Raskausoireita on vaikka ja minkälaisia - toiset oireet vain ovat ikävämpiä kuin toiset. Odottajat paljastavat inhottavimmat raskausoireensa Vau.fi:n keskustelupalstalla!

Herkistynyt hajuaisti ja pahoinvointi

Moni kokee hajut voimakkaampina raskausaikana – ja voi pahoin. Ei ole ihmekään, että usein juuri pahoinvointi ja hajuherkkyys mainitaan pahimmiksi raskausoireiksi.


 


”Yhtenä päivänä mieheni röyhtäisi vieressäni ja itse jouduin juoksemaan vessaan halailemaan vessanpönttöä. Yleensä mua ei ällötä mikään”, nimimerkillä Dino kirjoittava odottaja kertoo.

”Nykyään ei tarvitse kuin vähän yskiä niin tulee herkästi yökkäysrefleksi”, hän kirjoittaa.

Myös Zeni listaa pahoinvoinnin ja herkkyyden hajuille pahimmaksi oireeksi. Hän kertoo, että raskausaikana kaikki haisee hänen nenäänsä pahalle.

”Jopa vauvani (nyt 7kk) hengitys! Omat eritteet, etenkin hiki on kamalaa, pakko käydä suihkussa kahdesti päivässä ja deodoranttia kolmesti. Pikku pahoinvoinnin kanssa tosi kivaa avata myös jääkaapinovi, jossa joku pitsaslaissi jossa valkosipulia. Ennen valkosipuli oli mun lemppari”, Zeni harmittelee.

Lue myös: Odottaja haistaa herkemmin

Raskausajan akne

”Siis nää finnit”, mommyme parahtaa.

”Siis mikä 15-vuotias mä taas oon? Naamasta voisi aamusin varsinkin sipaista leivän päälle rasvat, kun on niin rasvainen, vaikka kuinka putsaisi aamuin illoin ja pitkin päivääkin. Ja naama kukkii kuin perunamaa”, mommyme kirjoittaa.

”Ja kun niitä finnejä olisikin pelkästään naamassa, mutta kun niitä on molemmissa käsivarsissa ja olkapäissä ja selässä ja yksi helvekon kipee oli tupsahtanut sitten häpyhuuleen. Että en tiedä itkiskö vai nauraisko tässä”, hän harmittelee.

Myös Nodde kiroaa erityisesti raskaushormonien aikaan saamaa ihon rasvoittumista:

”Olin ihan hermona raskauden alussa ihon rasvottumisesta ja finneistä… Lohduteltiin, että ne kyllä häviää, ei kestä kauaa. NO AIJAA, EI HÄVIÄ sanon minä. Nyt rv 30+5 ja iho kukkii edelleen. Aaaaarrrggh!”

Villiintynyt karvankasvu

”Itse inhoan aivan erityisesti lisääntynyttä karvankasvua”,  ReginaVeritaskertoo.

”Esikoista odottaessa oli sama juttu ja tuntui, etteivät kaikki extrakarvat edes ehtineet lähteä ennen tätä uutta raskautumista. Kärsin muutenkin ylimääräisestä karvankasvusta synnynnäisten hormonihäiriöiden takia ja vihaan sitä! Karvat ovat rumia, ällöttävia ja noloja. Olen tietysti tottunut poistelemaan niitä, mutta ei niitä nyt kaipaisi yhtään lisää”, ReginaVeritas toteaa.

”Karvat”, toteaa myös Zeni.

”Hitto sentään, mulla kasvaa viikset! Onneksi vielä ei kasva rinta- eikä napakarvat. Sitä odotellessa…” hän kirjoittaa.

Lue myös: Raskaus mullistaa myös hiusten ja kynsien kasvun

Alapään vaivat

Ummetus, piereskely, virtsankarkailu, peräpukamat… Odottajat saavat kokea vaikka mitä ikäviä alapään vaivoja. Kaikista ikävimpänä åke pitää ulkoisia peräpukamia.

”Välillä hirveen kipeet ja välillä oireettomia”, åke kertoo.

”Virtsankarkailu on ärsyttävää”, Dino kertoo.

”Varsinkin kun aivastaa tai pahoinvoinnin takia yökkäilee voimakkaasti, saattaa lirahtaa… Ei kiva. Pitäis varmaan treenata enemmän lantionpohjan lihaksia jos se auttais”, hän pohtii.

”Ajoittainen ummetus. Ja se että alapään limakalvot on turvoksissa. Eihän se kellekään näy mutta alapesu tuntuu kuin norsun pyllyä pesis”, Rosalina avautuu.

”Pierettää”, Piikkipensas toteaa ja jatkaa: ”Onneksi mies diggaa huonosta pieruhuumorista.”

Lue lisää raskausoireista:

 

Mitä mieltä olet artikkelista?