"Kaikki sanoo, että lapsi on kallis, mutta se riippuu paljon lapsesta ja perheen tottumuksista", tuore äiti pohtii. Äidit kertovat nyt Vau.fi:n foorumilla arvionsa vauva-arjen kuluistaan. Paljonko vauva siis maksaa?

Julkaistu 13.10.2015

Talous mietityttää perhettä perustavia. Eikä mikään ihme, sillä vauva tuo paljon muutoksia tuloihin ja menoihin. On laskettu, että ensimmäiseen lapseen menisi 18 ikävuoteen mennessä noin 50 000 euroa. Mukaan ei ole laskettu epäsuoria kuluja, kuten vanhempien tulonmenetyksiä – esikoisen hintalappu saattaa olla siis vieläkin suurempi. Eniten rahaa kuluu laskelmien mukaan ensimmäisenä elinvuotena.

Mutta mitä tämä tarkoittaa päivittäisessä arjessa? Paljonko vauva maksaa per kuukausi, ja mihin se kaikki raha oikein menee? Vau foorumin äidit kertovat, paljonko heillä menee rahaa vauva-arjen pyörittämiseen.

Maito

”Jos vauva on korvikemaidolla, niin siitä tulee paljon kuluja. Aluksi pari euroa päivässä, kun vauva syö vähän. Lähemmäs puolivuotiaalla monta euroa päivässä. Aluksi kuluu ehkä maksimissaan n.100 e/kk ja muutaman kuukauden päästä voi mennä jopa lähemmäs 200 e/kk, riippuen miten paljon maitoa vauva tarvitsee”, nimimerkillä Aiarana kirjoittava äiti arvioi.

Zoe huomauttaa, että korvikekulut voivat olla moninkertaiset, jos lapsi sattuu olemaan maitoallerginen.

”Varsinkin ennen kuin saa kelakorvauksen, mikä vaatii altistuskokeet ja lääkärin lausunnon, joissa voi mennä aikaa. Esimerkiksi paketti Nutrilon Peptiä maksaa noin 40-50e, eikä riitä kuin 5–6 päivää.

”Imetys taasen ei maksa kuin äidin lisääntyneen energiatarpeen verran”, Aiarana toteaa.

"Noin 4kk iästä lähtien alkaa soseiden ja vellien kulutus. Jos ostaa valmissoseita kuten pilttejä, voi varautua maksamaan useamman kympin kuussa tai enemmän", Aiarana pohtii.

"Itse tehtynä pääsee huomattavasti pienemmällä summalla, yksi pieni soseutettu banaani-, porkkana-, peruna- tai marja-annos ei paljoa maksa, ja itse voi syödä ylijäämät. Tai tehdä ison satsin kerralla ja pakastaa pieniin annoksiin. Puolen vuoden - vuoden iän paikkeilla voi pikkuhiljaa maistellen alkaa kokeilemaan samaa ruokaa kuin muu perhe syö, joten se ei erikseen tuo kuluja kuin sen muutaman pienen vauvan syömän lusikallisen verran, ellei sitten osta kalliita valmisruokia vauvalle."

Vaipat

"Jos vaippoja kuluu 8 kpl päivässä (usein vähemmän) ja keskimäärin kpl hinta on 0,25 e, niin päivittäin vaippakulu on 8 * 0,25 e = 2 e ja siis kuussa jopa 60 e", Aiarana laskeskelee.

Mashnu kertoo, että hänen perheessään vaippoja menee noin kolme pakettia kuukaudessa. Hän arvioi, että vaipat maksavat noin 40 euroa per kuukausi.

"Kestovaippailussa maksaa vain pesu vetenä ja energiana, mutta sen hinta jää kuussa muutamiin euroihin", Aiarana kertoo.

Vaatteet ja asuminen

"Vaatteet maksavat käytettynä muutama euro kuussa, uutena jopa satasia", Aiarana arvioi.

"Vesi ja sähkö muutama euro kuussa enemmän, riippuen onko vaatteita niin paljon, ettei tarvitse joka päivä pyörittää pyykkikonetta ja onko vauva pullo- vai rintaruokinnalla. Pullojen pesu ja sterilointi vie hieman vettä ja energiaa, mutta vain vähän."

"Vakuutus muutama euro kuussa riippuen vakuutusyhtiöstä."

95 euroa per kuukausi

"Parhaimmillaan pärjää sillä n. 95 e/kk lapsilisällä, jos tekee järkeviä valintoja huolella ja näkee vaivaa esimerkiksi valmistamalla itse ruoat", Aiarana summaa.

Aiarana toteaa, että hän ei ole ottanut huomioon mahdollisia sairastumisista johtuvia kuluja. Hän huomauttaa, että hoidot ovat ilmaisia, mutta lääkkeet maksavat.

Muuten summat saattavat vaihdella perheittän paljonkin.

"Se on ihan vanhemmista kiinni, mitä kaikkea haluavat ostaa. Todellisuudessa vauva tai pieni lapsi ei tarvitse kuin ruokaa ja puhtaat vaatteet", Aiarana toteaa.

Paljonko vauva-arki on tuonut lisäkuluja perheesi taloudessa? Osallistu keskusteluun: Kulut vauva-arjessa

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliLasta ei pidä pakottaa halaamaan – 5 syytä, miksi pakottaminen on pahasta
Seuraava artikkeliKatse ylös kännykästä, vanhemmat!
JAA