Sikiö saavuttaa kilon rajapyykin 28. raskausviikon tienoilla. Isä voi kuunnella sydämen lyöntejä stetoskoopilla tai jopa painamalla korvan äidin vatsalle. Sikiö harjoittelee hengittämistä ja potkii niin, että isäkin näkee ja tuntee liikkeet.

Viimeksi päivitetty 29.9.2011

Joskus lapsi syntyy roimasti ennen aikojaan. Ennen 22. raskausviikkoa puhutaan keskenmenosta, sen jälkeen syntymää sanotaan ennenaikaiseksi, kunnes 37 raskausviikon jälkeen raskauden katsotaan olevan täysiaikainen.


 


Ennenaikaisuus voi johtua monesta syystä, ja yli puolessa tapauksissa jää selviämättä, minkä takia vauva on ottanut varaslähdön. Keskosten hoito on kehittynyt niin pitkälle, että nykyään ei ole painorajaa, jonka ylittäneen vauvan voi odottaa selviävän. Raskausviikoilla on painoa suurempi merkitys. Esimerkiksi keuhkojen kehityksessä tapahtuu iso askel 25. raskausviikon aikoihin tai pian sen jälkeen. Jos ennenaikaisuuden uhka tiedetään, äidille voidaan antaa kortisonia, joka nopeuttaa vauvan keuhkojen kypsymistä. Viikolla 26 syntyvällä lapsella on jo hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä. On myös tilanteita, jossa sikiöllä ei ole kaikki kunnossa kohdussa ja synnytys päätetään varta vasten käynnistää varhain.

Hyvin ennenaikaisen lapsen syntymä on vanhemmille todella raskasta. Huoli vauvan selviämisestä jatkuu pitkään. Keskonen joutuu viettämään sairaalahoidossa viikkoja, usein lasketun ajan tienoille ja joskus sen ohikin. Vanhempien kannattaa viettää silloin mahdollisimman paljon aikaa hänen luonaan, luoda suhdetta vauvaan ja rakentaa omaa vanhemmuuttaan.

Mitä mieltä olet artikkelista?