Suojaa lapsen iho auringolta

Aurinko hellii taas talven jäljiltä kalvakoita suomalaisia koko maassa. Luonnon oma valohoito tuleekin pimeän vuodenajan jälkeen tarpeeseen, ja suurimman ilon siitä saa irti silloin, kun muistaa suojata ihonsa palamiselta.
Suojaa lapsen iho auringolta

Auringonpaiste on iholle vahingollista, kun sen UV-indeksi on yli 3. Suomessa näin on toukokuusta elokuuhun.

Valtaosa UV-säteilystä saadaan ennen täysi-ikää
 

Lapsilla ihon oma suojamekanismi ei ole vielä täysin kehittynyt. Lapsen iho altistuu jopa 3 kertaa enemmän UV-säteilylle kuin aikuisen iho.
 
On arvioitu, että valtaosa (noin 50–80 %) elinaikana tulleesta säteilystä saadaan 18 ensimmäisen elinvuoden aikana. Lapsuusaikana auringon vaurioittavien säteiden haittojen ehkäiseminen onkin aivan erityisen tärkeää.
 
Kunnon suojauksella estetään valtaosa myöhemmistä ihovaurioista

Jos lapsen iho palaa, ihoon jää "muistijälki" ja kerran palanut iho palaa aina helpommin uudelleen. Ihon palaessa useasti riski sairastua ihosyöpään jossakin elämänvaiheessa kasvaa moninkertaiseksi.
 
Syntymästä 18 vuoden ikään asti toteutettu kunnollinen ihon suojaus voi estää jopa 80 % myöhemmistä valovaurioista, myös ihosyövistä.
 
 
Lapset varjoon keskipäivän kuumiksi tunneiksi
 

Keskipäivän kuumimpina tunteina, kello 11–15 välisenä aikana, pienimmät lapset tulisi pitää mahdollisuuksien mukaan sisällä tai varjossa.
 
Ulkona ollessa vaatteet ja hattu antavat parhaimman suojan. Aurinkovoiteen suojakertoimen tulisi olla riittävän suuri ja voidetta kannattaa lisätä tiheästi, noin kahden tunnin välein.
Imeytymättömät aurinkosuojavoiteet lapselle parhaita
 
Lapsen iholle suositeltavimpia ovat iholta imeytymättömät, fysikaalisesti UV-säteilyä estävät (mm.sinkki- ja titaanioksidi) aurinkotuotteet.
 
Pienen lapsen ei ole hyvä oleilla pitkiä aikoja auringossa.
 
 
Minna Latvala, farmaseutti, Yliopiston Apteekki
 

Lisätietoa auringon vaikutuksesta ihoon saat Syöpäjärjestöjen aurinkosivuilta osoitteesta www.nahkapalaa.fi, jossa voit tehdä myös ihotyyppitestin.
 
 
Lue lisää lapsen terveydestä:



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.