ICSI-lapsettomuushoidoista syntyy enemmän tyttöjä kuin poikia, tuoreessa tutkimuksessa havaittiin. Syytä ilmiöön ei tiedetä.

Viimeksi päivitetty 26.11.2009

ICSI, mikroinjektio

Mikroinjektiossa yksi siittiö ruiskutetaan suoraan munasolun sisään ohuella lasineulalla.


 


Luontoäidin menetelmin maailmassa syntyy hieman enemmän poikia kuin tyttöjä. Suhdeluku vaihtelee hieman maailmakolkasta toiseen eikä tyhjentävää selitystä poikavauvojen suuremmalle määrälle ole annettu. Ajatellaan kuitenkin, että syynä saattaa olla se, että koska pojan riski kuolla lapsena on hieman tyttölapsen kuolemanriskiä suurempi, luonto ikään kuin antaa pojille aivan alussa hieman etumatkaa.
 
Fertility & Sterility –lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että mikroinjektiohoitojen tuloksena suhdeluku näyttää kääntyvän päälaelleen: tyttöjä syntyy hoidon tuloksena hieman enemmän kuin poikia.
 
Syytä tähän keikahdukseen ei tiedetä, mutta tutkimuksen johtanut lisääntymistieteen asiantuntija, professori Barbara Luke Michican State –yliopistosta kertoo, että miehen alentunut lisääntymiskyky ei tähänastisen tutkimustiedon valossa näyttäisi muuttavan luonnollista suhdelukua, joten nimenomaan jonkin ICSI-menetelmässä arvellaan vaikuttavan ilmiöön. 
 
Mikroinjektiossa yksi siittiö ruiskutetaan suoraan munasolun sisään ohuella lasineulalla. Menetelmää käytetään erityisesti miehestä johtuvan lapsettomuuden hoitoon, kun hyvälaatuisia siittiöitä ei ole tarpeeksi.
 
Tutkimukseen käytiin läpi runsaat 15 000 Yhdysvalloissa vuonna 2005 lapsettomuushoitojen tuloksena syntynyttä lasta.
 
 
Lähteet:
 
Lue myös:

Siittiöt sekaisin marista

Siittiön päiväkirja

Tyttö vai poika

Mitä mieltä olet artikkelista?