Lasten synttärit ovat parhaimmillaan ihanaa hulinaa, mutta ihan itsestään juhlat eivät synny. Nappaa talteen ideat, joilla onnistut!

Viimeksi päivitetty 23.8.2022

Lasten synttärit aiheuttavat vanhemmissa joko riemunkiljahduksia tai tuskanhikeä riippuen siitä, kuinka paljon riemua ja hulinaa sielu sietää.


 


Olipa syntymäpäiväjuhlien järjestäminen ja viettäminen ilo tai velvollisuus, valmisteluitta ei urakasta selviä kukaan.

Jos synttäreille on valittuna teema, se antaa hyvät raamit myös juhlavalmisteluille.

Löytyisikö seuraavien kemujen teema näiden ideoiden joukosta?

1. Lasten synttärit aamulla

Kuka sanoi, että lasten syntymäpäivien on pakko olla aina iltapäivällä? Juhlien alun odottaminen koko pitkän päivän on pienestä päivänsankarista – ja usein vanhemmistakin – uuvuttavaa.

Kokeile siis pitää juhlat heti aamusta! Tämä idea toimii tietenkin parhaiten lomalla tai viikonloppuna. Kutsu lapset juhliin vaikka pyjamissa, ja järjestä juhla-aamiainen.

2. Kirjainsynttärit

Hauskaa kaikenikäisille lapsille, mutta ehkä erityisen ajankohtaista kuusi vuotta täyttäville eskarilaisille.

Pyydä vieraita pukeutumaan synttärisankarin etunimen ensimmäisen kirjaimen mukaan: esimerkiksi Pinjan syntymäpäiville tulevat pukeutuvat vaikkapa Peppi Pitkätossuksi, poliisiksi tai Paavo Pesusieneksi.

Vielä hauskempaa on, jos tarjottavatkin alkavat samalla kirjaimilla – Pinjan synttäreillä tarjolla olisi siis esimerkiksi popcornia, päärynälimua ja pasteijoita.

 

3. Lasten synttärit puutarhassa

Uuvuttaako ajatuskin ympäri taloa sinkoavista vauhtiviikareista? Silloin puutarhasynttärit voivat olla hyvä ratkaisu.

Optimaalisin ajankohta niille on tietenkin kauniina kesäpäivänä, mutta pieni sadekaan ei lapsia hätkäytä.

Kata pöytä terassille tai puutarhaan ja anna lasten nauttia olostaan ​​pihapelien, hyppynarun, saippuakuplien puhaltelun ja jalkapallon merkeissä.

4. Luontosynttärit

Laavu ja nuotio, siinä on jotain maagista. Luonnon rauhassa, kuin salaisessa maailmassa. Makkara ja kaakao ovat mainioita tarjottavia, samoin vaikkapa paistettavat popcornit ja vaahtokarkit.

Teltta voidaan pystyttää minne tahansa ­– puutarhaan, metsään tai meren rannalle.

Luontosynttärit voidaan järjestää kaikkina vuodenaikoina, mutta on tärkeää kertoa vieraille etukäteen, jotta lapset tulevat sopivasti pukeutuneena.

5. Luistelusynttärit

Jos syntymäpäivä osuu talvelle ja kotisi lähellä on hyvä ja turvallinen luistinrata, voit järjestää luistelusynttärit.

Luistelusynttärit sopivat ehkä parhaiten kouluikäisille tai kouluikää lähestyville lapsille. Ota mukaan pullaa tai kakkua sekä lämmintä juomaa termospulloon, ja pystytä pieni tankkauspiste, jossa lapset voivat huilata ja saada lisäenergiaa.

6. Ulkosynttärit

Lapset rakastavat peuhaamista ulkona kaikkina vuodenaikoina. Mikset siis pitäisi lapsesi synttäreitä hänen suosikkipaikallaan? Vain mielikuvitus on rajana.

Metsäsynttärit, kalliokiipeilysynttärit, rantasynttärit, leikkipuistosynttärit…tai vaikkapa synttärit päiväkodin pihalla?

Tärkeintä on tietysti varmistaa, että olosuhteet ovat turvalliset ja että paikalla on tarpeeksi aikuisia. Yksinkertaiset ruoat ja juomat ovat käteviä tarjottavia ulkosynttäreillä.

7. Uima-allassynttärit

Onko sinulla mahdollisuus vuokrata tai lainata uima-allasta muutamaksi tunniksi? Monet lapset rakastavat uimista, ja mikäpä olisi hauskempaa kuin yhdessä pulikoiminen!

On hyvä, jos mukana on useita aikuisia, ehkä myös joku, jolla on uimakoulutusta. Monet tarhaikäiset lapset eivät vielä osaa uida.

Allas ei siis saisi olla syvä. Uima-allassynttärit ovat taatusti syntymäpäivät, jotka muistetaan!

8. Lasten synttärit liikunnan parissa

Monet koulut ja päiväkodit vuokraavat liikuntasalejaan, ja se voi olla hyvä vaihtoehto, jos et halua järjestää syntymäpäiviä kotona tai ulkona.

Pääset itse helpolla: lapset saavat temmeltää sydämensä kyllyydestä poissa jaloista!

Järjestä leikkejä ja kisoja, kuten vaikkapa esterata. Varmista, että kaikki lapset saavat osallistua.

9. Pyjamasynttärit

Pyjamasynttärit voi pitää, vaikka vieraat eivät jäisikään yökylään. Miten vapauttavaa, juhlia mukavissa yöpuvuissa!

Kutsu myös unilelut mukaan juhlimaan. Pidä syntymäpäivät iltapäivällä tai illalla, hiljennä menoa nukkumaanmenoajan lähestyessä. Lue lapsille ääneen jännittävää kirjaa!

