Raskas liikunta kannattaa jättää tauolle, jos toiveissa on raskaus. Tutkimuksen mukaan rankka treeni voi lisätä hyvin varhaisen keskenmenon riskiä. Liikuntaa ei silti kannata lopettaa kokonaan.

Viimeksi päivitetty 17.5.2023

Rasittava liikunta saattaa altistaa hyvin varhaiselle keskenmenolle, kertoo tuore tutkimus. Pidemmälle ehtineitä raskauksia raskaskaan liikunta ei yleensä uhkaa, vaan riski liittyy alkion kiinnittymisen aikaan.


 


Tutkijat arvelevat, että riski liittyy kiinnittymisvaiheen haavoittuvaisuuteen, jolloin korkea fyysinen aktiivisuus voi muodostaa riskin hyvin varhaiselle keskenmenolle. Näitä keskenmenoja ei aina edes havaita, sillä raskaus voi mennä kesken ennen kuin nainen edes tietää olevansa raskaana.

”Tutkimuksessamme keskenmenoriski oli noin kaksinkertainen fyysisesti erittäin aktiivisilla naisilla verrattuna naisiin, jotka olivat vähemmän aktiivisia”, kertoo terveystieteiden tohtoriopiskelija Lindsey Russo Massachusettsin yliopistosta.

Vältä raskasta liikuntaa, jos haluat tulla raskaaksi

Fyysisen aktiivisuuden on ajateltu olevan hyväksi myös odottajille. Liikunta vaikuttaa positiivisesti niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin terveyteen. Korkealla intensiteetillä tapahtuva liikunta voi kuitenkin olla myös stressitekijä.

Tutkijat suosittavatkin, että naisten, joilla on vaikeuksia tulla raskaaksi tai joilla on ollut aikaisempia keskenmenoja, kannattaisi välttää korkeakuormitteista liikuntaa yrittäessään tulla raskaaksi sekä raskauden varhaisvaiheessa.

”Aikaisemmatkin tutkimukset ovat osoittaneet, että korkean intensiteetin liikunta alkion kiinnittymisen aikoihin voi liittyä suurentuneeseen keskenmenoriskiin”, sanoo terveystieteiden professori  Brian Whitcomb Massachusettsin yliopistosta.

Maltillinen liikunta kannattaa

Kokonaan liikunnasta ei kannata luopua raskautta toivoessaan tai sen alkuaikana, sillä liikunnan terveyshyödyt ovat kiistattomat.

”Naisia tulisi rohkaista harrastamaan aerobista liikuntaa ja voimaharjoittelua ennen raskautta, sen aikana ja raskauden jälkeen – olettaen, että raskauteen ei liity komplikaatioita”, Russo huomauttaa.

Lähde: Science Daily

Mitä mieltä olet artikkelista?