Tyttö vai poika?

Vaikka useimmat vakuuttavat, että tulevan lapsen sukupuolella ei ole väliä, tuskin on vanhempia, jotka eivät soisi asialle raskauden edetessä ajatustakaan.
Poika vai tyttö?

Suomessa syntyy keskimäärin 104 poikaa 100 tyttöä kohti.

Lapsen sukupuoli määräytyy hedelmöityksessä. Siittiösolu on ratkaisevassa roolissa, sillä se kantaa sukupuolen määräävää X- tai Y-kromosomia. Jos naisen munasolun X-kromosomi kohtaa siittiösolun X-kromosomin, on tuloksena tyttö. Jos naisen X-kromosomi taas saa seurakseen Y-kromosomin, kehittyy alulle saatetusta uudesta elämästä poika.
 

”Poikasiittiöt” nopeampia uimareita, ”tyttösiittiöt” elävät pitempään
 
Voi olla, että paljon on jo tapahtunut ennen kuin naisen ja miehen sukusolujen kromosomit kohtaavat. Arvellaan, että on miehiä, jotka saavat todennäköisemmin tyttö- kuin poikalapsia – ja päinvastoin. ”Poikasiittiöt” uivat ”tyttösiittiöitä” nopeammin, mutta toisaalta ne elävät lyhyemmän aikaa. Tyttösiittiöt ovat sitkeämpiä ja elävät pitempään.
 
Miehen elimistöltä kuluu siittiösolun tuottamiseen alusta loppuun noin 72 päivää. Siittiöiden tuotanto on katkeamatta jatkuva prosessi, joten niin ei voi käydä, että siittiöitä ei olisi miehen elimistössä yhtään jäljellä.
 

Siittiöt tykkäävät viileästä
 
Hedelmällisyysongelmien kanssa painiskelevia miehiä kehotetaan monesti käyttämään boksereita tiukasti istuvien alushousujen sijaan, jotta heidän kiveksensä eivät joutuisi hautumaan liian lämpimässä: Siittiösolut tarvitsevat ruumiinlämpöä viileämmät olosuhteet ja siksi kivekset useimmiten roikkuvatkin reilusti muusta vartalosta erillään. Arvellaan, että lämpimistä kiveksistä saa todennäköisemmin alkunsa tyttö kuin poika tyttösiittiöiden sitkeyden vuoksi.
 
Jos yhdyntä tapahtuu reippaasti ennen ovulaatiota, on mahdollista että pitempään elävät tyttösiittiöt kestävät paremmin hengissä ovulaatioon saakka. Jos yhdyntä taas tapahtuu pian ovulaation jälkeen, vikkelämpiliikkeiset poikasiittiöt saattavat ehtiä irronneen munasolun luokse nopeammin ja hedelmöittää sen ennen kuin kaikki on taas kuukaudeksi ohi.
 

Poikia syntyy tyttöjä enemmän
 
Isän iällä arvellaan niin ikään olevan merkitystä: Vanhemman isän lapset saattavat olla nuorten isien lapsia todennäköisemmin tyttöjä, kuten myös tupakoivien vanhempien lapset.
 
Kaiken kaikkiaan voisi luulla, että tyttöjä syntyy maailmaan poikia enemmän, mutta näin ei kuitenkaan ole. Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa syntyy 105 poikaa sataa tyttöä kohti, joten todennäköisyys näillä alueilla saada poikalapsi on 51,2 prosenttia ja tyttölapsi syntyy 48,8 prosentin todennäköisyydellä. Suomessa syntyy keskimäärin 104 poikaa 100 tyttöä kohti.
 

Kaikkea muuta kuin tarkkaa tiedettä
 
Parit, joilla on kaksi tai useampi samaa sukupuolta oleva lapsi, saavat muita pareja suuremmalla todennäköisyydellä samaa sukupuolta olevan lapsen myös seuraavalla kierroksella. Mitä useampi samaa sukupuolta oleva lapsi pariskunnalla on, sitä suuremmaksi kasvaa todennäköisyys saada taas samaa sukupuolta oleva lapsi. Seitsemän veljestä ei siis olekaan niin kovin epätavallinen sisarussarja.
Jos vaikka esikoispojan jälkeen ajatus tytöstä tuntuisikin mukavalta, tietyn sukupuolen tavoittelu on kaikkea muuta kuin tarkkaa tiedettä. Varoittaviakin esimerkkejä yhden sukupuolen suosimisesta toisen kustannuksella löytyy – eikä niitä löytääkseen suinkaan tarvitse välttämättä katsoa Kiinaan tai Intiaan saakka.
 