10. Synttärit vanhemman työpaikalla

Onko vanhemmalla mielenkiintoinen työ? Tarkista, olisiko mahdollista pitää syntymäpäivät työpaikalla.

Vierailu poliisiasemalle, paloasemalle, TV-kanavalle, museoon tai vastaavaan voi olla lapsista huisin jännittävää!

11. Viidakkosynttärit

Koristele kotiin viidakko! Katosta roikkuu liaaneja, tarjolla on eksoottisia hedelmiä, kaikkialla kaikuvat viidakon äänet. Viidakkoteemaan sopivat asut kruunaavat tunnelman. Ehkä sinulla on joitakin asuja, joilla lapset voivat vuorotella? Tai pyydä lapsia pukeutumaan viidakkoteemalla ennen saapumista synttäreille. Voit itse päättää, kuinka pitkälle viet teeman.

12. Satusynttärit

”Olipa kerran…” Näillä sanoilla alkaa satusynttäreiden kutsu. Vieraat voivat pukeutua erilaisiksi satuhahmoiksi, tai voitte valita yhden tietyn sadun, joka on jutun juonena.

Mikä on lapsesi suosikki? Satu voi olla hitusen pahaenteinenkin ja aikuinen voi esittää synkkää roolia. Huolehdi vain, ettei satu ole liian pelottavaa.

Esimerkiksi Lumikki, Kultakutri tai Prinsessa ja herne sopivat hyvin satusynttäreiden teemoiksi. Voit tehdä paljon hauskaa yksinkertaisella tavalla!

13. Merirosvosynttärit

Kävele lankulle ja hyppää mereen! Ei ole epäilystäkään siitä, että monet lapset rakastavat merirosvoja ja seitsemällä merellä purjehtimista.

Lappu silmään, pääkallohuivi päähän ja merirosvolaivakakku ovat hyviä ideoita. Juhlien kohokohta voi olla hauska aarteenetsintä joko sisällä tai ulkona.

Anna lasten etsiä piilotettua aarrearkkua, joka on täynnä kultarahoja, jalokiviä ja rubiineja – syötäviä sellaisia!

14. Lasten synttärit jalkapalloillen

Onko teillä kotona futisfani? Järjestä jalkapallosynttärit ja kutsu vieraat juhlimaan vaikkapa suosikkijalkapallojoukkueensa asuissa. Juhlissa syödään jalkapallokakkua ja lauletaan kannatuslauluja.

15. Naamiaissynttärit

Kestohitti, joka ei koskaan mene pois muodista. Ihmekös tuo, lapset kun rakastavat pukeutua rooliasuihin.

Vaivatonta myös vieraille – useimmilla lapsilla on jokin naamiaisasu, johon he voivat pukeutua. Palomiehet, kissat, prinsessat, krokotiilit ja cowboyt – kaikki ovat tervetulleita.

Erityisen hauskaa on, jos myös aikuiset ovat pukeutuneet naamiaisasuun. Ohjelmanumeroksi sopii vaikka piñata, karnevaalityyliin.

16. Prinsessasynttärit

Tosiasia on, että monet pienet tytöt rakastavat pukeutua prinsessoiksi – prinsessasynttärit ovat siis varma hitti pikkutyttöjen keskuudessa. Pojat voivat olla vaikka prinssejä tai ruhtinaita – mutta ei prinsessankaan rooli juhlissa sukupuolta katso.

Tarjoiluihin kuuluu vaaleanpunainen kakku ja vaaleanpunaista limonadia. Prinsessasynttäreillä on lupa olla viimeisen päälle tyttömäinen.

17. Lasten synttärit Peppi Pitkätossun kanssa

Peppi Pitkätossu on ihastuttava hahmo. Hän on myös varsin epätavallinen. Peppimäisissä juhlissa siis toimitaan hassunkurisesti: syödään kakkua ensin (koska se on parasta, ruoka voi odottaa).

Ohjelmanumerona voi olla vaikka haaksirikkoa Pepin tavoin: kuljetaan huoneessa koskematta lattiaan. Tarjoiluksi ainakin lettuja ja limonadia.

18. Cowboysynttärit

Jiihaa! On pienen sheriffin syntymäpäivä ja hän kutsuu juhliinsa niin rosvot, karjapaimenet kuin lainvalvojatkin.

Ulkojuhlissa ratsastetaan esterataa keppihevosilla ja jäljitetään maastossa olevaa etsintärataa.

Ja ehkä suklaakultarahojen kuljetus joutuu ryöstön kohteeksi? Tarjoiltavaksi sopii grilliruoka tai vaikka tex-mex.

19. Discosynttärit

Rakastaako lapsesi tanssia? Silloin synttäreille järjestetään disco!

Discopallo luo tunnelmaa ja kaikki pääsevät joraamaan lapsen valitseman musiikin tahdissa. Erilaiset tanssilliset leikit kuuluvat luonnollisesti asiaan.

20. Vuodenaikasynttärit

Jotkut teemat toimivat parhaiten tiettyinä aikoina vuodesta. Esimerkiksi halloween-syntymäpäivä toimii mainiosti lokakuussa.

Lapset, joiden syntymäpäivä on jouluna, voivat pitää vaikkapa tonttujuhlat, pääsiäisen lapset voivat juhlia tipujuhlaa ja kesän lapsille puolestaan voi järjestää kahluuallas-, hiekkalinna- tai saippuakuplakemut.

Tutki kalenteria ja selvitä, mikä voisi olla sopiva vuodenaikateema. Syntymäpäivä loma-aikaan ei välttämättä ole ollenkaan huono asia!

Hyvää syntymäpäivää ja hauskoja juhlia!

Lue lisää syntymäpäiväjuhlista:

 

Mitä mieltä olet artikkelista?