Saatat olla raskaana – saatat olla olemattakin

Sinulla on muutamia raskauteen viittaavia oireita, mutta niiden perusteella ei kuitenkaan vielä voi kovinkaan varmasti sanoa mitään.

Olet mitä todennäköisimmin raskaana!

Rohkenemmeko onnitella? Kaikki oireesi viittaavat vahvasti raskauteen, joten mitä todennäköisimmin kohdussasi kasvaa uusi elämän ihme.

Teillä on hieman kohonnut riski lapsettomuusongelmiin

Ei kannata huolestua! Vastausten pohjalta teillä on hieman kohonnut riski hedelmällisyysonglelmiin. Tämä ei välttämättä tarkoita yhtään mitään. Kannattaa kuitenkin pohtia tilannettanne. Lue, onko jotain, mitä voitte tehdä parantaaksenne lisääntymisterveyttänne. Jos haluatte tilanteestanne tarkempia lisäselvityksiä, voitte ottaa yheyttä lapsettomuusklinikkaan.

Pojastasi kasvanee keskipituinen mies

Antamiesi tietojen pohjalta voidaan arvioida, että lapsestasi kasvanee keskipituinen suomalainen herrasmies. Pituuskasvuun vaikuttaa kuitenkin lukuisat tekijät, joten älä vielä osta näiden mittojen mukaista ylioppilaspukua pojallesi.

Tytöstäsi kasvanee keskipituinen nainen

Antamiesi tietojen pohjalta voidaan arvioida, että lapsestasi kasvanee keskipituinen suomalainen nainen. Pituuskasvuun vaikuttaa kuitenkin lukuisat tekijät, joten älä vielä osta näiden mittojen mukaista ylioppilasmekkoa tytöllesi.

Pojastasi kasvanee pitkä mies

Antamiesi tietojen pohjalta voidaan arvioida, että lapsestasi kasvanee pitkä suomalainen herrasmies. Pituuskasvuun vaikuttaa kuitenkin lukuisat tekijät, joten älä vielä osta näiden mittojen mukaista ylioppilaspukua pojallesi.  

Sinulla on hieman kohonnut mahdollisuus kaksosraskauteen

On muutamia tekijöitä, jotka lisäävät kohdallasi monimunaisen kaksosraskauden mahdollisuutta. Tästä huolimatta tarvitset ripauksen onnea, jos haluat saada kaksoset. 

Tytöstäsi kasvanee pitkä nainen

Antamiesi tietojen pohjalta voidaan arvioida, että lapsestasi kasvanee pitkä suomalainen nainen. Pituuskasvuun vaikuttaa kuitenkin lukuisat tekijät, joten älä vielä osta näiden mittojen mukaista ylioppilasmekkoa tytöllesi.

Sinun kannattaa hankkia kolme lasta!

Rakastat lapsia. Kolme lasta on sinulle ehdottomasti paras lukumäärä. Kestät hyvin riehumista ja hälinää ja saat kolmekin lasta pysymään kurissa. Et kuitenkaan halua, että talosi muuttuu lastentarhaksi. Sinun kannattaa siis hankkia sopivan riehakas kolmen vesselin katras.

Kävisikö Aava, Kukka tai Lumi?

Kuten monet suomalaiset, sinä olet todellinen luontoihminen! Sopisiko siis lapsellesi luontoaiheinen nimi?

Kävisikö Havu, Myrsky tai Otso?

Kuten monet suomalaiset, sinä olet todellinen luontoihminen! Sopisiko siis lapsellesi luontoaiheinen nimi?

Teillä on erinomaiset lähtökohdat tulla raskaaksi

Onneksi olkoon! Vastaustesi pohjalta teidän lisääntymisterveytenne on hyvässä kunnossa. Jatkakaa yrittämistä. Teillä on hyvät mahdollisuudet tulla raskaaksi seuraavan vuoden sisällä.

Kävisikö Aurora, Eleonora tai Mikaela?

Olet hienostunut nimeäjä. Haluat antaa lapsellesi kansainvälisen ja arvokkaan nimen.  

Olet valmis vanhemmuuteen

Olet valmis ottamaan suuren askeleen elämässäsi eteenpäin. Tie kohti vanhemmuutta on työläs, mutta perillä sinua odottaa maailman ihanin asia: oma lapsi, omine touhuineen, toiveineen ja juttuineen.  

Teillä on merkittävä riski lapsettomuuteen

Vastausten pohjalta teillä on merkittävä riski hedelmällisyysonglelmiin. Lue, mitä voitte tehdä parantaaksenne lisääntymisterveyttänne. Jos haluatte lisäselvityksiä, ottakaa yhteyttä lapsettomuusklinikkaan.

Sinulla ei ole kohonnutta riskiä kaksosraskauteen

Monikkoraskauksia on noin 14 lapsiparia 1000:ta synnytystä kohden. Koska sinulla ei ole erityistä elintapojen tai sukujuurien aiheuttamaa taipumusta kaksosraskauteen, sinun mahdollisuutesi saattaa olla tätäkin pienempi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettetkö voisi saada kaksosia. Jos todella haluat kaksoset, tarvitset vain hyvää tuuria.

Olet hyvä koti lapsellesi – raskausajan riskisi sikiölle ovat mahdollisimman pienet!

Olet tehnyt paljon hyviä elämäntapavalintoja. Sinun lapsellasi ei ole merkittäviä raskausajan elintapoihin liittyviä riskejä. Olet toisin sanoen erittäin hyvä ensimmäinen asuinpaikka pikku sikiölle. Jatka samaan malliin! Testi on suuntaa antava ja käsittelee ainoastaan elintapojen aiheuttamia riskejä. Raskausajan muiden riskien osalta käänny neuvolan tai lääkärin puoleen.

Kävisikö Alexander, Daniel tai Rafael?

Olet hienostunut nimeäjä. Haluat antaa lapsellesi kansainvälisen ja arvokkaan nimen.  

Emmaljunga Edge Duo Combi

EMMALJUNGA EDGE DUO COMBI Täysvarusteltu tilava vaunu kovalla kopalla ja erillisellä ratasosalla. 4 erilaista runkovaihtoehtoa. Kopassa keinutoiminto ja iskuja vaimentava päänsuoja. Eristävä ja ilmastoitu kopan pohja. Kopan ja ratasosan välillä siirrettävä kuomu, kuomussa ilmastointiaukko. Säädettävä jousitus, joustovaljaat, integroitu hyönteissuoja. Pitkä istuinosa, jonka voi kääntää kulkusuunnan vaihtamiseksi....

Todennäköisesti et ole raskaana

Sinulla ei juurikaan ole raskauteen viittaavia oireita. On silti mahdollista, että olet raskaana, oireettomuudestasi huolimatta, sillä joillain odottajilla alkuraskaus ei oireile oikeastaan mitenkään.

Pojastasi kasvanee lyhyehkö mies

Antamiesi tietojen pohjalta voidaan arvioida, että lapsestasi kasvanee lyhyt suomalainen herrasmies. Pituuskasvuun vaikuttaa kuitenkin lukuisat tekijät, joten älä vielä osta näiden mittojen mukaista ylioppilaspukua pojallesi.  

Lasta on hyvä käyttää lääkärissä

Antamiesi tietojen perusteella lasta olisi hyvä käyttää lääkärissä. Katso lisäitetoja alhaalta.Oirenavigaattori on tehty yhteistyössä lääkärikeskus Mehiläisen kanssa. Vastaukset perustuvat lastenlääkäri Tero Kontiokarin haastatteluun.HUOM. Oirenavigaattori tarjoaa suuntaa-antavan arvion sairaudesta. Jos haluat olla täysin varma lapsen kunnosta, on otettava yhteys lääkäriin. Navigaattori sisältää lähinnä infektiosairauksiin liittyviä oireita, joten esimeriksi rokot jäävät tunnistamatta. Jos tulos ei siis tunnu soveltuvan lapseesi, selvitä asia lääkärin kanssa!

Sinun kannattaa hankkia kaksi lasta!

Olet luonteeltasi kahden lapsen vanhempi. Jos sinulla on vain yksi lapsi, on kuin sydämessäsi olisi vielä toinen paikka vapaana. Pieni epäjärjestys ja riehuminen ei haittaa sinua. Rakastat kuitenkin myös hiljaisia hetkiä, etkä halua että talostasi tulee lastentarhan kaltainen riehumiskeskus. Hanki siis sinulle sopiva kahden ihanan vesselin katras!

Kävisikö Onni, Aapeli tai Jouko?

Olet perinteinen nimeäjä. Haluat, että lapsellasi on perinteikäs suomalainen nimi. Kummalliset nimikrumeluurit eivät sovi sinun lapsellesi.

Kävisikö Aala, Emmaliina tai Moa?

Olet yksilöllinen nimeäjä! Et pidä siitä, että lapsellasi on sama nimi kuin kolmella muulla lapsella hänen luokallaan. Niinpä valitset nimenomaan harvinaisen nimen lapsellesi.

Kävisikö Aune, Hilma tai Kerttu?

Olet perinteinen nimeäjä. Haluat, että lapsellasi on perinteikäs suomalainen nimi. Kummalliset krumeluurit eivät sovi sinun lapsellesi.

Älä ole huolissasi – raskausajan riskisi ovat pienet!

Olet tehnyt hyviä elämäntapavalintoja. Olet tehnyt myös muutamia asioita, jotka nostavat hitusen raskausajanriskejä. Ei ole kuitenkaan syytä huoleen. Riskisi ovat nimittäin pienet.Testi on suuntaa antava ja käsittelee ainoastaan elintapojen aiheuttamia riskejä. Raskausajan muiden riskien osalta käänny neuvolan tai lääkärin puoleen.

Brio Happy

BRIO HAPPY Täysi makuuasento ja automaattisesti aktivoituva päänsuojus. Jalkatuen voi säätää ja lukita kahteen eri asentoon. Tilava tavarakori. Jalkapeite ja viisipistevaljaat, joissa pehmustetut olkatyynyt. Säädettävä, verkollinen tuuletusaukko kuomun alareunassa. Kuomun UV-suoja 50+. Kiinteä aurinkolippa antaa lapselle lisäsuojaa.Likaa ja vettä hylkivät tekstiilit. Päälliskankaat voi pyyhkiä tai pestä....

Tytöstäsi kasvanee lyhyehkö nainen

Antamiesi tietojen pohjalta voidaan arvioida, että lapsestasi kasvanee lyhyt suomalainen nainen. Pituuskasvuun vaikuttaa kuitenkin lukuisat tekijät, joten älä vielä osta näiden mittojen mukaista ylioppilasmekkoa tytöllesi.

Sinun kannattaa hankkia neljä tai viisi lasta!

Luonteesi vaatii ison perheen. Viihdyt ihmisten keskellä, eikä lasten tuottama kovakaan hälinä haittaa päivääsi. Energiasi riittää riehumiseen ja lasten kanssa seikkailemiseen. Jos perheesi lapsimäärä on jäänyt alle neljään, sinulla on vielä tyhjä tila sydämessä. Suureen sydämeesi mahtuu hyvin neljän tai jopa viiden ihanan lapsukaisen riehakas katras.

Sinulla on yhtä suuri todennäköisyys kumpaankin sukupuoleen!

Tietyt taustatekijät vaikuttavat tutkimuksien mukaan lapsen sukupuoleen. Myös raskausoireista voi päätellä, onko odottajalla suurempi todennäköisyys synnyttää tyttö vai poika. Antamiesi vastauksien perusteella sinulla on yhtä suuri mahdollisuus saada tyttö tai poika!

Kävisikö Jerkko, Harika tai Jara?

Olet yksilöllinen nimeäjä. Et pidä siitä, että lapsellasi on sama nimi kuin kolmella muulla lapsella hänen luokallaan. Niinpä valitset nimenomaan harvinaisen nimen pojallesi.

Tilannetta voi hyvin seurata kotona

Antamiesi oireiden perusteella näyttää siltä, että tilannetta voi hyvin vielä seurata kotona. Tilanteen muuttuessa tai jos sinulla on kova huoli, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.Oirenavigaattori on tehty yhteistyössä lääkärikeskus Mehiläisen kanssa. Vastaukset perustuvat lastenlääkäri Tero Kontiokarin haastatteluun.HUOM. Oirenavigaattori tarjoaa suuntaa-antavan arvion sairaudesta. Jos haluat olla täysin varma lapsen kunnosta, on otettava yhteys lääkäriin. Navigaattori sisältää lähinnä infektiosairauksiin liittyviä oireita, joten esimeriksi rokot jäävät tunnistamatta. Jos tulos ei siis tunnu soveltuvan lapseesi, selvitä asia lääkärin kanssa!

Imetyksesi rullaa hienosti – jatka samaan malliin!

Kerroit, että olet täysimettänyt vauvaa jo tovin. Hienoa! Luota itseesi imettäjänä ja jatka samaan malliin. Täysimetystä on hyvä jatkaa siihen saakka, kun vauva on 4–6 kuukautta. Kiinteitä ei tarvitse tyrkyttää ennen 6 kuukauden ikää, jos vauva ei osoita mitään mielenkiintoa kiinteitä kohtaan, eikä neuvolassa havaita vauvan kasvun suhteen ongelmia.

Vanhemmuutesi on peräisin nykyajasta!

Nykyään on muodikasta, että vanhempien elämä rakentuu lapsien ympärille. Sinä haluat tarjota aina vain parasta lapsillesi, etkä välitä siitä, jos oma aikasi jää vähäiseksi. Mitä et olisikaan valmis tekemään oman lapsesi eteen, sillä vanhemman on huolehdittava siitä, että hänen lapsellaan on parhaat mahdolliset eväät kohdata maailma.

Saatat olla raskaana

Sinulla ei ole juurikaan alkuraskauden oireita. Kaikki odottajat eivät kuitenkaan koe alkuraskauden oireita. Koska kuukautisesi ovat myöhässä, on hyvin mahdollista, että olet oireeton odottaja.

Emmaljunga City Cross

EMMALJUNGA CITY CROSS Voidaan käyttää joko kovalla City-kopalla tai vaihtoehtoisesti kovan kantokassin tai pehmeän kantokassin kanssa. Käännettävä ratasosa, säädettävä selkänoja, pehmustetut joustovaljaat, päänsuoja. Lakattu alumiinirunko, kuulaaakeroidut vanteet, säädettävä työntöaisa, keskiöjarru. Protex-kankaat hylkivät likaa ja vettä ja suojaavat vaunua auringolta, tuulelta ja kylmältä. Integroitu hyönteissuoja. Runsaasti värivaihtoehtoja. Toimii myös travel...

Jos olet huolissasi, soita lääkäriin tai neuvolaan

Antamiesi oireiden perusteella ei ole syytä huoleen. Oireet ovat kuitenkin sellaiset, että niistä voisi olla hyvä kysyä tässä vaiheessa lääkäriltä tai neuvolasta. Saat näin vahvistuksen siihen, voiko tilannetta vielä seurata kotona vai kannattaako lääkärin tehdä tilanteesta jo tässä vaiheessa arviota. Oirenavigaattori on tehty yhteistyössä lääkärikeskus Mehiläisen kanssa. Vastaukset perustuvat lastenlääkäri Tero Kontiokarin haastatteluun.HUOM. Oirenavigaattori tarjoaa suuntaa-antavan arvion sairaudesta. Jos haluat olla täysin varma lapsen kunnosta, on otettava yhteys lääkäriin. Navigaattori sisältää lähinnä infektiosairauksiin liittyviä oireita, joten esimeriksi rokot jäävät tunnistamatta. Jos tulos ei siis tunnu soveltuvan lapseesi, selvitä asia lääkärin kanssa!

Lapsellasi on hyvät valmiudet kuivaksi oppimiseen

Kun lapsi tunnistaa pissaavansa ja kakkaavansa, hänellä on hyvät valmiudet oppia kuivaksi. Seuraava askel on oppia pidättelemään ja itsenäistyä vessa-asioiden suhteen.

Et ole valmis vanhemmuuteen

Antamiesi vastauksien perusteella, vanhemmuus ei ole vielä sinun juttusi. Sinulla on vielä asioita, joita sinun kannattaa työstää ennen kuin hankit lapsen. Jos odotat, ei syytä huoleen. Pohdi alla olevia seikkoja vielä tarkemmin.  

Olet maa!

Olet järkevä ja käytännöllinen maa. Sinä et haaveile mahdottomasta vaan keskityt tyynesti ja järjestelmällisesti tavoittelemaan asioita, jotka on mahdollista saavuttaa. Maailma on sinulle konkreettinen: asioita täytyy voida koskettaa. Erilainen käsillä tekeminen on sinulle tärkeää. Myös koti merkitsee sinulle paljon. Se ei välttämättä näytä sisustuslehtien kiiltokuvakodilta, mutta siellä on lämmin tunnelma ja sinne ystävät ja lasten ystävät ovat aina tervetulleita.

Olet vesi!

Olet vesi ja elät tunteella! Välität syvästi läheisistäsi ja olet erinomainen kuuntelija. Empaattisen luonteesi vuoksi olet todennäköisesti seurallinen ihminen, joskin saatat toisten mielestä vaikuttaa myös salaperäiseltä haaveilijalta. Rakastaminen ja rakkauden vastaanottaminen on tunteikkaalle vesi-ihmiselle helppoa. Perheessäsi kukaan ei kärsi halipulasta!

Imetyksesi on käynnistynyt hienosti!

Maitomääräsi on lähtenyt mukavasti kasvuun. Ota rennosti ja nauti ajastasi vauvan kanssa. Tässä vielä muutamia koottuja vinkkejä perustuen antamiisi vastauksiin.

Pysähdy miettimään! Aiheutat elintavoillasi merkittäviä riskejä sikiölle

Olet altistanut sikiön useille riskitekijöille. Suosittelemme, että muutat elintottumuksiasi. Sinun kehosi on sikiön elinympäristö ensimmäiset 9 kuukautta. Muista, että elintapasi vaikuttavat siihen, minkälaiset mahdollisuudet lapsellasi on pärjätä maailmassa.Testi on suuntaa antava ja käsittelee ainoastaan elintapojen aiheuttamia riskejä. Raskausajan muiden riskien osalta käänny neuvolan tai lääkärin puoleen.

Olet Liisa Ihmemaassa!

Sinä katsot maailmaa ympärilläsi niin tarkasti, että näet asioita, joiden olemassaolosta muut eivät välttämättä edes tiedä. Ovatko näkemäsi asiat totta vai eivät? Kysymys on mielestäsi epäolennainen, sillä sinulle rikas sisäinen maailmasi on vähintään yhtä tärkeä ja tosi kuin niin sanottu todellisuus ympärilläsi. Kuka voi varmasti tietää, mikä on oikeasti olemassa ja mikä ei?

Brio Sing

BRIO SING Vaunuissa on kevyesti kääntyvät etupyörät, jotka helpottavat ohjausta. Etupyörät voi lukita tarvittaessa. Viisipistevaljaissa on pehmustetut olkatyynyt.Istuinosaa voi säätää. Kaksi istuma-asentoa ja yksi makuuasento. Istuinosan kulkusuunta on helppo vaihtaa. Työntöaisan korkeuden voi säätää.Vaunukopan kuomussa kätevä kiinteä kantokahva.Vuorillinen kuomu. UV-suoja 50+. Aurinkolippa antaa lapselle lisäsuojaa.Tekstiilit...

Emmaljunga Classic Sport

EMMALJUNGA CLASSIC SPORT Voidaan käyttää joko kovalla City-kopalla tai vaihtoehtoisesti kovan kantokassin tai pehmeän kantokassin kanssa.Tukeva kevytteräksinen runko, kaksoiskuulalaakeroidut renkaat, säädettävä jousitus. Käännettävä istuinosa kulkusuunnan vaihtamiseksi, säädettävä työntöaisa, käännettävä jalkatuenpehmuste, joustovaljaat, päänsuojus. Kuomu ylettyy pitkälle eteen. Tilava metallikori. Protex-kankaat hylkivät likaa ja vettä ja suojaavat vaunua...

Emmaljunga Mondial Duo Combi

  EMMALJUNGA MONDIAL DUO COMBI Täysvarusteltu tilava vaunu kovalla kopalla ja erillisellä ratasosalla. 4 erilaista runkovaihtoehtoa. Kopassa keinutoiminto ja iskuja vaimentava päänsuoja. Eristävä ja ilmastoitu kopan pohja. Kopan ja ratasosan välillä siirrettävä kuomu, kuomussa ilmastointiaukko. Säädettävä jousitus, joustovaljaat, integroitu hyönteissuoja. Pitkä istuinosa, jonka voi kääntää kulkusuunnan vaihtamiseksi. Säädettävä...

Lapsesi sokerin saanti on hyvällä mallilla!

Onneksi olkoon! Teillä lapsen sokerin saanti on hyvissä kantimissa. Suomalaisten suositusten mukaan lapsen ruokavalion lisätyn sokerin määrä olisi hyvä pysyä alle 10 prosentissa. Hyvä ruokavalio vaatii kurinalaisuutta myös vanhemmilta. Tutkimuksien mukaan ainoastaan yksi viidestä lapsesta syö riittävän vähän sokereita.

Ora Jovi Air

ORA JOVI AIR Tukeva runko terästä ja alumiinia, käännettävä ratasistuin, kova kantokassi, isot kuulalaakeroidut ilmakumirenkaat alumiinivanteilla. Säädettävä työntöaisa, irrotettava turvakaari, säädettävät jalkatuki ja selkänoja, pehmeä jousitus. 5-pistevaljaat, integroitu hyönteissuoja, tilava tavarakori, kaksisuuntainen polkaisujarru.  Ora Jovi Airin mitat: -kantokoppa: 31x80 cm -selkänojan korkeus: 44 cm -istuinosan syvyys: 32 cm -istuinosan leveys: 34...

Emmaljunga Nitro City

EMMALJUNGA NITRO CITY Kevyet ja kapeat, leveys 57 cm. Voidaan käyttää joko kovalla City-kopalla tai kantokassin kanssa. Käännettävä istuinosa, joustovaljaat, ilmastoitu istuinosa, integroitu hyönteissuoja. Kääntyvät etupyörät, keskiöjarru, säädettävä jousitus.Kuomu ylettyy pitkälle eteen. Protex-kankaat hylkivät likaa ja vettä ja suojaavat vaunua auringolta, tuulelta ja kylmältä. Toimii myös travel...

Lapsesi on oppinut jo melkein kuivaksi

Onneksi olkoon! Lapsesi on oppinut pidättelemään, eikä häneltä puutu enää kuin itsenäinen vessassa käymisen taito.

Olet tuhma – saat pukilta pyllypiiskaa!

Pukki kyllä tietää, mistä sinä pidät! Hauskat ja rattoisat hömpsyttelyt saavat poskesi helottamaan jouluomenan värisinä. Tontut ovat kirjanneet ylös kaikki pikkutuhmat tekosi ja mieltymyksesi. Jouluna pääset vihdoin nauttimaan tuhmuutesi hedelmistä.

Uudenvuoden ennustus: Edessäsi on oivallusten vuosi!

Tuleva vuosi on sinulle oivallusten vuosi. Silmäsi avautuvat ja opit näkemään kirkkaammin asiat, joilla on todellista merkitystä. Huomaat, että onnesi ei löydykään huomisesta tai vieraasta maasta vaan tästä hetkestä, ihan läheltäsi.

Olet Tuhkimo!

Olet oikeudentajuinen ihminen, jolle on tärkeää löytää joku, jota rakastaa. Olet romantikko ja hurmaat läheisesi niin ulkoisella kuin sisäisellä kauneudellasi. Et tahdo pahaa edes niille, jotka kohtelevat sinua huonosti vaan toivot, että hekin jokin kaunis päivä oivaltaisivat, että maailma olisi paljon parempi paikka, jos kaikki vain olisivat hyviä ja lempeitä toisilleen.

Olet itse rauhallisuus!

Vanhemmuuteen kuuluu vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta sinä et niistä säpsähdä. Zenmäisellä rauhallisuudella ratkot kiperimmätkin tilanteet ja jos hermosi joskus kiristyvät, painut mieluiten ensin pihamaalle laskemaan kymmeneen ja palaat vasta sitten tapahtumien pyörteisiin. Uskot vakaasti siihen, että pää punaisena huutamisesta ei hyödy kukaan, vähiten sinä itse.

Lapsellasi ei ole vielä valmiuksia

Toiset lapset oppivat kuivaksi melko myöhään. Huolissaan asiasta ei kannata vielä olla. Neuvolan ohjeistuksen mukaan vasta 4-vuotiaan on olisi hyvä olla päiväkuiva. Yökuivaksi lapsen olisi hyvä oppia viimeistään 5–6-vuotiaana.

Ei syytä huoleen – vauvasi on hyvin ravittu!

Kerroit, että tavoitteesi on täysimetys. Se on hyvä tavoite. Tässä muutamia vinkkejä, jotka saattavat auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi. Älä kuitenkaan stressaa liiaksi imetyksestä. Myös osittaisimetyksellä saavutetaan tärkeitä seikkoja. Muista, että jokainen äidinmaitotilkka on vauvalle tärkeä.

Brio Go

BRIO GO Ergonominen, säädettävä työntöaisa. Selkänojassa on portaaton säätö, ja jalkatuen voi asettaa kolmeen eri asentoon. Adapterien ansiosta istuinosan, vaunukopan ja turvakaukalon kiinnittäminen ja irrottaminen käy helposti ja nopeasti. Istuinosan voi kääntää. Rattaissa on kevyesti kääntyvät pyörät, jotka helpottavat ohjausta. Pyörät voi lukita tarvittaessa.Kuomun UV-suoja...

Näin paljon tunnet syyllisyyttä

Antamiesi vastauksien perusteella turhaan syyllistymisprosenttisi on seuraava. Syyllisyydestä kirjoittanut teologi ja tietokirjailija Anna-Liisa Valtavaara kommentoi vastauksia.

Olet tuli!

Olet tuli! Sinussa on johtaja-ainesta ja kotona määräätkin useimmiten kaapin paikan. Kun astut huoneeseen, sinä et jää keneltäkään huomaamatta. Kun päätät jotain, et peräänny vaan tavoittelet haluamaasi päättäväisesti ja määrätietoisesti. Luotat voimakkaasti vaistoosi ja elät elämääsi sen mukaan, mitä sisäinen äänesi sinulle kertoo. Jos sinua tai läheisiäsi kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, pidät huolen, että väärintekjiä saa ansionsa mukaan.

Uudenvuoden ennustus: Kova työ kantaa hedelmää

Mukavuudenhalu yrittää ottaa vallan elämässäsi tulevana vuonna, mutta jokin saa sinut toimimaan toisin. Ja hyvä niin: ponnistelut haaveesi eteen kantavat hedelmää, ja vuoden loppuun mennessä voit tyytyväisenä katsoa taaksesi ja todeta, että kova työ on ollut kaiken sen vaivan arvoista!

Uudenvuoden ennustus: Haaveella on suuri voima!

Tulevana vuonna muistat erään asian, josta haaveilit ennen, mutta jonka olemassaolon olit ehtinyt vuosien saatossa unohtaa. Toteutuupa haave tai ei, sen muistaminen avaa tien uusille ajatuksille, jotka saattavat lopulta muuttaa elämäsi suuntaa enemmän kuin osaat kuvitellakaan.

Olet Peter Pan!

Vapaus! Se on sinulle kaikki! Se on lentoa kohti pilviä ja tähtiä onnellisten ajatusten siivittämänä. Se on oivaltamista, että koskaan ei tarvitse kasvaa aikuiseksi, jos ei halua. Sinuun on helppo ihastua, mutta kuinka ikinä voisit asettua aloillesi, sinä, joka asut osoitteessa ”toinen tähti oikealla ja suoraan aamuun”, maailmassa jossa kukaan ei koskaan vanhene päivääkään?

Olet äiti – kotona on ihanaa

Äiti on kuningatar omassa kodissaan. Toisille naisille tällainen väite olisi mitä hirvittävin kirous. Sinulle se on kuitenkin suuri siunaus. 

Lapsesi ei liiku riittävästi!

Riittävä liikkuminen on tärkeää. Se pienentää lapsen riskejä elintapasairauksiin. Vauhdikas liikkuminen myös parantaa lapsen älyllistä suoriutumista. On myös havaittu, että vähän liikkuvat lapset eivät ystävysty toisten lasten kanssa koulussa yhtä helposti kuin enemmän liikkuvat lapset. Lue liikuntatieteiden tohtori Arto Laukkasen haastatteluun perustuvia huomioita siitä, miten lapsen liikkumismäärää voi kasvattaa. Laukkanen on ollut mukana laatimassa alle kouluikäisten lasten fyysisen aktiivisuuden suosituksia.  HUOM! Testi on karkea arvio lapsen päivittäisestä liikuntamäärästä. Testissä ei ole mukana kaikki mahdolliset liikuntatavat. Päiväkodeissa ja kouluissa on myös eroja, joten lapsi saattaa liikkua huomattavasti enemmän tai jonkin verran vähemmän kuin mitä testi ilmoittaa. Päiväkoti- ja kouluikäisten liikuntasuositukset eroavat hieman. Tässä testissä sovelletaan alle kouluikäisten lasten liikuntasuosituksia.

Olet ilma!

Olet ilma, järjen ääni. Ajattelet usein ennen kuin tunnet ja joskus ajattelet sen sijaan, että tuntisit. Terävän älysi ansiosta näet helposti kokonaisuuksia ja sinä jos kuka osaat tehdä monia asioita yhtä aikaa. Asioiden täytyy kuitenkin kiinnostaa sinua, sillä tylsien ja puuduttavien askareiden äärellä turhaudut nopeasti. Perinteet – se miten asiat on ”aina” tehty – kiinnostaa sinua vain vähän. Olennaisinta on se, mikä käy eniten järkeen.

Uudenvuoden ennustus: Hyvästi vanha taakka!

Tulevana vuonna elämässäsi puhaltavat raikkaat tuulet. Vaikka se ei ole helppoa, onnistut viimeinkin päästämään irti vanhasta taakasta. Sen myötä aukeaa ovi, josta elämääsi putkahtaa jotain aivan uutta. Ota ennakkoluulottomasti vastaan tämä elämän tarjoama lahja.

Emmaljunga Cerox

EMMALJUNGA CEROX Voidaan käyttää kovan tai pehmeän kantokassin kanssa. Heittoaisa, jonka avulla lapsen kulkusuunta muuttuu helposti. Työntöaisaa voi säätää. Kevytteräksinen Cryptonite-runko, keskiöjarru, päänsuoja, integroitu hyönteissuoja, joustovaljaat. Pitkä istuinosa ja pitkälle ulottuva kuomu. Protex-kankaat hylkivät likaa ja vettä ja suojaavat vaunua auringolta, tuulelta ja kylmältä. Runsaasti värivaihtoehtoja. Emmaljunga Ceroxin mitat: -Rungon paino, sis....

Olet äiti – lempeys on luontosi

Äitejä kuvataan usein lempeiksi olennoiksi. Vaikka monet äidit hermostuvat helposti, sinä et kuulu tähän joukkoon. Sinulle lempeys on kutsumus.

Pysähdä miettimään lapsesi tulevaisuutta! Lapsesi sokerinsaanti on selvästi liian korkealla tasolla

Lapsesi sokerin saanti on huomattavan korkealla tasolla. Lapsesi energian saannista yli 15 prosenttia koostuu pelkästään lisätystä sokerista. Suomalaisten suositusten mukaan lapsen ruokavalion lisätyn sokerin määrä olisi hyvä pysyä alle 10 prosentissa. Mitä suuremmaksi lisätyn sokerin määrä kasvaa lapsen ruokavaliossa, sitä köyhemmäksi lapsen ruokavalio muuttuu. Ravinneköyhä ruokavalio on puolestaan yhdistetty lukuisiin vaarallisiin sairauksiin kuten ylipainoon, sydän- ja verisuonitauteihin sekä tyypin 2 diabetekseen.

Vanhemmuutesi on peräisin 1960- ja -70-luvuilta!

Vapaa kasvatus alkoi kukkia Suomessakin 1960–1970-luvulla. Ajatukseen kuuluu, että lapset kyllä kasvavat ja löytävät oman itsensä, kunhan vain saavat kasvaa rakastettuina, eikä heidän toimiaan rajoiteta turhilla säännöillä. Tämän periaatteen mukaan teillä eletään. Lapsia ei pidä ahtaa väkisin vanhempien määrittelemiin muotteihin. 

Vanhemmuutesi on peräisin 1950-luvulta!

1950-luvun Suomessa ymmärrettiin, että vanhemman sana on laki. Autoritäärisellä vanhemmuudella on pitkät perinteet. Sinä jatkat näitä perinteitä vahvalla vanhemmuudellasi. Lapset tarvitsevat ennen kaikkea rutiineja ja rajoja, eikä aikuisten tehtävä ole leikkiä ja viihdyttää lapsiaan. Jämpti aikuismainen kasvatus tarjoaa lapsille turvallisen lapsuuden.

Hartan Topline X

HARTAN TOPLINE X  Kevyt alumiinirunko, ilmakumipyörät. 5-pistevaljaat, putoamissuoja, säädettävä jalkatuki, säädettävä selkänoja. Kuomussa UV-suoja ja äänetön säätö. Korkeussäädettävä ja käännettävä työntöaisa sekä säädettävä jousitus. Voidaan käyttää kovan tai pehmeän kantokassin kanssa.   Hartan Topline X:n mitat: -Vaunun mitat: 106 x 62 x 74-114 cm -Vaunu kokoontaitettuna: 40 x 104...

Olet Vaahteramäen Eemeli!

Sinun elämässäsi sattuu ja tapahtuu! Touhuat paljon etkä koskaan halua pahaa kenellekään, mutta kuten sanonta kuuluu: rapatessa roiskuu. Siksi olet pienoisessa pulassa tuon tuostakin, mutta koskaan ei käy mitään niin vakavaa, etteivätkö jo seuraavana päivänä kutsuisi uudet, hilpeät seikkailut. Seurassasi kenelläkään ei totisesti käy aika pitkäksi.

Olet omistautunut ja tunnollinen!

Sinä ryhdyit vanhemmaksi tietäen, että lasten kasvattaminen on uskomaton etuoikeus ja velvollisuus, josta ei luisteta – ei ikinä eikä missään olosuhteissa. Lapsesi saavat kasvaa turvallisessa ympäristössä, sillä he tietävät, että sinuun voi aina luottaa. Kun suunnittelet elämääsi, lastesi hyvinvointi ja tarpeet ovat etusijalla. Olet onnellisimmillasi silloin, kun näet lastesi säteilevän hyvää oloa ja onnellisuutta.

Olet äiti – lempeys on luontosi

Äitejä kuvataan usein lempeiksi olennoiksi. Vaikka monet äidit hermostuvat helposti, sinä et kuulu tähän joukkoon. Sinulle lempeys on kutsumus.

Olet Petteri Punakuono

Jouluna ollaan yhdessä, autetaan toinen toisiaan ja tuetaan lähimmäisiä. Se on todellinen joulun sanoma, jonka Pukki ja Petteri-poro ymmärsivät. Tärkeä joulusanoma vain usein jää unholaan Lumikin, Tuhkimon ja Ruususen ilmestyessä lahjapaketeista. 

Olet ystäväkummi!

Sinusta suorastaan huokuu lempeyttä ja turvallisuutta. Sen vuoksi kummilapsesi tietää, että voi kertoa sinulle asioita, joista ei uskaltaisi hiiskua kenellekään toiselle. Kummilapsesi arvostaa ystävyyttäsi, sillä otat hänen ajatuksensa tosissaan ja hyväksyt lapsen sellaisena kuin hän on. Kun kummilapsellasi on vaikeaa, ystävyytesi on kullanarvoista. Lapsi tietää, että voi turvautua sinuun aina tiukan paikan tullen. Ystäväkummilta saatu lämmin halaus oikeassa tilanteessa antaa voimaa kestää vaikeitakin elämäntapahtumia.

Olet Sylvian joululaulu

Talvi pimenee päivä päivältä, ja lopulta myös joulu joutuu tänne Pohjolaan. Joulu on hiljaisen odotuksen aikaa, joka soi sulokkaasti kirkkaan tähtiloisteen alla.

Teutonia Spirit S3

TEUTONIA SPIRIT S3 Kolmipyöräinen malli. Kevyt, urheilullisesti muotoiltu alumiinirunko. Suuri, kääntyvä ja jousitettu etupyörä. Irrotettava ja käännettävä ratasistuin. Tilava tavarakori. Käsijarru ja kuljetuslukko. Helppo taittaa kasaan. Yhteensopiva kovan kantokopan, pehmeän kantokassin ja kovan kantokassin kanssa. Teutonia Spirit S3:n mitat: -Kasattuna 91 x 61 x 54 -Paino 12,4 kg (sis.pyörät)

Sydämeeni joulun teen

Joulu on harras ja tunnelmallinen juhla. Sinulle joulu on ennen kaikkea hiljentymisen aikaa. Vain rauhoittuminen jokapäiväisestä hullunmyllystä saa Jeesus-lapsen syntymään mieleen hiljaiseen.

Uudenvuoden ennustus: Valinnan edessä

Tulevana vuonna elämäsi tärkein kysymys on: otanko riskin vai valitsenko turvallisen tien? Oikeaa vastausta ei ole, sillä molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolensa. Tärkeintä on, että mitä tahansa päätätkin, jossittelu on turhaa ja mennyttä on turha haikailla.

Quinny Speedi

QUINNY SPEEDI Kompaktit ja kevyet kolmipyöräiset rattaat, joista saa yhdistelmävaunut erikseen ostettavan Quinny Dreami-vaunukopan avulla. Kääntyvä ja lukittava etupyörä, isot ilmakumipyörät. Istuinosassa 5-pistevaljaat, säädettävä selkänoja ja jalkatuki. Tilava tavarakori. Quinny Speedin mitat: -Paino 12 kg -Mitat kasattuna: 66cm X 45 X 95 cm (lev.,...

Lapsesi liikkuu suositusten mukaisesti!

Riittävä liikkuminen on tärkeää. Se pienentää lapsen tulevia riskejä elintapasairauksiin. Vauhdikas liikkuminen myös parantaa lapsen älyllistä suoriutumista. On myös havaittu, että riittävästi liikkuvat lapset ystävystyvät koulussa toisten lasten kanssa helpommin kuin vähän liikkuvat lapset. Lue liikuntatieteiden tohtori Arto Laukkasen haastatteluun perustuvia huomioita. Laukkanen on ollut mukana laatimassa alle kouluikäisten lasten fyysisen aktiivisuuden suosituksia.  HUOM! Testi on karkea arvio lapsen päivittäisestä liikuntamäärästä. Testissä ei ole mukana kaikki mahdolliset liikuntatavat. Päiväkodeissa ja kouluissa on myös eroja, joten lapsi saattaa liikkua huomattavasti enemmän tai jonkin verran vähemmän kuin mitä testi ilmoittaa. Päiväkoti- ja kouluikäisten liikuntasuositukset eroavat hieman. Tässä testissä sovelletaan alle kouluikäisten lasten liikuntasuosituksia.

Olet kiltti – saat pukilta paljon lahjoja

Anteliaisuus on sinulle tärkeää. Tontut ovat nähneet, kuinka huolehdit lähimmäistesi tarpeista niin taloudellisesti kuin myös koko sydämestäsi. Niinpä Pukki palkitsee sinut tänä vuonna ruhtinaallisesti. Eikö asia ole niin, että se joka antaa, sille myös annetaan?

Uudenvuoden ennustus: Pieni suuri muutos

Tulevasta vuodesta tulee elämässäsi vedenjakaja, erään pienen mutta silti merkityksellisen asian suhteen. Ei, koko maailmasi ei suinkaan käänny ylösalaisin, mutta ennen kuin vuosi tulee päätökseen, huomaat, että yksi asia elämässäsi on peruuttamattomasti toisin ja sinulla on yksi murhe vähemmän.

Olet herkkä mimosa!

Mimosa symboloi herkkyyttä. Olet herkkä tunnistamaan niin omasi kuin läheistesi olotilat ja tunteet. Jos lapsellasi ei ole kaikki hyvin, vanhemman vaistosi ilmoittaa siitä ennen kuin sanaakaan on vaihdettu. Lastesi ja muiden läheistesi ilo ja onnellisuus tarttuu helposti sinuunkin ja osaa iloita aidosti, kun toisille ihmisille tapahtuu hyviä asioita.

Olet kiltti – saat lahjaksi hellyyttä ja pusuja!

Rakkaus ja hellyys ympäröivät sinua kuin perhosparvi. Siksi Pukki voi olla varma siitä, että olet ollut kiltti koko vuonna. Kun Pukin säkki avautuu, et niinkään välitä maallisesta materiasta. Suurin lahjasi on perheesi onnellisuus. Sinä olet hehkuvan joulun sydän. Perheesi säteilee iloa takaisin sinulle. Voisiko parempaa lahjaa kukaan edes toivoa?

Olet tuhma – saat lahjaksi kaiken, minkä irti saat!

Kuten Jack Sparrow sanoo Pirates of the Caribbean -elokuvassa: "Take what you can, give nothing back!" Lahjasi onkin juuri sitä, mitä irti saat tästä rommille lemuavasta maakrapujen maailmasta. Asenne ei jätä sinua muiden jalkoihin – ei edes adventtiruuhkassa! Kuten Jack Sparrow asian muotoilee: "We're devils and black sheep, really bad eggs. Drink up me hearties, yo ho! Drink up lads! There's treasure enough for all!"

Ei syytä huoleen: vauvasi on hyvin ravittu!

Kerroit, että tavoitteesi on osittaisimetys. Se on hyvä tavoite, sillä pienikin määrä äidinmaitoa on vauvalle tärkeää. Kannattaa kuitenkin huomioida, että lisämaito saattaa häiritä imetystä. Tässä muutamia juuri sinun tilanteeseesi sopivia vinkkejä.

Olet energiapakkaus!

Kun päätät, että jotain tehdään, se myös tehdään – mieluiten nyt eikä viidestoista päivä! Vanhemmuus on sinulle suuri seikkailu, sillä et tiedä mitään hauskempaa kuin heittäytyä lapsellisen energian vietäväksi. Kun suutut, et yritäkään piilotella sitä, mutta toisaalta et ole pitkävihainen, sillä mielestäsi turhanaikaiseen kiukutteluun ja jankkaamiseen on typerää tuhlata energiaa, jonka voi käyttää johonkin paljon hauskempaan.

Olet Sika

Joulu on mässäilyn ja nautiskelun aikaa. Sinä pidät huolen siitä, että joulupöydässä on silliä, pateeta, rosollia, mätiä ja lipeäkalaa. Yksi herkku on kuitenkin ylitse muiden: pian kuulan kalloon saava sika.

Olet puutarha!

Puutarhavanhemmat pitävät huolta omasta pesueestaan. Puutarhavanhempi haluaakin, että kaikki on tiptop niin lasten kasvatuksessa kuin myös kotona.

Olet Diesel-äiti!

Nuorekkuus ja trendikkyys saa näkyä niin äidissä kuin myös lapsissa! Tämä on sinun mottosi. Saman asian voi tiivistää yhteen italialaiseen farkkubrändiin: Diesel!

Ora Saaga

ORA SAAGA Runko terästä ja alumiinia. Käännettävä ratasistuin, kova tai pehmeä kantokoppa, isot kuulalaakeroidut ilmakumirenkaat alumiinivanteilla. Säädettävä työntöaisa, irrotettava turvakaari, säädettävät jalkatuki ja selkänoja, pehmeä jousitus. 5-pistevaljaat, integroitu hyönteissuoja, tilava metallinen tavarakori. Vaunun ilmettä voi vaihdella, vaunun mukana tulee kuomua varten aina koristeröyhelö ja aurinkolippa. Paljon värivaihtoehtoja,...

Sinun kannattaa hankkia jopa kymmenen lasta!

Olet luonteeltasi suurperheellinen! Kun talosi on täynnä elämisen ääniä, sydämesi sykkii lämpimimmin. Viihdyt erittäin hyvin ihmisten seurassa, eikä lasten aiheuttama mekkala haittaa sinua tipan vertaa. Pystyt pitämään suurenkin lapsikatraan kurissa. Jos talosi on tyhjillään, sydämessäsi lainehtii suuri kaipaus. Lapset ovat nimittäin sinulle kaikki kaikessa! Hanki siis vähintään kuusi lasta, mutta älä arkaile hankkia jopa kymmentä lasta. 

Olet isä – rakastat urheilua

Isät tykkäävät peuhaamisesta. Monesti perheen isä lähtee lasten kanssa mieluiten ulos harrastamaan. Sinä kuulut tähän aktiiviseen urheilijaisäremmiin.

Emmaljunga Ozone City

EMMALJUNGA OZONE CITY Sirot ja kapeat: leveys 57 cm ja paino 11 kg. Erillinen kova City-koppa ja ratasosa. Säädettävä työntöaisa, kääntyvät etupyörät, keskiöjarru. Istuinosa on 90 cm pitkä, käännettävä ja lisäksi se voidaan säätää neljään eri istuin-/makuuasentoon. Runsaasti värivaihtoehtoja. Protex-kankaat hylkivät likaa ja vettä ja suojaavat vaunua...

Gesslein Vision

GESSLEIN VISION Kolmipyöräinen malli. Isot ilmapyörät, kääntyvä ja lukittava etupyörä. Voidaan käyttää joko pehmeän tai kovan kantokassin kanssa. Käännettävä istuinosa, neljään asentoon säätyvä selkänoja, säädettävä jalkatuki. Pehmustetut 5-pistevaljaat, säädettävä työntöaisa. Pidennettävä kuomu, kurkistusluukku, tuuletusta varten irrotettava takakuomu, putoamissuoja-verkko. Kankaat voidaan irroittaa pesua varten. Gesslein Visionin mitat: -Selkänoja korkeus 45 cm...

Olet cool kummi!

Olet todennäköisesti kummilapsesi suuri idoli, sillä sinulla on rutkasti rohkeutta ja seikkailunhalua, etkä pelkää kulkea omaa tietäsi. Et ehkä arvaakaan kuinka usein vilahtelet kummilapsesi puheessa. Olet kummilapsesi muistojen jännittävä setä tai täti, jonka viimeisintä tempausta odotetaan aina jännityksellä ja jonka seikkailuista kerrotaan ylpeästi niin ystäville kuin kaupan kassoillekin. Näytät kummilapsellesi, että unelmat on tehty toteutettaviksi. Se voi olla tärkein asia, minkä kummilapsesi koskaan oppii.

Olet tunteellinen ja hassutteleva!

Elämä lasten kanssa on sinulle juhla täynnä suuria tunteita! Kun naurattaa, silloin nauretaan kunnes vatsalihakset kramppaavat. Kun itkettää, teillä ei kenenkään tarvitse piilotella kyyneleitään. Kun radiosta kuuluu hyvää musiikkia, silloin tanssitaan, tietenkin! Halaat läheisiäsi usein – se antaa voimaa itsellesi vähintään yhtä paljon kuin muille.

Lapsellasi on hyvät valmiudet aloittaa pottatreenit

Kun vauva on oppinut tunnistamaan pissaavansa ja kakkaavansa, hänellä on hyvät valmiudet oppia kuivaksi. Seuraava askel on oppia pidättelemään ja opetella käymään potalla itsenäisesti. Sitä ennen kuitenkin tarvitaan paljon pottatreeniä.

Sinun kannattaa hankkia yksi lapsi!

Olet yhden lapsen vanhempi! Rakastat omaa lastasi yli kaiken. Rakastat kuitenkin myös rauhallista elämää, joten suurempi lapsikatras kiristäisi turhaan hermojasi. Sinulla on myös muita asioita, joita haluat elämässäsi toteuttaa. Hanki siis itsellesi yksi ihana lapsi!

Gesslein F1

GESSLEIN F1 Käytetään pehmeän tai kovan kantokassin kanssa. Säädettävä työntöaisa. Neljään asentoon säädettävä selkänoja, käännettävä istuinosa, pehmustetut 5-pistevaljaat, säädettävä jalkatuki. Mukana vaihdettavat etupyörät: isot ja pienet. Isoiksi pyöriksi voi valita joko ilmapyörät tai ilmakennopyörät. Pienet pyörät kääntyvät ja lukittuvat. Voidaan käyttää myös travel systeminä: runkoon sopivat...

Lapsesi sokerin saanti ylittää hieman suositukset

Lapsen sokerin saanti ylittää jonkin verran suositukset. Suomalaisten suositusten mukaan lapsen ruokavalion lisätyn sokerin määrä olisi hyvä pysyä alle 10 prosentissa. Tämä suositus ylityttyy todella helposti. Pienin lapsen kohdalla mehulasi ja jogurttipurkki riittää rikkomaan suosituksen. Kannattaa pohtia, voisiko tiettyjä tuotteita korvata vähemmän sokeroiduilla tuotteilla. 

