Lisämaitoa annetaan usein sairaaloissakin tuttipullosta. Pullo on kuitenkin asiantuntijoiden mukaan yksi syy imetyksen epäonnistumiselle. Asiantuntijat suosittelevat lisämaidon antamista hörpyttämiseen sopivasta kupista.

Viimeksi päivitetty 12.8.2013

”Lisämaidon hörpyttäminen ei häiritse imetystä, sillä vauva käyttää saman alueen lihaksia kuin rintaa imiessään. Tuttipulloa imiessä vauvalla on erilainen tekniikka”, imetystä tutkinut THL:n erikoissuunnittelija Katja Koskinen kertoo.


 


Imetyksen tuki ry:n toiminnanjohtaja Maarit Kuoppala on samoilla linjoilla.

”Vastasyntynyt lapsi opettelee oikeaa imutekniikkaa. Kun lapsi imee rintaa, hän joutuu tekemään enemmän töitä kuin pulloruokaa saava vauva”, Kuoppala sanoo.

Rintaruokailu on taito, joka vauvan täytyy oppia.

”Voimme verrata pullon tarjoamista vauvalle siihen, että lapsi harjoittelisi ajamaan pyörällä, mutta pyörä vaihtuisi joka päivä erilaiseen kulkuneuvoon. On tärkeää varsinkin imetyksen alkuvaiheessa, että vauvalla on rauha keskittyä yhden asian oppimiseen kunnolla”, Kuoppala kertoo.

Lue myös: Imettäjät ovat villipetoja

Tuttipullosta liian helposti maitoa

”Tuttipulloa suositaan usein imetyksen alkuvaiheessa, kun maitomäärät eivät ole lisääntyneet. Vauva saa kuitenkin helpommin maitoa tuttipullosta. Näin ollen vauvan mielenkiinto imeä rintaa vähenee”, Koskinen sanoo.

Syntyy noidankehä. Vähentynyt kiinnostus rinnan imemistä kohtaan vähentää maidon herumista, mikä puolestaan vähentää vauvan kiinnostusta rintaa kohtaan entisestään.

Lue myös: Nänninäpyillä on väliä

Kahden tekniikan vauvat

”On hyvin yksilöllistä, miten vauvat oppivat imemään. Osalle vauvoista rinnakkain harjoitettu pulloruokinta ja imetys ei tuota ongelmia”, Koskinen sanoo.

Vaikka kahden tekniikan vauvoja on olemassa, pitkää imetystä toivovan äidin ei kannata ottaa riskiä.

”Säännöllinen tuttipullon imeminen vaikeuttaa usein imettämisestä. Silloin imettäminen vaatii paljon enemmän työtä. Esimerkiksi osa tuttipulloa saavista vauvoista saattaa alkaa suosia pulloa myöhemmin”, Koskinen muistuttaa.

Lue myös: Tissi ei kelpaa

Äidit eivät luota rintamaitoon

”Lapset kyllä kasvavat rintamaidolla. Terve vastasyntynyt tarvitsee todella harvoin lisämaitoa. Lisämaitoa annetaan vasta, kun vauva on sairas tai vauvan kasvu on pysähtynyt”, Vallilan neuvolan osastonhoitaja Anni Mäkinen kertoo.

Imetys epäonnistuu usein epäilyksien takia. Jos äiti epäilee kykyään tuottaa riittävästi ravintoa ja antaa lisämaitoa, imettäminen todennäköisesti vaikeutuu.

”Monet äidit ajattelevat, että imettävät, jos maito riittää. Ystävät ja sukulaiset saattavat kysellä riittääkö maito. Imetys joutuu tällä tavalla epäilyksen alaiseksi”, Mäkinen kertoo.

Koskinen muistuttaakin, että Suomessa annetaan usein varmuudeksi lisämaitoa.

”Jopa terveydenhuollossa saatetaan epäillä maidon riittävyyttä liian varhain. Lisämaito vaikuttaa äidin maitomäärään ja nakertaa pikku hiljaa imetystä”, Koskinen sanoo.

Lue myös: Vauva kärsii kahvista

Älä tee yksin lisämaitopäätöstä

Imetyksen tuki ry:stä annetaan selkeä neuvo lisämaidon suhteen:

”Äidin ei pitäisi tehdä päätöstä lisämaidon antamisesta yksin. Lisämaitoa annetaan vasta, kun asiantuntija on arvioinut tilanteen”, Kuoppala huomauttaa.

Neuvolassa kehotetaan myös ottamaan yhteyttä ennen kuin vastasyntyneen äiti päätyy antamaan lisämaitoa.

”Mitä pienimpi vauva on, sitä suurempi asia lisämaidon antaminen on. Ei maidon antaminen mikään rikos ole. Se kuitenkin häiritsee maidonnousua”, Mäkinen sanoo.

Mitä mieltä olet artikkelista?