Supsun pitkittynyt raskaus päättyi ilokaasusynnytykseen, jossa karaoke, kakka ja presidentin vaalit olivat isossa roolissa. Lue, miten sekava tilanne synnytys voi olla. 

Viimeksi päivitetty 22.5.2013

Raskausviikko 42. Synnytyksen käynnistysaika oli jo sovittu. Siinä sitten myhäilin ja venttailin synnytyksen käynnistymistä viikon ja EI MITÄÄN! Kirosin vaan, kun maha meni löysälle ja väsytti ihan pirusti.

Kävin sitten reippaana ja toiveikkaana googlettamassa, että oisko ne pliis merkkejä käynnistyvästä synnytyksestä. Löysin jotain siihen viittaavaa ja aloin hyvillä mielin nukkua. Yöllä sitten klo 4 aikoihin alkoi pikku neiti olla masussa levoton ja potki niin hirmusesti, että supistukset alkoivat.

JES! Synnytys käynnistyi vihdoinkin!

Lue myös: Miten synnytys alkaa?

Torkuin loppuaamun, herättelin miehen ja keitin kahvit. Laitoin ystäväpariskunnalle viestiä puolenpäivän jälkeen, että kun kerkiivät, olis siisti päästä Kättärille.

Laskettiin odotellessa supistusten väliä. Oli ensin 2 minuuttia, sitten 20 minuuttia, kunnes tuli monta putkeen 4 minuutin välillä ja 30 sekunnin kestoisina. Olin siis ihan pihalla, että onko tässä nyt kiire vai ei.

Ystävämme saapuivat noin klo 17 aikaan ja tilasimme noutoruokaa. Söimme ja lähdimme suunnistamaan Kätilöopiston sairaalalle.

Kun pääsimme Kättärille, supistukset alkoivat tulla kipeämmiksi. Menimme saliin käyrille muutamaksi tunniksi. Alkoi olla jo myöhä ja kätilö totesi, että olisi varmaan hyvä mennä nukkumaan, kun aamulla on sitten käynnistys joka tapauksessa. Kätilö tarjosi mulle vuodepaikkaa osastolta ja suostuin mielihyvin. Mies lähti kotiin nukkumaan.

Eipä siitä nukkumisesta mitään tahtonut tulla, kun koko yön supisteli aina kun vähän liikahti. Supistukset kipeyty koko ajan vähän lisää.

Lue myös: Synnytyksen kolme vaihetta

Ystäväni tuli noin klo 23 bussilla ja hirveässä lumimyräkässä tuomaan mulle iltapalaa. Söimme iltapalan ja istuimme hetken aulassa rupattelemassa. Takaisin osastolle päästyä yöpäivystäjä kertoi, että jääkaapissa olisi ollut syötävää.

Yritin nukkumista uudelleen. Ei onnistunut. Presidentin vaalivalvojaisia ei pystynyt katsomaan, koska ääni ja kuva oli yhtä puuroa. Mikään asento ei ollut hyvä. Väsytti ja samaan aikaan supisti ja jännitti kamalasti.

No ajattelin sitten, että jos säädän sängyn päätyä vähän pystympään, niin voin lukea, eikä maha paina. Olin varmasti huvittava näky, kun yritin mekaanista sairaalasänkyä saada säädettyä. Aina kun vedin jostain vivusta kuului ähkäisy ja kirosana. Ei totellut mua pentele. En sitten tiedä mistä vedin, mutta koko sängyn jalkopää nousi kattoa kohti. Tämä vaati jo pientä rohkaisevaa taukoa ja rauhottumista. Aloin vääntämään, supisti, vääntö, supisti, vääntö. Lopulta sain sängyn takaisin normaaliin asentoon ja totesin:

”Fak-it! Yritän nukkua.”

Lue myös: Synnytys käyntiin kotikonstein

Torkuin aamuun ja nousin aamupalalle ilman sen kummempia oloja. Ei supistanut, ei mitään, ei edes väsyttänyt. Käynnistys olisi tunnin päästä. Eli aamupala, sipsutus tupakille, takaisin ylös. Mieheni, äitini ja isoäitini olivat tulleet sillä välin.

Ei muuta kuin käynnistykseen.

Kalvot puhkaistiin. Kysyin vielä vaipat jalassa kätilöltä että kerkiinkö tupakille. Katsoi mua vaan pieni hymy naamalla ja sanoi että tuskin kerkeät enää. Olin ihan et mitä, no eihän ees tunnu mitenkään oudolta. Kuitenkin kun lasiovista päästiin hissiaulaan, ne alkoivat. Oikeat supistukset. Hissiaulasta vastapäisistä ovista osastolle 5. on aika pitkä matka. Näin vauvaa tehdessä.

Pääsin LOPULTA saliin. Sisätutkimus ja neidille antenni päähän. Supistukset kovenivat kovenemistaan. Antennia saatiin korjailla vähän väliä, koska neito pyöritti päätään.

Lue myös: Onko se pakko synnyttääkin?

En muista tästä eteenpäin enää selvästi, mutta tässä asiat ja tuntemukset näin tiivistettynä:

Itkettää, koska sattuu niin paljon. Yritän mennä vessaan, mutta saan aikaan voimakkaampia supistuksia. Totean, että anti olla. Sitten tulee kakka ja pissa pöydälle. Aikaa kuluu ja supistukset ovat niin kipeitä, että itken, huudan, anelen armoa sängynpäässä risti-istunnassa istuen. Sitten torkahdan supistusten välin.