Abc Pramy Luxe

ABC PRAMY LUXE Kevyt alumiinirunko, jossa heittoaisa työntösuunnan vaihtamiseen. Korkeussäädettävä työntöaisa. Kuulalaakeroidut kennorenkaat. Suojaava kuomu, jossa kurkistusluukku ja irrotettava takaosa. Säädettävä selkänoja, pehmustetut 5-pistevaljaat, säädettävä jalkatuki, turvakaari, kantokassi. Abc Pramy Luxen mitat: -Mitat: 105 x 67.5 cm -Mitat kokoontaitettuna: 91 x 67.5 x 53 cm -Makuutilan mitat: 84...

Mutsy Urban Rider

MUTSY URAN RIDER  Sisältää erillisen, tilavan vaunukopan ja ratasistuimen. Kääntyvä taka-akseli, jonka voi myös lukita, jolloin ratas kulkee kuin normaali nelipyöräinen ratas. Säädettävä työntöaisa. Istuinosa säätyy viiteen eri asentoon, irrotettava kuomu. Kankaat voidaan irrottaa pesuun. Kaksi runkovaihtoehtoa. Toimii myös travel systeminä: runkoon voi kiinnittää Maxi-Cosin tai Cybexin turvakaukalo. Mutsy Urban Riderin...

Olet Adidas-äiti!

Hyvä, hyvä, hyvä! Kovempaa! Vielä jaksaa! Näitä fraaseja voi kuulla suustasi. Eikä ihme, sillä olet todellinen urheilusankari itsekin. Olet nimittäin Adidas-äiti!

Olet hammaspora!

Hammasporavanhemmat eivät aina ole lasten mielestä hauskimpia. Poravanhemmat nimittäin pitävät lapsensa kurissa. Tyypillinen hammasporavanhempi tietää, että joskus lasten hyvinvoinnin eteen täytyy tehdä lasten mielestä ikäviä asioita. 

Teutonia Fun

TEUTONIA FUN Kevyt ja kapea runko, joka taittuu pieneen tilaan. Kaksi lukittavaa, erikseen 360° kääntyvää pyörää kaksoisjousituksella ja kuulalaakeroinnilla. Irrotettava ja käännettävä ratasistuin, neljään asentoon asennettava selkänoja. Tilava tavarakori. Yhteensopiva kovan kantokopan sekä pehmeän ja kovan kantokassin kanssa. Teutonia Funin mitat: -Kasattuna: pituus: 90 cm, leveys: 54 cm, korkeus: 39...

Gesslein F6

GESSLEIN F6 Käytetään joko kovan tai pehmeän kantokassin kanssa.Vaunuissa on kahdet erilaiset etupyörät: pienet kääntyvät ja lukittavat pyörät sekä isot kiinteät pyörät. Pyöriksi voi valita joko ilmakennopyörät tai ilmapyörät. Neljään asentoon säädettävä selkänoja, heittoaisa, säädettävä työntöaisa, käsijarru. Pehmustetut 5-pistevaljaat, säädettävä jalkatuki. Voidaan käyttää myös travel systeminä: runkoon sopivat...

Teutonia Élégance

TEUTONIA ÉLÉGANCE Tilavat, klassisesti muotoillut vaunut. Laadukkaat varusteet, kuten keinonahasta käsin ommellut työntöaisan suojukset. Erityisen tilava metallinen tavarakori. Irrotettava ja käännettävä ratasistuin. Klassiset värivaihtoehdot. Yhteensopiva kovan kantokopan ja kantokassin kanssa. Teutonia Élégancen mitat: -Kasattuna 102 cm x 61 cm x 53 cm -Paino 17,3 kg (sis. pyörät) -Työntökorkeus (maksimi) 120 cm

Firkon Comfort

FIRKON COMFORT Yhdistelmävaunu kovalla kantokopalla tai pehmeällä kantokassilla. Heittoaisa, jousituksen säätö, ilmakumipyörät. Topatut, likaa ja vettä hylkivät materiaalit. Runsaasti värivaihtoehtoja. Firkon Comfortin mitat: -Kasattuna, renkailla: korkeus 50cm x pituus 97cm x leveys 63cm-Paino, renkailla vaununa: 16 kg-Paino, renkailla rattaina: 15 kg-Säädettävä työntöaisa, säätökorkeus: 74cm - 116 cm-Kantokassin sisämitat: korkeus...

Maitomääräsi lisääntyy kyllä – malta vain imettää!

Maitomäärät voivat imetyksen alkumetreillä olla varsin pieniä. Tämä on normaalia. Kun maltat imettää, määrä kyllä lisääntyy. Tässä vielä muutamia vinkkejä liittyen antamiisi vastauksiisi.

Olet suukkotehdas!

Suukkotehdasvanhempi huolehtii lapsistaan erittäin tehokkaasti. Voi jopa sanoa, että suukkotehtaalle huolehtiminen käy omasta urheilulajista.

Teutonia Prestige

TEUTONIA PRESTIGE Vankka ja kevyt ovaaliputkirunko. Käännettävä työntöaisa mahdollistaa nopean ajosuunnan vaihdon. Taittuu kokoon pieneen tilaan. Neljään asentoon asennettava selkänoja, kuulalaakeroidut pyörät. Korkea työntöaisa. Yhteensopiva kovan kantokopan, pehmeän kantokassin ja kovan kantokassin kanssa. Teutonia Prestigen mitat: -Kasattuna 92 x 57 x 42 -Paino 14,4 kg (sis.pyörät)

Teutonia Mistral S

TEUTONIA MISTRAL S Kaksoisjousitetut, kääntyvät etupyörät. Suuret pyörät voidaan vaihtaa eteen. Käännettävä työntöaisa mahdollistaa nopean ajosuunnan vaihdon. Irrotettava ja käännettävä istuin, neljään asentoon asennettava selkänoja. Korkea ja säädettävä työntöaisa. Yhteensopiva kovan kantokopan, pehmeän kantokassin ja kovan kantokassin kanssa. Teutonia Mistral S:n mitat: -Kasattuna 100 x 62 x 45 -Paino 13, 8 kg (sis.pyörät)

Olet huolehtijamummo!

Onko lastenlapsilla kaikki nyt varmasti hyvin? Tunnistatko ajattelutavan? Sinä olet huolehtijamummo, joka varmistaa, että kaikilla on riittävästi lämmintä vaatetta päällä. Omistaudut lastenlapsiesi hyvinvoinnille yhtä innokkaasti kuin he olisivat sinun omia lapsiasi.

Ole ylpeä! Lapsesi liikkuu todella paljon!

Antamiesi vastausten perusteella lapsesi ylittää kirkkaasti päivittäisen liikuntasuosituksen. Lapsesi korjaakin itselleen merkittävän osan liikunnan kautta saatavista terveyshyödyistä. Hän on myös oppinut liikunnallisen elämäntavan. Kiitä itseäsi tästä! Lapsesi runsas liikkuminen pienentää hänen riskejä elintapasairauksiin. Vauhdikas liikkuminen myös parantaa lapsen älyllistä suoriutumista. On myös havaittu, että paljon liikkuvat lapset ystävystyvät koulussa toisten kanssa helpommin kuin lapset, jotka liikkuvat vähän.HUOM! Testi on karkea arvio lapsen päivittäisestä liikuntamäärästä. Testissä ei ole mukana kaikki mahdolliset liikuntatavat. Päiväkodeissa ja kouluissa on myös eroja, joten lapsi saattaa liikkua huomattavasti enemmän tai jonkin verran vähemmän kuin mitä testi ilmoittaa. Päiväkoti- ja kouluikäisten liikuntasuositukset eroavat hieman. Tässä testissä sovelletaan alle kouluikäisten lasten liikuntasuosituksia.

Firkon Vario

FIRKON VARIO Tilavat vaunut. isolla vaununkopalla ja erillisellä ratasosalla.Erilaisia runko- ja rengasvaihtoehtoja. Heittoaisa, jousituksen säätö, ilmakumipyörät. Topatut, likaa ja vettä hylkivät materiaalit. Runsaasti värivaihtoehtoja. Firkon Varion mitat:-Kasattuna: 45cm x 95cm x 62cm-Paino, renkailla ja vaununa: 15 kg-Paino, renkailla rattaina: 16 kg-Säädettävä työntöaisa, säätökorkeus: 63 - 108 cm-Vaununkopan...

Hartan Topline S

HARTAN TOPLINE S Kevyt alumiinirunko. Isot ilmakennopyörät, edessä kääntyvät ja lukittuvat pienet pyörät. 5-pistevaljaat, säädettävä jalkatuki, säädettävä selkänoja. Korkeussäädettävä ja käännettävä työntöaisa sekä säädettävä jousitus. Iso tavarakori. Voidaan käyttää kovan tai pehmeän kantokassin kanssa.Osassa kuoseja rungossa led-valot. Hartan Topline S:n mitat: -Vaunun mitat: 106 x 62 x 74-114...

Bugaboo Cameleon

BUGABOO CAMELEON Erillinen koppa ja ratasosa. Työntöaisa on säädettävä, ratasosan voi kääntää. Ratasosan selkänoja säätyy kolmeen asentoon. Pienet kääntyvät etupyörät. Säädettävä jousitus. Kova koppa. Toimii myös travel systeminä, runkoon voi kiinnittää turvakaukalon. Bugaboo Cameleonin mitat: -Mitat kasattuna (pyörillä) P x L x K : 90 x 60 x 30,5 cm...

Olet rosolli!

Rosolli on punajuuren ja omenan vaaleanpunaisella kermalla höystetty sinfonia. Siinä voi olla vaikka mitä kuten jopa silliä! Tällainen sinäkin olet – täynnä yllätyksiä. Voidaankin sanoa, että sinusta on vaikka mihin! Hehkuvaa joulua kaikille!

