”Jos ajattelemme ihmislajia kehityshistoriallisesti, on luonnollisinta, että lapsi nukkuu aikuisten vieressä. Ylipäätänsäkin nisäkkäiden lapset ovat kiinni emossaan”, Kuronen sanoo.
Aikuisen vierellä nukkuminen tukee myös lapsen kehitystä.
”Lapsen kannalta on suotuisaa, että hän pääsee ihokontaktiin vanhempien kanssa. Perhepeti lisää lapsen turvallisuutta. On todettu, että vanhempien vieressä nukkunut lapsi on myöhemmin rohkeampi”, Kuronen kertoo.
Perhepeti estää myös Kurosen mukaan kätkytkuolemia.
”Aikuisen läsnäolo stimuloi vauvaa. Yölliset hengityskatkokset ovat silloin harvinaisempia”, Kuronen sanoo.
Itsenäisyyttä läheisyydestä
Vanhempien ei tarvitse pelätä, että lapsi nukkuu vielä 18-vuotiaana perhepedissä. Viimeistään varhaismurrosiässä lapsilla on tarve eriytyä vanhemmistaan.
”Perhepedissä nukkuvalla lapsella on jopa paremmat valmiudet itsenäistyä. Hänellä on vahva kokemus siitä, että aikuiset ovat lähellä. Sellainen lapsi uskaltaa lähteä rohkeammin tutkimaan ympäristöään”, Kuronen sanoo.
Lapsensa omassa sängyssä nukuttavien vanhempien ei kuitenkaan tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.
”Sekä omassa sängyssä että perhepedissä nukkuneet lapset ovat itsenäistyneet yhtä lailla. Eroja ei ole havaittavissa lastentarhassa tai koulussa pärjäämisessä”, Kuronen kertoo.
Koska omaan sänkyyn?
Mitä jos lapsi potkii ja raapii vanhemmat hermoraunioiksi? Onko siinäkin tapauksessa vain kärsittävä hiljaa ja annettava lapsen nukkua vieressä?
”Jos perhepeti on hankala vanhemmille, kannattaa laittaa lapsen sänky vanhempien sängyn viereen. Silloin lapsi on samassa tasossa, muttei pysty potkimaan vanhempia. Lapsi kokee olevansa vieressä, ja aikuinen voi silittää lasta pinnasängyn välistä tai sängyn laidan yli”, Kuronen sanoo.
Kun lapsi oppii nukkumaan omassa sängyssä, voidaan sänkyä pikku hiljaa siirtää eteenpäin. Liian aikaisin lasta ei kuitenkaan saa laittaa omaan huoneeseen nukkumaan.
”Kun lapsi saa oman makuuhuoneen, hänen täytyy olla niin vanha, että osaa rauhoittaa itsensä yöllä herätessään. Mitään ikärajoitusta on vaikea sanoa, sillä lapset oppivat taidon eri ikäisinä”, Kuronen sanoo.
Ota viereen, jos on hätä
Omaan huoneeseen rantautuneet lapset saattavat silloin tällöin kaivata takaisin perhepetiin. Mutta voiko lapselle olla haitallista, jos hänen pääsynsä aikuisten sänkyyn evätään?
”Se riippuu tilanteesta. Jos lapsi on todella pelästynyt ja poissa tolaltaan, eikä häntä oteta viereen, lapsi voi kokea sisäistä turvattomuutta. Lapsesta saattaa tuntua, ettei aikuisiin voi hädän tullen luottaa”, Kuronen huomauttaa.
Jos lapsella ei taas ole hätää, ei pelkkään kiukutteluun tarvitse suostua.
”Täytyy aina pohtia, miksi lapsi pyytää sänkyyn. Jos lapsi tahtoo vain tahtomisen vuoksi, vanhemmat voivat pohtia, onko syytä antaa kiukulle periksi”, Kuronen sanoo.
Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto