Nykyään synnyttäjät saattavat tehdä minuutti minuutilta päivityksiä synnytyksen kulusta. Äidit myös saavat paljon viestejä, joihin he vastailevat synnytyksen tiimellyksestä. Häslääminen puhelimen kanssa vaikuttaa kielteisesti synnytykseen.

Kun synnytys muuttuu lehdistötilaisuudeksi, äidin ajatukset ovat kaikkialla muualla – paitsi itse synnytyksessä.

 



 

Kätilöliiton puheenjohtaja Marjo Lyyra toivoo, että puhelimia käytettäisiin mahdollisimman vähän synnytyksen aikana.

”Toiveemme on, että vanhemmat keskittyisivät mieluummin syntyvään lapseen kuin kännykkäänsä”, Lyyra kertoo.

Kätilö Silja Seppänen Vauvantai-kätilöpalvelusta pitää jatkuvia häiriöitä ongelmallisina synnytyksen etenemisen kannalta.

”Häslääminen synnytyksessä ei edistä synnytystä. Rauhaisa tilanne edistää keskittymistä ja synnytysregressioon pääsemistä. Tilanteeseen ei sovi jatkuva aivojen stimulaatio. Fysiologisesti kännykän sininen valo ehkäisee melatoniinin erittymistä. Melatoniini puolestaan herkistää kohtua oksitosiinille”, Seppänen kertoo.

Norjalaiset synnyttäjät tekevät kätilöiden mukaan liikaa päivityksiä

Nykyisin norjalaiset äidit tekevät niin paljon somepäivityksiä synnytyssalista, että Norjan Kätilöliiton mukaan käytäntö haittaa synnytyksiä.

”Haluamme naisten tiedostavan, että synnytykseen pitää keskittyä, jotta voi synnyttää. Kun vauva syntyy, on oltava läsnä siinä hetkessä”, norjalainen kätilö Annett H. Michelsen kommentoi uutta suositusta puhelinhaastattelussa.

Aikaisemmin oli toisin.

”Vielä 10—15 vuotta sitten ihmiset eivät käyttäneet puhelimia synnytyksissä. Jotkut isät filmasivat kameralla. Kysyimme heiltä, mihin he aikovat käyttää videota”, Michelsen kertoo.

Nuorempi someen kasvanut synnyttäjäsukupolvi on alkanut täyttää norjalaisia synnytyssaleja. Sukupolvenvaihdos on aiheuttanut uusia ongelmia.

”Monet nuoremmat synnyttäjät kertovat koko maailmalle jopa minuutti minuutilta, mitä synnytyksessä tapahtuu. He ovat tottuneet toimimaan niin”, Michelsen sanoo.

Synnytyksen on hyvä olla rauhallinen ja intiimi

Vaikka monet jakavat nykyään intiimeitäkin asioita someen, synnytyksen intiimiydestä kannattaa pitää kätilö Annett Michelsenin mukaan kiinni useasta eri syystä:

  • Synnytys voi hidastua, jos äiti ei koe olevansa yksityisessä ja turvallisessa paikassa. Jatkuva puhelimen piipitys ja oman tilanteen päivittäminen voi hermostuttaa synnyttäjää, ja näin ollen pidentää synnytystä.
  • Synnytyksestä voi tulla näytös. Jos äiti ajattelee, että hänen pitää näyttää hyvältä synnytysvideossa, äidin voi olla vaikeuksia näyttää todellisia tunteitaan. Intiimissä synnytystilassa äiti pystyy kiroilemaan ja itkemään, jos hänestä tuntuu siltä.
  • Koska synnytys on hyvin intiimi, saattaa synnyttäjä menettää tuntuman siihen, miten intiimejä otoksia ja videoita hän haluaa jakaa maailmalle. Norjassa on ilmennyt synnytyskuvakatumusta. Muutaman viikon päästä synnytyksestä intiimin kuvan jakaminen ei välttämättä enää tunnu yhtä hyvältä ajatukselta.

Kuvaaminen synnytyksessä voi rikkoa jopa lakia

Koska kätilöillä on salassapitovelvollisuus, Michelsen pitää kuvaamista ongelmallisena myös tästä näkökulmasta. Kuvamateriaalissa kun saattaa olla jotakin, mikä rikkoo kätilön salassapitovelvollisuutta.

”Ihmiset eivät aina ymmärrä, että heidän videoissaan kätilö saattaa paljastaa jotain sellaista, mikä kuuluu salassapitovelvollisuuden piiriin”, Michelson kertoo.

Kaikki julkisiin synnytysvideoihin joutuneet kätilöt eivät myöskään ole antaneet lupaa videon julkaisemiselle. Jos kätilö näkyy tai kuuluu videolla, kätilöltä pitää pyytää erikseen lupa videon julkaisemiseen.

Suomen Kätilöliitto ei näe puhelimenkäytön menneen vielä liiallisuuksiin

Suomen Kätilöliiton puheenjohtaja Marjo Lyyra ei pidä kännyköiden käyttömääriä vielä haitallisina suomalaisissa synnytyksissä. Toisissa sairaaloissa on tosin jo nyt voimassa kännykkäkielto. Perustelut kiellolle ovat teknisiä.

”Kännykät voivat haitata esimerkiksi KTG-laitteiden toimintaa”, Lyyra kertoo.

Vaikka toisissa synnytyssaleissa saa käyttää puhelimia, jatkuva somepäivittäminen ei ole Lyyran mielestä ongelma Suomessa. Myöskään sosiaaliseen mediaan julkaistavia synnytysvideoita ei tehtailla samanlaisella innolla kuin Norjassa.

”Suomessa synnytysvideoiden jakaminen on marginaalissa. Kyllä videoita tehdään ja jaetaan, mutta se on enemmän ammattimaista. Harvemmin näkee kotikutoisia videoita suomalaisista synnytyksistä”, Lyyra huomauttaa.

Toisaalta synnytyssomettamisen voi nähdä myös positiivisessa valossa. Jakaminen kun mahdollistaa vertaistuen.

”Synnytys on yhteisöllinen tapahtuma. Jos äiti haluaa, hänellä on oikeus jakaa synnytys muiden ihmisten kanssa siitäkin huolimatta, että se pitkittäisi synnytystä”, Seppänen huomauttaa.

Mitä mieltä olet artikkelista?