Lapsen kuoleminen kohtuun on maailman pysäyttävä tapahtuma. Kati kertoo oman tarinansa.

”Olin raskausviikolla 36+3. Oli maanantai aamu. Yhtäkkiä minusta tuntui siltä, kun lapsivesi olisi tullut”, Kati kertoo.

Hälytyskellot alkoivat heti soida, kun kohdusta valui veden sijaan verta.

”Kiisin nopeasti sairaalaan, mutta lapsen sydänääniä ei enää löytynyt. Lääkäri totesi sanat, jotka muistan aina: valitettavasti hän on menehtynyt”, Kati kertoo.

Istukka oli irronnut.

”En voinut käsittää, miten se oli mahdollista. Sillä hetkellä tuntui, kuin olisin menettänyt kaiken: koko elämäni”, Kati kertoo.

Lue myös: Toistuvat keskenmenot

Synnytys

Kuollut lapsi oli vielä synnytettävä. Synnytys, odotettu iloinen tapahtuma oli yhdessä hetkessä muuttunut pelottavaksi ja epämiellyttäväksi tehtäväksi.

”Itkin kohtaloamme moneen kertaan synnytyksen aikana. Perusilmapiiri oli silti rauhallinen. Kun ponnistaminen alkoi, pieni paniikki kävi mielessä: kohta näkisin kuolleen lapseni”, Kati muistelee.

Jälkeenpäin Kati on ollut tyytyväinen siihen, että sai synnyttää lapsensa. Surutyön kannalta on parempi, ettei lapsi vain katoa perheen elämästä.

”Saimme viettää lapsen kanssa pitkän aikaa synnytyssalissa. Suukottelin ja halailin vielä lämmintä lasta, niin kuin äiti joka suukottaa lastaan ainoan ja viimeisen kerran. Seuraavana päivänä kävimme vielä kappelilla katsomassa poikaa”, Kati kertoo.

Lue myös: Ennenaikainen synnytys

Selviytyminen

Jälkeenpäin tunteet myllersivät Katin päässä. Mielialat sahasivat siedettävästä epätoivoon ja takaisin.

”Tunsin kateutta niitä kohtaan, jotka olivat onnellisesti raskaana ja saivat elävän lapsen. Vihasin koko elämää. Se oli ollut meille epäreilu”, Kati sanoo.

Onneksi apu ei ollut kaukana. Katin mies, ystävät ja perhe tukivat häntä. Myös viralliset tahot tarjosivat apua.

”Sain sairaalasta jo seuraavana päivänä lähetteen psykiatriselle poliklinikalle. Kävin siellä säännöllisesti kolme kuukautta. Surutyössä on auttanut myös vertaistuki, jota olen saanut Tuntematon enkeli -postituslistalta”, Kati kertoo.

Ammattiauttajat eivät kuitenkaan pystyneet samaan kuin esikoinen.

”Poikani oli tapahtuman aikaan neljävuotias. Hänen takia en voinut jäädä sängynpohjalle märehtimään kohtaloani. Piti laittaa ruokaa ja ulkoilla. Hänen jutuilleen myös ensimmäistä kertaa huomasin nauravani”, Kati kertoo.

Lue myös: Ella, pikku taistelijani

Uusi raskaus

Kati halusi ehdottomasti kohtukuoleman jälkeen uudelleen raskaaksi.

”Minusta tuntui, että oli pakko tulla raskaaksi, jotta elämä voisi jotenkin jatkua”, Kati kertoo.

Ensimmäinen raskaus meni välittömästi kesken. Toinen alkoi heti keskenmenon jälkeen ja on kestänyt jo viikolle 34+5 asti.

”Raskaus meni puoleen väliin asti oikein hyvin, mutta sitten alkoi pelot uudesta kohtukuolemasta”, Kati kertoo.

Istukan irtoamisen jälkeen kohtukuoleman riski on noin viisi prosenttia.

”Sain uuden lähetteen psykiatriselle poliklinikalle, jossa olen käynyt loppuraskauden ajan. Käynnit ovat auttaneet laittamaan omat ajatukset mittasuhteisiin”, Kati kertoo.

Pelko on olemassa, mutta se ei estä Katia elämästä.

”Olen pystynyt hieman valmistautumaan vauvan tuloon ja hankkimaan jotain pientä vauvaa varten”, Kati sanoo.

Katso myös: Kohtukuolemaa käsittelevät verkkosivut

Mitä mieltä olet artikkelista?  

JAA
Edellinen artikkeliTehdäänkö lastenvaatteet lapsityövoimalla?
Seuraava artikkeliLapsiperheen kasvit