Olet täällä: Perhe> Huvin vuoksi> Uimataito haltuun

Uimataito haltuun

Lapsi uimassa

Vedet lämpenevät ja kohta jokainen kävelemään oppinut taapero säntää kohti suvisuomen vesistöjä. Vedessä on hauska pomppia, mutta koska lapselle kannattaa opettaa uimista?

"Lapsi voi oppia uimisen alkeet viiden vuoden vanhana", Jyväskylän yliopiston vesiliikunnan lehtori Ilkka Keskinen sanoo.

Alkeilla tarkoitetaan kymmenen metrin onnistunutta polskutusta.

"Ennen varsinaista uimista lapsen pitää tottua turvallisesti veteen. Vanhempien kannattaa käyttää lasta useita kertoja uimahallissa viimeistään 3–4 -vuoden iässä", Keskinen sanoo.

Lopulliseksi uimataidoksi määritellään 200 metrin uiminen. Taidon hallitsee noin 75 prosenttia kuudesluokkalaisista lapsista.

"Useimmiten kunnolliset uimatekniikat opitaan koulun uimaopetuksen yhteydessä", Keskinen huomauttaa.


Miten lasta voi opettaa?

Ensinnäkin opettamiseen pitää varata kunnolla aikaa.

"Yhdessä tunnissa ei vielä opita uimaan. Opettamiseen menee helposti 10 tuntia", Keskinen kertoo.

Välineistä on apua alkeisuimataitojen opettelijoille.

"Sopivia välineitä pikkulapsille ovat esimerkiksi käsikellukkeet ja pötkylät. Lapsella kannattaa hankkia myös uimalasit. Alkeisuinti on sellaista, missä sukelletaan paljon. Lapsi voi ärsyyntyä, jos silmiä alkaa kirvellä. Vedenalaisen maailman tutkiminen tuo myös lisää houkuttelevuutta uimaopintoihin", Keskinen sanoo.

Entäpä itse uimisen opettaminen? Mistä kannattaa lähteä liikkeelle?

"Alkeisopetukseen kuuluu kellunnan opettelua, alkeisselkäuinti ja alkeisrintauinti. Kroolin tyylisiä potkuja kannattaa harjoitella. Rintauinnin potku on vielä liian hankala viisivuotiaille", Keskinen kertoo.


Uimakouluun

"Jos tuntuu ettet itse voi tai osaa opettaa lastasi uimaan niin vie lapsesi uimakouluun", Keskinen neuvoo.

Keskinen pitää uimakoulua parempana vaihtoehtona kuin vanhempien opetusta.

"Vanhempien voi olla vaikea opettaa omaa lastaan. Vaikka lapset yleensä tykkäävät vedestä, ei matkauinti yleensä kiinnosta lasta. Lapsi leikkii mieluummin kuin harjoittelee 25 metrin uimista. Uimakoulun koulumaisuus voi puolestaan innostaa lasta", Keskinen kertoo.

Vaikka vanhemmat saisivatkin lapsen innostumaan, saattaa uimisen opettaminen osoittautua hankalaksi tehtäväksi.

"Palautteen antaminen lapselle on vaikeaa, jos aikuinen ei ymmärrä, miten uimaliikkeet toimivat", Keskinen sanoo.

Jos vanhemmalla on kuitenkin paljon aikaa ja suuri into opettaa lastaan itse, Keskinen neuvoo tutustumaan ensin kirjallisuuteen ja katsomaan uimaopetusvideoita.

Tutustu:

Uimaopettajan käsikirja (2009), Docendo Sport
Ilkka Keskisen opetussivut
YLEn tuottama Lasten uimakoulu

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto


Lue myös:

Vau.fi tutustuu tenavauintiin
Vauvan kanssa uimaan
Löydä oma tapasi liikkua



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 1
Entäs vauvauinti?
Kirjoittaja Mikaela 11.06.2010
Mites sitten vauvauinti? Miten se vaikuttaa lapsen uimaan oppimiseen?
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.