Syyhy aiheuttaa lapselle kovaa kutinaa ja näppylöitä. Oireet alkavat useiden viikkojen kuluttua tartunnasta. Näin tunnistat syyhyn ja hoidat sitä oikein.

Viimeksi päivitetty 25.9.2025

Syyhypunkki (Sarcoptes scabiei)  on pikkuruinen hämähäkkieläin, joka aiheuttaa ihoon kaivauduttuaan syyhyä.

Syyhyn tunnistaa ennen kaikkea voimakkaasta kutinasta, ja sen voivat saada niin lapset kuin aikuiset.

Syyhy on yleistynyt Suomessa nopeasti, mutta suunta on kääntynyt laskuun.
THL:n mukaan tapauksia kirjattiin vuonna 2018 alle 3 500, kun vuonna 2023 määrä nousi jo yli 37 000:n. Vuonna 2024 luku jäi jälleen alle 30 000:n. Vuoden 2025 syyskuun loppuun mennessä tapauksia on tilastoitu noin 10 000 – kokonaismäärä tarkentuu vuoden edetessä.

Ainakin osaksi yleistymistä selittää se, että syyhypunkki on kehittänyt itselleen vastustuskyvyn syyhyn hoidossa käytettävää permetriiniä vastaan.

”Meillä on vastaanotolla ollut lukuisia tapauksia, joissa syyhy ei parane permetriinillä. Vaikka on yritetty useamman kerran, syyhy ei vain mene pois”, yksi Suomen johtavista syyhyasiantuntijoista ihotautilääkäri Janne Räsänen Tampereen yliopistollisen sairaalan ihotautiklinikalta kertoo Ylen haastattelussa.

Tunnista syyhyn oireet lapsella

Merkittävin syyhyn (engl. scabies) oire on kova kutina ilta- ja yöaikaan. Ihossa punkin tekemät jäljet – noin sentin mittaiset käytävät ihon alla – näkyvät vasta vähän myöhemmin.

Lisäksi syyhystä kärsivä saa  punoittavia näppyjä, jotka kutisevat voimakkaasti. Koska lapsen voi olla lähes mahdotonta olla raapimatta, vaarana on, että iho rikkoutuu ja jopa  tulehtuu.

Altistumistilanteita pohtiessaan vanhempien on hyvä muistaa, että ensimmäistä kertaa tartunnan saaneella syyhypunkin aiheuttamat oireet alkavat tyypillisesti vasta viikkojen – tai jopa 1,5 kuukauden – kuluttua tartunnasta. Jos tartunta ei ole ensimmäinen, oireet voivat alkaa parissa päivässä.



 

Syyhypunkki tarttuu lähikontaktissa – näin voit yrittää estää sen leviämistä

Vain noin  0,3–0,5 millimetrin kokoinen syyhypunkki on tarttuu läheisessä kosketuksessa ja kaivautuu ihon alle munimaan.

Se voi levitä myös tekstiilien, kuten vaatteiden, liinavaatteiden, pyyhkeiden ja pehmolelujen välityksellä, joskin tämä on suoraa ihokontaktia harvinaisempi tapa.

Ennaltaehkäisyyn ei ole olemassa erityisiä toimenpiteitä, mutta riskiä voi pienentää huolehtimalla yleisestä hygieniasta.

Hyvä käsihygienia sekä tekstiilien pesu korkeassa lämpötilassa voivat auttaa vähentämään tartuntariskiä.

Ilman ihmiskontaktia syyhypunkki kuolee muutamassa vuorokaudessa.

Lisäksi on ehdottoman  tärkeää, että kaikki perheenjäsenet hoidetaan asianmukaisesti, vaikka vain yksi oirehtisi.

Näin hoidat lapsen syyhyä

Syyhypunkkia on tyypillisesti kehotettu hoitamaan apteekista reseptittä saatavaa, permetriiniä sisältävää voidetta.

Permetriinin pitäisi vaikuttaa syyhypunkin hermostoon niin, että tämä kuolee aineen vaikutukseen muutamissa minuuteissa.

Näin käytät voidetta:

  • Levitä voide illalla puhtaalle, kuivalle ja viileälle iholle.
  • Voidetta levitetään koko vartalolle ja myös kaulaan, päähän ja hiuspohjaan, jos niissä näkyy punkin tekemiä käytäviä. Vältä kuitenkin silmiä ja suuta ympäröiviä alueita.
  • Muista käsitellä sormi- ja varvasvälit, kainalot, napa ja ulkoiset sukuelimet huolellisesti.
  • Anna permetriinin vaikuttaa yön yli.
  • Pese voide pois aamulla.
  • Hoito toistetaan noin viikon kuluttua ensimmäisestä käsittelystä.

Tartuntakierteen välttämiseksi koko perhe on hoidettava samaan aikaan riippumatta siitä, kuinka monella on oireita.

Voidekuurin  lisäksi on tärkeää huolehtia lapsen hygieniasta ja pestä tai vaihtaa vaatteet, pyyhkeet vuodevaatteet säännöllisesti.

Milloin syyhystä kärsivä on hyvä viedä lääkäriin?

Vastustuskyvyn permetriiniä vastaan kehittäneisiin syyhypunkkeihin voide ei enää välttämättä tehoa toivotulla tavalla.

Lääkärin juttusilla voikin olla hyvä piipahtaa matalalla kynnyksellä, jotta viikkoja – pahimmillaan jopa kuukausia – kestävästä riesasta pääsisi kunnolla eroon.

Lääkäri varmistaa diagnoosin noukkimalla syyhypunkin ihon alta tylpällä neulalla. Tarkastelu mikroskoopilla varmistaa kutinan aiheuttajan. Vaihtoehtoisesti punkki voidaan tunnistaa suoraan iholta suurennuslasin avulla.

Permetriinivoiteen lisäksi lääkäri voi määrätä syyhypunkin karkoittamiseksi ivermektiinitabletteja. Näitä kahta saatetaan käyttää rinnakkain hyvän hoitotuloksen saamiseksi.

Lisäksi rikkivaseliinia saatetaan käyttää punkin karkoituksessa. Myös siihen tarvitaan lääkärin kirjoittama resepti.

Mediassa paljon esillä ollutta hevosten kutinan lievittämiseen käytettävää Bionix-voidetta ei kannata käyttää, sillä sitä ei ole testattu ihmisillä.

Kutinaan lääkäri saattaa suositella hydrokortisonivoidetta sekä tarpeen mukaan antihistamiinia.

Voiko syyhystä kärsivä lapsi mennä päivähoitoon tai kouluun?

Koska syyhy tarttuu herkästi, päivähoitoon tai kouluun ei ole lapsella asiaa ennen hoitotoimenpiteitä.

Syyhy lakkaa oletettavasti tarttumasta sen jälkeen, kun ensimmäinen hoitokerta on tehty.

Muistathan myös ilmoittaa kouluun tai lapsen hoitopaikkaan syyhytartunnasta, jotta muut perheet ja päiväkodin henkilökunta voivat varautua hoitamaan mahdollisen tartunnan tahoillaan.

Lähde: THL

Mitä mieltä olet artikkelista?