Lähteet:
Flanagan, G.L., Beginning of Life
Dagavisen.no
Tieteen Kuvalehti 12/2007



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 37
Olen onnellinen
Kirjoittaja Jari Väliaho 02.01.2012
Esikoinen on aivan ihana muksu,oikea isin ja äidin unelma,helppo,älykäs ja todella kiltti.Hän täyttää tulevana kesänä 4.Maria tyttönen.Vaimoni on uudelleen raskaana.Ultrassa näkyi ihan selkeästi sukupuolielimien paikalla pippeli,tuolla tulevalla lapsukaisella.Ja se on huomattu äidin masun liikkeissäkin,säpinää riittää.En osaa uskoa ennustuksiin tai tutkimiseen.Aivan sama,perhettämme on palkittu sillä että kummatkin on pian saatu.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
...
Kirjoittaja Minna 20.08.2011
Eli hautaanko haaveet pikkuprinsessasta, kun meillä jo kolme poikaa on, vai toivonko , että käy kuin Beckhameille ja kolmen pojan jälkeen olisi sittenkin tytön vuoro :)
Viikkoja reilut 10, eli odottamista vielä on.
Eipä silti, en minä sitä neljättä poikaakaan pois heittäis....
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
onnellinen
Kirjoittaja nina laurila 06.07.2011
mä ja kihlattuni toivotaan tyttöä mut jos tulee poika niin sekin on ihanaa.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Tyttö haaveissa
Kirjoittaja Taika 18.10.2010
Kiva kuulla että joku on onnistunut "tytön tekemisessä" tällä aiemmin mainitsemallani menetelmällä! Meille ei vieläkään ole tulossa tyttöä - eikä myöskään poikaa. Syykin on jo selvillä, kohtuni on "täynnä" myoomia, pari isoampaa ja paljon pieniä, suurin ongelma on kuitenkin kohdun limakalvon ohuus. Seuraavassa kierrossa aloitetaankin estrogeeni-hoito, jolla limakalvoa yritetään turvottaa alkion kiinnittymiseksi. Nyt tätä kolmatta on yritetty vuosi, edelleen haaveilen tytöstä, vaikka jos sen pojan saisin, rakastaisin häntä tietysti ihan yhtä paljon : )

Sanjanalle onnittelut ja kommentti, mekin ollaan yritetty olla yrittämättä, mutta aina siitä ei ole apua, niinkuin tässä mun tapauksessa. Eikä sitä yrittämistä ole niin helppoa lopettaa, jos lasta toivoo ihan hulluna : ) Mielenterveyden kannalta siitä on varnmasti suurin hyöty, muuta en allekirjoita : )
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Sinulle: tyttö haaveissa
Kirjoittaja Tsemppiä! 05.09.2010
Ollaan kaksi tyttöä tehty, juuri tuolla menetelmällä. Eli uskoisin että toimii. Sain myös infoa että magnesiumia pitäisi olla enemmän kuin kalsiumia äidin kropassa, joten söin mg-tabletteja, ja vänhensin maitotuotteiden käyttöä.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
toiveita on monia
Kirjoittaja mamma 20.08.2010
Meillä haluttiin ja kokeiltiin saada lapsia enemmän ja vähemmän aktiivisesti 8 v. ja sitten tuli poika. Ollaan onnellisia. Hiljan silti tyttöä näin naisihmisenä toivoskelin. Nyt haluttais kaveri tälle veijarille. Tyttö tai poika, jos vaikka onnistais...

