iässä. Hymy kestää pidemmän aikaa, ja vauva hymyilee koko kasvoillaan, myös silmillään. Hymystä tulee nyt sosiaalista: vauva oppii hymyilemään, koska näkee vanhempiensa ilahtuneen reaktion hymyyn.

Viimeksi päivitetty 16.4.2024

Vauvavuosi on täynnä huikeaa kehitystä ja tärkeitä virstanpylväitä. Mieleenpainuvimpia hetkiä on parin kuukauden tienoilla tuleva vauvan ensimmäinen tarkoituksellinen hymy.


 


Hymy on paitsi suloista katseltavaa, myös olennainen kehitysaskel: sen avulla alkaa vastavuoroinen kanssakäyminen vauvan ja vanhempien välillä.

Refleksihymystä sosiaaliseen hymyyn

Vauva hymyilee hetkellisiä hymyjä jo heti syntymästä lähtien, ja vauva voi näyttää hymyilevän jopa unissaan. Nämä hymyt eivät kuitenkaan ole vielä tarkoituksellisia, vaan niin sanottuja refleksihymyjä.

Refleksihymy on synnynnäinen mekanismi, samantapainen kuin imemisrefleksi. Asiantuntijat uskovat, että vauvan refleksihymy on eräänlainen selviytymiskeino: sen tarkoitus on vedota hoivaajan tunteisiin ja taata vastasyntyneen turvallisuus. Refleksihymyt alkavat noin kolmen päivän sisällä syntymästä ja kestävät kuukauden tai kaksi.

Aidot hymyt parikuisina

Ensimmäisiä aitoja, tarkoituksellisia hymyjään vauva alkaa näyttää tavallisesti noin 4-8 viikon iässä. Hymy kestää pidemmän aikaa, ja vauva hymyilee koko kasvoillaan, myös silmillään. Hymystä tulee nyt sosiaalista: vauva oppii hymyilemään, koska näkee vanhempiensa ilahtuneen reaktion hymyyn.

Vauva haluaa miellyttää vanhempiaan, on seurallinen, hakee katsekontaktia ja vuorovaikutusta. Vauva etsii aikuisen kasvoilta erityisesti silmiä ja katsekontaktissa hän lukee vanhempaansa ja toistaa tämän kasvojen ilmettä. Vanhemman hymyily, nauru ja riemu saavat vauvan näyttämään hymyä yhä uudelleen ja uudelleen.

Hymyä voi houkutella esiin vaikkapa hassuilla ilmeillä, kurkistusleikeillä, kutittelulla ja suukottelulla.

Jos hymyä ei kuulu

Jos vauva ei väläytä hymyä oppikirjamaisesti kuukauden–parin ikäisenä, ei ole vielä syytä huoleen. Vauvat kehittyvät omaan tahtiinsa, ja ensimmäinen oikea hymy saattaa joillain vauvoilla tulla vasta 12 viikon iässä.

Puolen vuoden ikään mennessä valtaosa vauvoista hymyilee jo auliisti ja iloisesti läheisille ihmisille. Mikäli ensimmäinen hymy tuntuu viipyvän poikkeuksellisen pitkään, voi olla tarpeen tarkistaa vauvan näkö ja kuulo.

Vauvan hymy on vanhemmille tärkeä

Vanhemmille vauvan hymy merkitsee paljon. Se on askel uudenlaiseen vastavuoroiseen vuorovaikutukseen, yksisuuntainen hoitosuhde muuttuu nyt viestinnäksi ja kanssakäymiseksi.

Vauvan hymy on kuin palkinto tehdystä työstä: valvotut yöt, loputon vaipparalli, itkut ja kitinät pyyhkiytyvät mielestä sillä sekunnilla, kun vauva väläyttää pakahduttavan suloisen hampaattoman hymynsä.

Hymy lisää kiintymystä

Oman lapsen hymyily lisää vanhemman kiintymystä ja vahvistaa äitiyden ja isyyden tunnetta. Hymy tuottaa hoivaajalle myös konkreettista hyvää oloa – tutkimusten mukaan vauvan hymyn näkeminen aiheuttaa vanhemman aivoissa reaktion, jossa välittäjäaine dopamiini tuottaa vahvan mielihyvän tunteen.

Vauvan hymyllä voidaankin ajatella olevan biologinen, evoluutiossa muotoutunut tarkoitus: hymyilyn aiheuttama mielihyvä auttaa vanhempia ihmislapsen vaativassa hoivaamisessa.

Mitä mieltä olet artikkelista?