Mieheni koitti hieroa alaselkääni. Se helpotti hetkeksi. Pääsin puolimakuulle ja sain lämpöpussin alaselkään. Sekin auttoi yllättävän paljon ja pärjäsin, koska oli pakko pärjätä suunnilleen kaksi tuntia eteenpäin. Vasta sitten sain jonkun puudutteen tai kipupiikin pakaraan. Sillä sinniteltiin ja kuumavesipulloa ja hierontaa jatkettiin.

Äitini ja isoäitini olivat odotushuoneessa. Mieheni vierelläni. Yhtäkkiä joku vieras kätilö tuli ovelle ja sanoi, että minulle olisi vieras. Olin ihan ulalla että mitä, kuka, missä, häh ja miksi?

Lue myös: Mikä ihmeen doula?

Ystäväni joka oli tuonut illalla iltapalan oli muistanut monen kuukauden takaa pyyntöni, että tulee sitten synnytykseen mukaan, vaikka en ollut sen jälkeen puhunut siitä. Oli kuulemma ilmoittanut pomolleen että kaveri synnyttää, nyt on mentävä. Siellä se pelastava enkeli oli nyt ja päästi mun miestä tupakille keräämään hermojaan.

Ystäväni oli juuri se, mitä tarvittiin. Auktoriteettia, pientä naljailua ja huonoa huumoria, että jaksoi. Kätilö ehdotti ilokaasua, otin henkoset ja hyi hemmetti mikä olo! Teki mieli oksentaa siihen paikkaan! En suostunut ottamaan enempää. Onneksi sain kohta spinaalipuudutteen. Se helpotti. Tosin tunsin silti kaiken. En niin pahana, mutta muutamaa astetta lievempänä.

Lue myös: Luonnollisesti lääkehuuruissa

Ilokaasu astui kuvioihin. Sitten elämästäni katosikin muutama tunti. Olin kuulemma ollut niin pihalla, että en ollut saanut mitään muuta järkevää tai ymmärrettävää suustani ulos kuin ”karaoke ois kova”. Ehdin myös tarjota maskia kaikille muillekin salissa olijoille. Sitä tahtia kun muut puudutteet hälveni, kaasuseos meni koko ajan tujummaksi. Kivut olivat kovat ja supistukset tihenivät koko ajan. Kaasua kului.

Valitin kätilölle, että ”NAAMA PUUTUU!”

Hän vastasi lempeästi: ”Hengitä välillä puhdasta ilmaa.”

Totesin ”OKEI” ja otin maskista pitkät henkoset.

Aiheutti pientä hihitystä noissa tukihenkilöissä. Sitten saapui uusi puudute, joka taisi olla epiduraali. En ole varma. Kuitenki selkään ja ei sattunut hetkeen. Kello oli aika paljon jo ja alkoi ponnistuttaa. Kätilö antoi luvan ponnistella omaan tahtiin. Siinä sitten punnasin.

Hnnnnggggnnnnn. Tuli kakka! Kätilö vain tyynesti keräsi sen pois ja uudella ponnistuksella sama homma. Muistin kuitenkin joka ikinen kerta mainita että ”tuli kakka” – ihan kun sitä ei olisi kukaan muu huomannut.

Lue myös: Epiduraalilla vai ilman?

Noh, suoleni tyhjennyttyä alkoi se lapsikin tulla, pikku hiljaa. Kello oli noin klo 20 tässä kohtaa. Aloitimme kunnon ponnistamisen, puolimakaavana (koska en osannut liikkua), ponnistin niin kauan, että itku alkoi taas tulla, kun voimat alkoivat loppua. Loppujen lopuksi tyttö autettiin maailmaan imukupilla. Pää syntyi luultavasti kolmannella ponnistuksella ja loput ykkösellä. Sain tytön rinnalle ja totesin:

”Mikäs pieni kiinalainen sieltä tuli?”

Repesin niin pahasti imukupin ansiosta, että isukki jäi pesemään tytärtämme ja minut vietiin leikkaussaliin. Ompelivat siellä paremman näkyvyyden takia. Ei siis mitään vakavampaa onneksi.

Kuulin salissa kaikkea jännää kuten, että Sauli Niinistö oli voittanu vaalit. Oikein muuta en muista, olin ollut kovasti poliittisella päällä ja pulputtanut siellä, mitä sylki suuhun toi. Heräämössä vasta kuulin tyttäremme mitat.

Kun pääsin heräämöstä muistan ikuisesti sen kun äitini, isoäitini, mieheni ja ystäväni olivat minua hissiaulassa vastassa. Meidän pieni rakas nyyttimme sylissä, joka huusi äitiä. Makasin sängyllä ja sain Lunan kainaloon. Itkin ensimmäisen kerran. Itken tällä hetkellä, kun kirjoitan tätä, onnesta, joka nukkuu nyt omassa pinnasängyssään terveenä, iloisena ja jo 1-vuotiaana.

<3

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliMiehet intoutuneet testaamaan synnytyskipuja
Seuraava artikkeliVauvaa haukuttiin rumaksi tv-ohjelmassa
JAA