Tuntemistani lapsista pojat ovat olleet aika vilkkaita pienenä, mutta työillä on sitten ollut hankalampaa murkkuiässä, että kait ne tyttöjen ja poikien puntit loppujen lopulta aika tasan menee.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
yrittäminen on yliarvostettua
Kirjoittaja sanjana 15.08.2010
heh heh... monet pariskunnat mukaanlukien me miheni kanssa yritimme 3 vuotta että tulisin raskaaksi ja heti kun tulin alku viikoilla tuli keskenmeno sitten yritimme taas noin 1,5 vuotta taas sama juttu... sitten ajattelin että antaa olla halusin alkaa tehdä töitä niska limassa ja rankkaa työtä vielä ja ei kun silloin sain tietää että olen raskaana ja mieheni kanssa todella vähän puhuttiin raskaudesta koska pelkäsimme kolmatta keskemenoa mutta turhaan... nyt on viimeiset viikot meneillää ennen vauvan tuloa... jotenka "yrittävät" parit lakatkaa yrittämästä ja toivomasta suunnitelkaa aivan jotain muuta niin varmana tulette raskaaksi niin se on käynyt todella monille
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
tottakai..
Kirjoittaja äiti 10.08.2010
tottakai on pääasia että lapsi on terve,se nyt on itsestään selvyys :) tää "tytön ja pojan toivominen" on ainainen asia ja kysymys että "kumpaas toivotte?" tulee aina. siinä ei ole mielestäni mitään pahaa toivoa poikaa tai tyttöä. itse odotan juuri toista lasta,oli myös surua että tulenko enää raskaaksi.. yhden keskenmenon kärsimme mutta nyt näyttää paremmalta. tiedän tunteen kun haluaa lapsen eikä tiedä saako sitä,saattaa joskus muiden raskaus ja hösääminen sututttaa ja paljon. "onni ilmestyy silloin kun sitä vähiten odottaa.." :) tsemppiä kaikille!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Aijaa....
Kirjoittaja Carmen 23.06.2010
Minua yllätti tuo tieto, että poikia kuitenkin syntyy enemmän. Meidän perhe- ja tuttavapiirissä tyttöjä on huomattavasti enemmän. Omamme sukupuoli saadaan tietää (toivottavasti) parin viikon päästä rakenneultrassa. Toisaalta toivoisin poikaa, mutta kunhan tulee terve lapsi, se on pääasia.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Moralisointi on turhaa
Kirjoittaja Schwanger 01.06.2010
Ei minusta ole mitään syytä moralisoida ihmisiä, jotka toivovat tyttöä tai poikaa. Jokaisella on omat syynsä toivoa jotain. Kun lapsi sitten tulee, on se yleensä rakastettu siitä huolimatta, mikä sen sukupuoli on.

Omassa perheessämme on miehellä sairaus, joka periytyy X-kromosomin kautta. Niinpä kaikki tulevat poikalapsemme olisivat tämän taudin suhteen terveitä, kun taas kaikista tyttölapsista tulisi taudin kantajia. Mielestäni siinä on syytä toivoa, että tuleva lapsi olisi poika.

Kuitenkin myös tytöt ovat terveitä - tauti vain saattaa siirtyä heidän kauttaan seuraavaan sukupolveen. Toisaalta vaikka lapsi olisi poika, ei voi olla varma mistään terveydestä. Voihan syntyvällä pojalla olla vaikka joku muu sairaus tai lapsi voi vahingoittua synnytyksessä. Joten: molemmat ovat tervetulleita, mutta poika olisi toiveissa.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Sinulle "Toivova"
Kirjoittaja Maria 17.05.2010
Kaksi vuotta yritimme, toivo oli jo liki mennyttä kunnes yhtäkkiä, juuri kun sitä vähiten odotti..... Syksyllä syntyy pikkuinen :)
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
totuuksia...
Kirjoittaja terkka 11.04.2010
Sikiön syke riippuu ihan siitä, missä vaiheessa raskautta mennään ja kuinka paljon sikiö tutkimushetkellä liikkuu. Alussa leposyke on 170 tienoilla ja lopussa 120 tienoilla... liikkuminen nostaa helpostikin sykettä 20, jopa 30 yksiköllä. Melkosta noituutta lähteä tuosta sukupuolta ennustamaan.

Mahan muotoon taas vaikuttaa tietty äidin ruumiinrakenne ja sikiön asento, mutta myös hormonit. Eli tyttövauva saa äidin erittämään enemmän levittäviä hormoneita, kuin poikavauva. Tuossa "uskomuksessa" on siis aavistus perää, mutta sukulaistäti ei millään voi tietää näitä muita mahan malliin vaikuttavia asentoja...

