Seksiä synnytyksen jälkeen?

Haluttomuus, väsymys, kommunikaation ja kosketuksen puute. Näillä eväillä saa parisuhteen umpisolmuun. Vaara väijyy varsinkin juuri lapsen saaneita perheitä.

Tulostettava versio

"Seksuaalielämä muuttuu vääjäämättä lapsen synnyttyä. Näin käy, vaikka pariskunnalla ei olisi mitään ongelmia raskausaikana", seksuaali- ja pariterapeutti Riitta Ala-Luhtala sanoo.

Tulevan äidin ja isän on syytä varautua muutokseen. Ala-Luhtala pitää suurimpana ongelmana, etteivät parit päivitä omia odotuksiaan.

"Ajatellaan, että seksuaalinen kanssakäyminen jatkuu samanlaisena kuin ennen synnytystä. Äidiksi ja isäksi tuleminen vaikuttaa kuitenkin aina vanhempien väliseen seksielämään", Ala-Luhtala sanoo.

Naisen seksuaalisuus muuttuu

Hormonimyrskyt, imettäminen ja väsymys eivät ole otollinen maaperä seksuaaliselle halukkuudelle.

"Imettävä äiti saa valtavasti läheisyyttä. Monet äidit sanovatkin, että he ovat läheisyyskyllästettyjä, eivätkä jaksa miehen kanssa muuta kuin nukkua", Ala-Luhtala kertoo.

Synnytyksen jälkeen naisen seksuaalisuus muuttuu usein emotionaalisemmaksi, kosketus- ja läheisyyskeskeiseksi. Konfliktit ovat yleisiä, sillä miehen seksuaalisuus ei muutu vastaavalla tavalla.

Lue myös: Pakenetko sinä parisuhdettasi äitiyteen?

"On myös tyypillistä, että naisen ruumiinkuva muuttuu synnytyksen jälkeen. Jos ei itse pidä omasta kehostaan, on vaikea ryhtyä seksuaaliseen kanssakäymiseen toisen kanssa", Ala-Luhtala huomauttaa.

Miesten ongelmat juontavat lapsuudesta

Vaikka naisten synnytyksen jälkeinen haluttomuus on yleisempää, esiintyy myös tuoreilla isillä haluttomuutta.

"Miesten haluttomuus tulee usein ilmi jo raskausaikana. Mies voi kokea, ettei kykene rakastelemaan lapsiensa äidin kanssa. Useimmiten ongelmat eivät johdu itse raskaudesta vaan lapsuuteen liittyvistä negatiivista kokemuksista", Ala-Luhtala kertoo.

Synnytyksessä mukana oleminen voi myös tuottaa miehelle seksuaalisia keskittymisvaikeuksia.

"Traumaattinen kokemus voi muistua rakastelun hetkellä miehen mieleen. Kannustan miehiä kertomaan rehellisesti siitä, miltä synnytyksessä mukana oleminen oikeasti tuntui", Ala-Luhtala sanoo.

ILMOITUS

Mikä neuvoksi?

Synnytyksen jälkeisistä muutoksista on syytä puhua avoimesti.

"Parin täytyy tutkia yhdessä, mitä meille on tapahtunut ja mikä nyt tuntuu hyvältä", Ala-Luhtala kertoo.

Keskusteluyhteyden lisäksi on tärkeää, että parisuhteessa on erilaisia kosketuksia.

"Seksiä pitäisi ajatella mielihyvää tuottavana kosketuksena eikä pelkkänä yhdyntänä. Seksiin voi kuulua yhdyntää, mutta se ei saa olla välttämätöntä. Etenkin synnytyksen jälkeen parien välillä pitäisi olla niin taka-ajatuksetonta kuin aistillistakin koskettelua", Ala-Luhtala tähdentää.

Lue myös: Pienistä hellyydenosoituksista suureen intohimoon

Jos ongelmat eivät ratkea kahden kesken, on syytä ottaa yhteyttä ammattiauttajaan. Asiasta voi puhua aluksi esimerkiksi neuvolassa.

"Kaikkiin suhteisiin kuuluu seksuaaliongelmia. Kenenkään ei pitäisi ajatella, ettei ongelmista voi puhua ulkopuolisille", Ala-Luhtala neuvoo.

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: Crestock

Lue myös

Saako puolison sähköpostia lukea? Saako tekstiviestit vilkaista? Toiset sanovat, että urkkiminen on pahin yksityisyydenloukkaus. Toiset taas ajattelevat, että parhaissa rakkaussuhteissa kaikki on keskenään julkista.

Lue lisää »

Tuntuuko sinustakin joskus siltä, että miehillä ei ole aavistustakaan, miten saada puoliso innostumaan sänkykamaripuuhista? Tarvitaan vain kukkia ja kynttilöitä... eikun. Nainen sen tietää: usein pienet ja miehen mielestä kenties epäolennaiselta vaikuttavat asiat ovatkin juuri niitä, joilla on suurin merkitys. Näillä eleillä, kommenteilla ja huomionosoituksilla saa naisen hullaantumaan.

Lue lisää »

Ovatko Sexy and I Know It -kappaleen eläinkuosisissa tangoissa hilluvat peffan pyörittäjät seksikkäitä? Vai vetääkö viiden lapsen isän tekemä I'm a Daddy and I Know It -parodia sittenkin seksivoiton? 

Lue lisää »

Silja perusti perheen mukavan oloisen miehen kanssa. Pian kuitenkin selvisi, että miehellä oli ongelma.

Lue lisää »

”Sitä tunnetta ei voi verrata mihinkään muuhun”, synnytyksessä itkenyt Sanna Pajula kertoo Vau.fi:n tekemässä kyselyssä.

Lue lisää »
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 2
Meillä myös
Kirjoittaja Veeruska 11.02.2012
seksi parani entisestään synnytyksen jälkeen. Kun arvet parani, tunto parani ja vilskettä riittää.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Synnytyksen jälkeinen seksi
Kirjoittaja äiti09 13.11.2010
Meillä seksielämä parani synnytyksen jälkeen heti kun vaan paikat antoivat myöden, joka sattui olemaan hääyömme 4 viikkoa synnytyksestä. Ehkä seksiä ei niin usein ole, mutta on se sitäkin parempaa. Itse en ainakaan ole häpeillyt kehoani synnytyksen jälkeen. Synnytys oli niin intiimi tapahtuma että se vaan lähensi meitä petipuuhissa.

Pari suhde kärsii jos jättää seksin pois kokonaan. tarvitsee se mieskin sitä hellyyttä ja läheisyyttä ihan samalla tavalla kuin nainenkin. Joskus on vaan osattava antautua, se tekee hyvää.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.