Teutonia Cosmo

Alumiinirunko saatavana mustana ja hopean värisenä. Taittuu helposti kokoon pieneen tilaan. Kapea runko. Kaksi erikseen kääntyvää, tuplajousitettua etupyörää. Ratasosan voi kääntää haluttuun suuntaan. Neljään asentoon asennettava selkänoja Tilava tavarakori, kuljetuslukko.  Yhteensopiva kovan kantokopan, pehmeän kantokassin ja kovan kantokassin kanssa. Teutonia Cosmon mitat: -Kasattuna: 89 x 57 x 51 -Paino 12,6 kg (sis.pyörät)

Teutonia BeYou

TEUTONIA BE YOU Alumiinirungon väri musta tai hopea. Lukittavat, erikseen kääntyvät etupyörät kaksoisjousituksella. Suurissa takapyörissä erillinen jousitus, pyörät voidaan vaihtaa eteen. Irrotettava ja käännettävä ratasistuin, neljään asentoon asennettava selkänoja. Käännettävä työntöaisa, keinonahkainen työntöaisan suojus, integroitu kuljetuslukko,säädettävä turvakaari. Yhteensopiva kovan kopan, pehmeän kantokassin tai kovan kantokassin kanssa.  Teutonia Be Youn mitat:...

I´coo Peak Air

I´COO PEAK AIR Vaunukoppa ja käännettävä istuinosa. Neljä suurta ilmakumipyörää, suojaava kuomu, säädettävä selkänoja ja teleskooppiaisa. Vetoketjulla kiinnitettävä hyttysverkko. Integroidut kuulokkeet: mahdollisuus yhdistää MP3-laitteeseen tai puhelimeen, jolloin lapsi voi kuunnella musiikkia.  I´coo Peak Airin mitat: -Rungon paino 9,2 kg, -Kokonaispaino 16,6 kg -Istuinosan leveys 33 cm-Selkänojan takaosan korkeus...

Tee seksikäs juhannuskastetaika!

Juhannusyön kasteessa on taikavoimaa. Silloin istutetut nauriit ja lantut kasvavat erityisen hyvin. Taianomaisen kasteen on uskottu tuovan jopa sokeille näön takaisin. Ajattele, minkälaisia seksuaalisia nautintoja tämän voimallisen kasteen avulla voi tavoittaa?

Olet suojeleva begonia!

Begoniat symboloivat suojelevaisuutta. Sinulle on tärkeää suojella lapsiasi maailman julmuuksilta ja ikävyyksiltä. Teet kaikkesi, jotta lapsesi saisivat kasvaa turvallisessa ja rauhallisessa ympäristössä. Perheessänne pidetään erityisen tarkasti kiinni periaatteesta, että lapsen täytyy saada olla lapsi mahdollisimman pitkään.

Olet äiti – kotona on ihanaa

Äiti on kuningatar omassa kodissaan. Toisille naisille tällainen väite on mitä hirvittävin kirous. Sinulle se on kuitenkin suuri siunaus. 

Sinulla on kotona ”Miltä ruoka maistaa” -tonttu

Teillä on kotona ihania herkkuhetkiä rakastava pieni joulutonttu. Voi jopa olla niin, että kun silmäsi välttää, pikkutonttu hiljaa hiipii kolostansa keittiöön ja nappaa herkut ilman lupaa suuhunsa. Älä ole vihainen. Muista, että kunnon väki tarjoaa pikkutontulle jouluna paljon herkkuja ja ruokaa!

Sinulla on Girls Just Wanna Have Fun -tyttö!

Riehuminen on kivaa. Ilosta kiljuminen on vielä hauskempaa. Remuaminen on parasta varsinkin silloin, kun vanhempien pitäisi olla jo nukkumassa. Mutta minkäpä tyttö luonteelleen voi. Tytöt kun haluavat pitää hauskaa!

Olet vauhtimummo!

Lähdetäänkö koko perheen voimin syömään? Sinä tiedät juuri sopivan sushipaikan, jossa tehdään lasten herkkuannoksia. Pitääkö lastenlasten saada uusi iPad-sovellus? Sinä tiedät, mitkä pelit ovat tänä vuonna suosittuja.

Dorjan Soft Start

DORJAN SOFT START Erillinen kova koppa ja ratasistuin. Kopassa keinutoiminto ja selkänoja. Kääntyvät etupyörät. Kapea runko: 58 cm. Topatut kankaat ja suojaavat peitot. Kuulalaakeroidut ilmakumipyörät. Kopassa ja rattaassa reilut sisämitat, joten sopii isommallekin lapselle. Toimii myös travel systeminä: Maxi - Cosin ja Soft Startin turvakaukalot sopivat...

Olet rauhallinen asteri!

Valkoinen ja punainen asteri symboloivat rauhallisuutta. Rauhallisuus onkin sinun kirkkain johtotähtesi vanhempana. Lapsi piirtänyt seinään? Huutaminen ei korjaa tilannetta. Uhmaikäinen koettelee? Parasta vain hengittää syvään, laskea kymmeneen ja pitää pää kylmänä. Menetät hermosi todennäköisesti vain silloin, jos joku kohtelee lapsiasi tai muita rakkaitasi epäoikeudenmukaisesti.

Sinulla on kotona ”Hei tonttu-ukot hyppikää” -tonttulapsi!

Joulu on rauhallista aikaa. Väärin! Silloin kun kotona on ”Hei tonttu-ukot hyppikää” –tonttulapsia, jouluaatto on kuin levottomat joulumarkkinat. Nämä tonttulapset ottavat kaiken ilon irti jouluaatosta. Seuraavana päivänähän kaikki on ohi, lahjoja ei enää saa, joten miksipä ei?

Olet hilpeä kämmekkä!

Kämmekät eli luonnonvaraiset orkideat symboloivat hilpeyttä. Sellaista on sinunkin vanhemmuutesi: iloista laukkaa lasten kanssa hauskasta tilanteesta vielä hauskempaan. Nimittäin jos oikein tarkasti ajatellaan, vanhemmuushan itse asiassa on mitä parhainta tilannekomiikkaa alusta loppuun!

Sinulla on kotona mietteliäs filosofitonttu

Teillä on mietteliäs joulutonttu, joka tekee tarkkoja havaintoja jouluyön hiljaisuudesta. Kun kuu käy ääneti kulkuaan ja puissa lunta on valkeanaan, teidän pieni tonttu odottaa unta ja kuuntelee samalla hiljaista ajan virtaa. Missähän sen lähde lienee, tonttulapsi miettii.

Tee seksikäs juhannustulitaika!

Kokon polttaminen puhdistaa ja suojelee juhlakansaa sekä eläimiä. Jos kokon savu puhaltaa päälle, tiedetään, että tämän henkilön naimaonni paranee. Jos siis hyppää kokon savun läpi, voi olla varma, että seuraavan vuoden naimaonni on mitä parhainta.

Sinulla on Born to Be Wild -poika!

Poikasi osaa todellakin pitää hauskaa! Kun poikasi on riehunut koko päivän, tuudittaudut väsyneenä ajatukseen "pojat ovat poikia". Ehkä sinun poikasi on kuitenkin siitä villeimmästä päästä, eikö totta? Säpinää todellakin riittää, sillä poikasi on: Born to Be Wild!

Gesslein F4

GESSLEIN F4 Käytetään kovan tai pehmeän kantokassin kanssa. Kääntyvät ja lukittavat etupyörät. Neljään asentoon säädettävä selkänoja, pehmustetut 5 -pistevaljaat, turvakaari, säädettävä jalkatuki, korkeussäädettävä työntöaisa, tilava tavarakori. Voidaan käyttää myös travel systeminä: runkoon sopivat Maxi-Cosin ja Britaxin turvakaukalot. Gesslein F4:n mitat: -Makuutilan mitat 30 x 97 cm. -Selkänojan korkeus...

Olet Chanel-äiti!

Noudatat äitinä klassisia linjoja niin lasten pukeutumisen kuin myös kasvatuksen suhteen. Yksi brändi sanoo sen sinun puolestasi: Chanel!

Tunnet vauvapalstaslangin kohtalaisen hyvin!

Inssikö huomenna? Hyviä tarrasukkia sitten vaan! Pysyt yleensä hyvin vauvaslangissa mukana, mutta et ole kuitenkaan vielä suvereeni palstaslangin käyttäjä. Sinulla on vielä petrattavaa, jos mielit slangiguruksi!

Olet isä – et kaihda vaaroja

Toiset vanhemmat pelkäävät jatkuvasti, että lapsille käy jotakin. Varsinkin monet äidit hössöttävät jatkuvasti. Sinä olet kuitenkin vaaroja kaihtamaton isä. Seurassasi lapset saavat riehua ja irrotella mielin määrin. 

Lapsellasi ei ole vielä valmiuksia

Lapset ovat hyvin yksilöllisiä. Kaikki taaperot eivät vielä ole valmiita pottatreenien aloittamiseen. Toiset lapset tunnistavat pissaavansa ja kakkaavansa jo alle vuoden ikäisenä. Toisilla taas menee pissa- ja kakkatunteen hoksaamiseen pidempään.

Sinulla on kotona ”Reipas tanssin tuiske” -tonttulapsi!

Joulupossut (eli isä ja äiti) voivat vain katsella ihmeissään, kun pikkutontun tossut nousevat polkkaan hauskimpaan. Iloinen meininki kuuluu tonttusi joulutunnelmaan. Teillä ei murjoteta, vaan otetaan ilo irti elämästä.

Olet isä – et kaihda vaaroja

Toiset vanhemmat pelkäävät jatkuvasti, että lapsille käy jotakin. Varsinkin monet äidit hössöttävät jatkuvasti. Sinä olet kuitenkin vaaroja kaihtamaton isä. Seurassasi lapset saavat riehua ja irrotella mielin määrin. 

Olet perinteinen kummi!

Otat kummin tehtäväsi tosissasi ja kummilapsesi vanhemmat voivat luottaa siihen, että suoritat kummin tehtäväsi kunnialla. Lapsi saa elämäänsä tasapainoa syvällisten keskustelujenne kautta. On arvokasta, että pohdit yhdessä lapsen kanssa elämän suuria kysymyksiä ja tarjoat niihin hedelmällisiä näkökulmia. Avullasi lapsi ymmärtää, että elämässä ei ole kyse vain rahasta ja menestyksestä. Kun elämä myöhemmin viskoo lapsen tielle vaikeuksia, kanssasi käydyt keskustelut voivat tarjota avun.