Uskon, että jokanen äiti on onnellinen jokasesta lapsestaan, sukupuolesta huolimatta... saahan sitä toivoa ;)
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Tyttö haaveissa - edelleen : )
Kirjoittaja Taika 26.02.2010
Toivovalle toivon kovasti voimia ja uskoa tulevaisuuteen!! Tiedän, ettei tässä vaiheessa mitkään sanat lohduta ja toisten sukupuoleen liittyvät ajatukset saavat veren kiehumaan, mutta yritä muistaa että ihmiset ovat eri elämäntilanteissa. Minäkin uskallan nyt kovasti toivoa tyttöä, koska olen kaksi poikaa jo saanut. Maailmani ei kaadu jos en saa enää yhtään lasta. Sinulla on aivan toinen elämäntilanne, olen itse elänyt tuon saman, ekaa poikaamme tehtiin muutaman kk vajaa kolme vuotta. Minä kärsin aikoinani eniten siitä kun jotkut raskautuivat noin vain suunnittelematta ja siitä, miten koin että "huonommat" äidit kuin itse olisin, saivat lapsia mutta minä en. Koin ettei elämälläni olisi mitään sisältöä ilman lasta ja itkin monet monet itkut lasta kaivatessani. Ei varmaankaan tarvitse selittää millaiselta se raskauden alkaminen sitten tuntui!! Toinen raskauteni alkoi helposti aika pian ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, saa nähdä saadaanko vielä sitten se kolmas - tyttö tai poika : )
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
voikun tulisi edes raskaaksi
Kirjoittaja toivova 23.02.2010
Voivoi. Tuntuu tosi kurjalta lukea näitä toivomuksia ja sitä, että itku tulee jos ilmenee että onkin poika yms.. Kohta lähtee kolmas vuosi yrityksessä, eikä mitään vain tapahdu. Tässä tilanteessa sitä vain toivoo, että kunhan raskautuisi ja sukupuolella ei todellakaan ole merkitystä!!!! Kyllähän sen ymmärtää, että jokainen miettii sukupuolta, mutta kyllä saa pinnan silti kiristymään kun ihmiset eivät ole kiitollisia siitä, että ylipäänsä voivat saada lapsia. eillä näyttää pahasti kaikki viittaavan siihen, että olemme lapsettomia lopun ikämme..
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Tyttö haaveissa
Kirjoittaja Taika 11.01.2010
Meillä on ihanat veljekset 9v ja 11v ja nyt kun elämä on hiukan rauhoittunut, uskalsimme vielä yrittää tyttöä! Jos emme tyttöä saa, poika on aivan yhtä tervetullut ja rakastettu, mutta silti koko perhe (pojat mukaanlukien) haaveilee tyttösestä. Panostamme nyt ainakin muutaman kierron tähän ajatukseen että tyttösiittiöt elävät pidempään, eli kun LH-testi näyttää positiivista, ei uusia siittiöitä päästetä enää apajille ; ) Tein tämän kierron osalta raskaustestin mahdollisesta hedelmöityksestä 7. päivänä, se oli miinusta : ( Seuraavien kk pitäisi alkaa ensi viikonloppuna, hirmuisesti jännittää vielä, josko kuitenkin olisin raskaana... Onko joku teistä saanut tytön/pojan tällä metodilla?
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Tyttöä odotellaan.
Kirjoittaja Tiia 10.01.2010
Me mietittiin poikaystävän kanssa kumpaa toivottiin,mä sanoin,että aivan sama kuhan se on terve ja hän oli samaa mieltä,mutta jos saisi valita niin kyllä hän tytön tahtoisi. Käytiin pari päivää sitten rakenne ultrassa ja tyttöhän siellä näytti olevan. :) Olen iloinen,olisi se sitten ollut kumpi tahansa,pääasia kuitenkin meille on se,että pienokainen on terve.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
eikö enää olekaan pää asia että lapsi on terve??
Kirjoittaja Mari 30.11.2009
Voi hyvät hyssykät monien teidän viestejä!!!! Että ihan itkettää jos ei saa tyttöä?? No olisit adoptoinu niin olis ollu varmaa!! Itselleni ei ole suotu vielä yhtään TERVETTÄ lasta, ja vaikka totta on että sitä ajattele kumpikohan tulisi, niin pää asia PITÄISI aina olla että lapsi on terve!!!!! Vihastuttaa viestit jotka eivät ole LAPSESTA onnellisia oli se sitten tyttö tai poika. Miksi tollaisille edes lapsia suodaan?? Elämä on niin epäoikeudenmukaista!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
naiset
Kirjoittaja maijju 17.11.2009
en kommentoi
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
tyttöä toivon...
Kirjoittaja mindi 08.11.2009
olen raskausviikolla 19+6. ens viikolla olis rakenne ultra ja jännittää ihan älyttömäst.. tyttöä toivoisin mut pääasiahan se on että on terve.masu on ns.poika masu eli eteenpäin kasvanu :) mut nehän on niitä vanhanajan uskomuksia:) syke oli viime neuvola käynnillä 145.. et jos tohon sydämenlyönti ja masun kasvamisjuttuun uskoo nii luultavasti on poika.. mulla loppu ovulaatio aika 8.7.2009 ja vauva sai alkunsa 6.7 niin onkohan se sit poika?? vai miten toi ovulaatiojuttu menee??
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
mä saan jo neljännen pojan
Kirjoittaja laari 06.11.2009
eikä yhtään kivaa...tiiän et on inhottavaa, mutta haluisin kyllä jo sen tytön.... Itkeä tekis mieli....
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
bm
Kirjoittaja jkagfg 09.07.2009
moiii!!!!!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
oma kokemus..
Kirjoittaja jeeee 30.06.2009
oma mielipiteeni on ettei mahan muotoon eikä sydänääniin ole luottamista! kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa. :) kaksi poikaa olen jo synnyttänyt ja nyt olisi tyttö tuloillaan! :) kolme samanlaista mahaa ja kaikilla kolmella sydänäänet olleet 140-150.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Fifty-Fifty
Kirjoittaja Tärkeää? 28.06.2009
Mitähän ihmeen merkitystä on,kumpi tulossa?Muuten kun huvin vuoksi arvuuttelu..jompikumpi se sieltä jokatapauksessa tulee,oli maha mimmonen hyvänsä.Tollasia tuurijuttuja noi,että joskus on osunu poikamaha ja tullukkin poika,tieteellistä merkitystä sillä ei ole.Nimenomaan kohdun paikka ja vauvan asento ja koko tekee vatsasta sen muotoisen kun se on,ei se että onko vauvalla penis ja kivekset vai munasarjat!!Halooo ihmiset.Kunhan tulee vauva ulos terveenä ja on vanhemmat onnellisia sukupuolesta huolimatta.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Syke-jutuissa perää?
Kirjoittaja kumpiko 22.06.2009
Itselläni alkaa rv 17 ja rakenneultra edessä päin, mutta meinasi sairaalassa hoitaja että kun syke oli viimeksi 155 että olisi tyttö tulossa...
Onko uskomista vai vieläkö aihetta toivoa että olisi poika?
Tosin eihän sillä loppujen lopuksi ole niin väliä kunhan lapsi on terve, mutta aina voi toivoa...
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Poika vai Tyttö
Kirjoittaja Hei 25.04.2009
Sykkeistä meillä neuvolassa sanovat että on ihan täyttä uskomusta.
Että ei kuulemma ole perää...

Usein sanotaan kuten myös tuossakin artikkelissa että jos ennen ovulaatiota harrastaa seksiä niin tulee tyttö niin millasesta ajasta tuossa puhutaan?
Ja jos taas poika niin ovulaatin aikoihin tai jälkeen...
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
kohdun paikka
Kirjoittaja helena 14.04.2009
Mulla maha edestä suippo, ei näkynyt juurikaan takaa. Tyttö tuli. Ja lääkärit sanoivat kohdun olevan todella takana. Eli selkärankaan päin. Jos kohtu on paljon eteenpäin, mahasta tulee yleensä isompi.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
leveä ja isomaha....
Kirjoittaja minna 21.01.2009
Käytiin tänään ultrassa... viikkoja 20+6... poika kuulemma tulossa, vaikkakin kuvausten mukaan minulla olisi tyttö maha, kun on niin leveä ja iso... Ei taida aina pitää paikkaansa uskomukset :)
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Poika ja Tuleva...
Kirjoittaja Mammaliini 31.12.2008
Itse kuulin että sydämmensykkeestä tietää sukupuolen..
Edellinen ainakin oli oikein meillä...Mutta tämä uusi tulokas..

Poikaa odotellessani syke oli 130-140 ja edessä masu.
Nyt viikolla 18, minulla on syke 150 ja edessä on masu...
Tyttö vaiko poika.. Saas nähdä kesäkuussa :D
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
tyttöjä
Kirjoittaja prinsessoja 19.11.2008
meille on siunaantunut 4 tyttöä ja nyt ultrassa sanottiin että olisi se poika tulossa.masu pömpöttää aivan edessä,kun tyttöjä odottaessani levisin joka paikasta...saa nähdä,laskettu aika 18.12.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
tutkittu juttu
Kirjoittaja s 29.10.2008
Suomalainen tutkijaryhmä tutki näitä kaikenlaisia uskomuksia esim.mahanmuoto,linea negra ym.ym. ja tulokset olivat aina 50/50..Eli vanhankansan uskomuksia ovat :) Ja kaveripiirissä mahanmuodot on ainakin mennyt miten sattuu.vaikka hauskempaahan se olisi jos niistä voisi jotain päätellä :)
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Esikoinen oli tyttö..
Kirjoittaja Heidi 26.10.2008
Minulla esikoinen oli tyttö.Masu oli aika pieni ja joka suuntaan leveä. Muutenkin tunsin olevani todella pieni vatsainen, kun vertasi muita odottavia äitejä silloin.. =) Toinen syntyy kesäkuun lopussa, sisko toivoisi pikkuveljeä saa nähdä.. =) Itse olen kuullut samoja uskomuksia. Vatsa, jota et takaapäin näe olisi poika ja kylkiin leviävä olisi ns. tyttömaha.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
vain
Kirjoittaja tyttojä 23.10.2008
meille taas on siunaantunut vain tyttöjä, pupuilu kun ollaan aloitettu jo ennen ovulaatiota ja lopetettu ovulaatioon, seuraavaa kyllä kokeillaa ajoittaa ovulaation ajankohtaan vain eikä ennen ovulaatiota ainakaan viikkoon, jospa mekin seuraavana se poika sitten saadaan, mutta tytötkin ovat kyllä ihania, olisi vain niin kiva vaihteeksi seurata pojan kasvua ja kehitystä ja kaikkea, lapset ovat niin ihania ; )
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
poikia
Kirjoittaja prinsessa 17.10.2008
en tiedä voiko sukupuoleen millään vaikuttaa, mutta kaikki vippaskonstit käytetään! kahden pojan äitinä tuo pikkuprinsessa on perheeseen toivottu..
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Vatsan muoto
Kirjoittaja Catarina 11.10.2008
Minulla oli kahden enisimäisen lapsen kanssa selvät poika- ja tyttömasut. Tyttömasu levisi joka suuntaan ja poikamasu oli suippona edessä, eikä takaapäinkään vatsaa huomannut ollenkaan! Mutta yksilöllistä tämä kaikki! Nyt kolmatta lasta odottaessani tuntuu, että vatsa olisi sellaista leviävää mallia...Tiistaina lvp, eli sitten kohtahan se sukupuolikin sitten oikeasti selviää!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Poikia 10?
Kirjoittaja Gudrun 28.09.2008
Mieheni papalla on 8 vai peräti 9 veljeä,ei yhtään siskoa.Ja näillä pojilla on kaksi äitiä(koska 1.kuoli).Että isästä varmaan johtuu,että poikia on vaan syntynyt.Isällä on ollut vaan poikasiittiöitä.Tarkoitus ei ollut nyt"huolestuttaa"niitä joiden suvussa on paljon poikia tai joilla on jo poika ja toivovat/haaveilevat tytöstä tai toisinpäin!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
poika vai tyttö masu?
Kirjoittaja iiris 13.09.2008
Mulla ainakin ns."poika masu"eli eteenpäin työntyvä ja sukulaiset ja kaverit veikkailee poikaa tulevaksi.Ultra tosin näyttänyt,että tyttö olis tulossa.Taitaa olla vanhan kansan uskomuksia.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Veikkailua...
Kirjoittaja janna86 03.09.2008
Onkohan totta että kasvavasta mahasta voi päällepäin veikkailla kumpi on tulossa :) ?
Olen kuullut että sivuille leviävä maha olisi "tyttö masu" ja eteenpäin työntyvä "poika masu"....
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.