Lapsesi on oppinut jo kuivaksi!

Onneksi olkoon! Lapsesi on jo oppinut kuivaksi. Vanhemman arki on helpompaa, kun lapsi hoitaa vessa-asiat kokonaan itse.

Olet uima-allas!

Uima-allasvanhempi tietää, että liikunnallinen elämäntapa on paras lapsille. Urheilu nimittäin kasvattaa ja hoivaa lasta samalla tavalla kuin lämpimään uima-altaaseen pulahtaminen.

Olet perinteikäs keittiömummo!

Kun lapsesi ja lastenlapsesi tulevat käymään, he saavat syödä tuhdisti. Rakkautesi lapsiasi ja lastenlapsiasi kohtaan on kunnon kotiruoalla valettu.

Vanhemmuutesi on peräisin tulevaisuudesta!

Kuka käyttää parhaiten padia tai puhelinta teidän perheessä? Tietenkin lapsi! Yhä kiihtyvämpään tahtiin muuttuva tietoyhteiskunta muokkaa tulevaisuuden vanhemmuutta. Vanhemmat eivät enää opeta lapsiaan, vaan lapset opettavat vanhempiaan. Työpaikoista tulee aikuisten päivähoitopaikkoja ja lapset pyörittävät yhteiskuntaa – heidän vanhempansa kun eivät enää ymmärrä maailman menosta mitään.

Olet kinkku!

Kinkku kääntää katseet. Kun kinkku tuodaan joulupöytään, vesi herahtaa kielelle. Kinkku onkin pääherkku. Juuri tällainen sinä olet: osaat nauttia esillä olemisesta. Sinun loisteessasi muut jouluherkut jäävät varjoon. Makoisaa joulua!

Olet Volvo!

Isänä olemisesi rullaa yhtä jouhevasti kuin perhe farmari-Volvolla. Kun arki takoo eteesi ongelmia, tiedät selättäväsi kaikki haasteet käytännöllisyydelläsi, sillä sinä olet todellinen Volvo-isä. Sinä et sählää asioita, vaan pistät rattaat pyörimään.

Olet älykkömummo!

Mikä on maailman tila ja mihin me olemme menossa? Sinä osaat sanoa! Kun lastenlapsillasi on huoli ilmastonmuutoksesta, sinä olet juuri oikea henkilö puhumaan heidän kanssaan. 

Tee seitsemän yrtin juhannuskastetaika!

Juhannusyön kasteessa on taikavoimaa. Silloin istutetut nauriit ja lantut kasvavat erityisen hyvin. Taianomaisen kasteen on uskottu tuovan jopa sokeille näön takaisin.

Lapsellasi ei ole vielä valmiuksia

Vauva ei ole vielä saavuttanut pottatreeneihin vaadittavia valmiuksia. Asiassa ei kannata kiirehtiä. On äärimmäisen harvinaista, että alle 2-vuotias lapsi oppisi kuivaksi.

Tee tuhma juhannuskastetaika!

On olemassa myös tuhmia juhannustaikoja, joilla toisten omaisuutta voi hamuilla omakseen. Vetämällä lakanaa toisen pellolla ja pusertamalla lakanaan tarttuneen yökasteen omalle pellolle, saa naapurin viljaonnen varastettua itselleen.

Olet palstaslangiguru!

Simppoja haaviin vaan. Nyt on hei ay! Tikutteluakin harkitaan. Olet ihan, että tottakai! Sinä olet nimittäin todellinen slangiguru! Vauvapalstaslangi on suorastaan toinen äidinkielesi. 

Olet lipeäkala!

Lipeäkala on histroliallinen herkku, joka nostaa voimakkaita tunteita pintaan. Juuri tällainen henkilö sinäkin olet. Et jätä ketään kylmäksi! Sinua joko rakastetaan tai sitten sinua vihataan. Omiesi parissa uit yhtä sulavasti kuin kala lipeätynnyrissä. Iloista joulunaikaa!

Olet hernekeitto!

Hernekeittovanhemman lapsen arjesta ei puutu mitään. Tyypillinen hernekeittovanhempi on nimittäin omiaan kannattelemaan jokapäiväistä perusarkea. Lapset elävät kuin ihanan vaaleanvihreän peitteen alla lämpimässä pesässä.

Tee kiusoitteleva juhannusseksitaika!

Tunnetuimpiin juhannustaikoihin liittyy alastomana kieriskely niityllä tai pellolla. Yhden taian mukaan neito voi saada pojan rakastumaan itseensä, kun kieriskelee hänen talonsa pellolla alastomana. Kun poika myöhemmin syö pellon viljasta tehtyä leipää, hän rakastuu neitoon.

Phil&Teds Promenade

PHIL&TEDS PROMENADE 2 in 1: istuinosa muuntuu vaunukopaksi. Istuinosa on käännettävä, ja sen voi säätää kolmeen eri asentoon. Jousitetut kaksoisetupyörät, säädettävä jalkatuki, 5-pistevaljaat, tilava tavarakori, ilmakennopyörät.  Sisaristuimen avulla rattaista saa rattaat kahdelle lapselle. Phil&Teds Promenaden mitat: -Rattaan paino 13kg-Rattaan leveys 64cm-Mitat kasattuna: 106x64x33,5cm

Olet silkkihansikas!

Silkkihansikasvanhempi pitää huolta siitä, että lapset kasvavat oikeaan suuntaan. Silkkihansikas tekee kuitenkin lastensa kasvatuksen pehmeästi ja lasten omia tunteita ja mielipiteitä huomioiden. 

Olet perunalaatikko!

Perunalaatikko imelletään. Se on makeaa ja maistuvaa. Harva sanoo, ettei pidä perunalaatikosta. Tällainen ihminen sinäkin olet. Sinusta on helppo pitää, sillä säteilet positiivista tunnelmaa ympäristöösi. Herttaista joulua!

Olet isä – rakastat urheilua

Isät tykkäävät peuhaamisesta. Monesti perheen isä lähtee lasten kanssa mieluiten ulos harrastamaan. Sinä kuulut tähän aktiiviseen urheilijaisäremmiin. 

Sinulla on What a Wonderful World -tyttö!

Lapsesi on yhtä aurinkoa. Kun ihmisiä kävelee vastaan, hän vastaa hymyilemällä. On ihanaa olla lapsi ja ihmetellä maailman kauneutta. Kappaleen sanoin:

Tee kiero juhannustulitaika!

Kokon polttaminen puhdistaa ja suojelee juhlakansaa sekä eläimiä. Jos kokon savu puhaltaa päälle, tiedetään, että tämän henkilön naimaonni paranee. Vielä savuavan kokon yli hyppääminen puolestaan lisää lemmenvoimaa.

Olet lampunhenkikummi!

Olet kummina antelias ja haluat tarjota lapselle asioita, joista hän muuten jäisi paitsi. Kummilapsesi tietää, että saapuessasi jonkin hänen toiveistaan toteutuu. Oletkin usein kummilapsesi juhlien odotetuin vieras, sillä vierailusi tuovat lapsen elämään aina pienen hipun taikaa. Tarkkakatseisuutesi yllättää kummilapsesi joka kerran, sillä tiedät usein vanhempiakin paremmin, mitä lapsi kullakin hetkellä toivoo elämältään. Lapsi kiittää anteliaisuuttasi lämpimästi vielä aikuisenakin muistellessaan toteutuneita toiveitaan.

Sinulla on I Want It All -poika!

Lapsesi osaa vaatia palvelua itselleen. Hän onkin todellinen prinssi. Vanhemmilla saattaa olla toisinaan pinna kireällä I Want It All -pojan kanssa, mutta pitäkää mielessä: tämä poika pitää oikeuksistaan huolta ja pärjää tässä maailmassa.

Olet AC Cobra!

Kunnioitat niin omaa kuin lastesi itsenäisyyttä. Sinusta on tärkeä opettaa lapsille mahdollisimman varhain omatoimisuutta. Tätä kasvatusfilosofiaa heijastaa AC Cobra, yön pimeydessä yksin kiitävä salaperäinen autoharvinaisuus.

Olet pamppu!

Pamppuvanhempi ylläpitää perheensä järjestystä erittäin tehokkaasti. Tyypillisesti pamppuvanhemman koti on hyvin järjestelmällinen ja siisti. 

Tee naapuria kiusaava juhannustulitaika!

Kokon polttaminen puhdistaa ja suojelee juhlakansaa sekä eläimiä. Kokkohiilet pitävätkin maagista voimaa sisällään. Jos kokko poltetaan naapurin kukkapuskan tai pellon seassa, taika anastaa samalla myös naapurin mehevän mullan voiman.

Olet Ford Mustang!

Lasten kanssa oleminen on yhtä rymyämistä. Siksi isän tulee olla ketterä kuin gepardi ja nopea kuin villihevonen. Olet kaikkea tätä ja vielä enemmän, sillä sinä olet todellinen Ford Mustang -isä.

Sinulla on Run the World -tyttö!

Tyttösi on varsinainen kiukkupussi! Vanhemmilla on varmasti toisinaan hermot kireällä omaa tahtoaan puhkuvan prinsessan kanssa. Pitäkää kuitenkin mielessä, että teidän tyttö pärjää elämässä. Hän on nimittäin aito Run the World -tyttö.

Olet Hugo Boss -äiti!

Olet elegantti mutta samalla tehokas äiti! Sen voi sanoa yhdellä brändillä: Hugo Boss. Äitinä sinä heijastelet juuri samaa charmikasta tehokkuutta kuin saksalaisjuurinen vaatebrändi Hugo Boss.

Olet Lada!

Lämminhenkinen isyytesi pelaa yhtä luotettavasti kuin rakastettu venäläisklassikko Lada. Vaikka ulkona paukkuisi 40 asteen pakkanen, isyytesi hyrähtää luotettavasti käyntiin oli moottorilla ikää kuinka paljon tahansa.

Sinulla on What a Wonderful World -poika!

Lapsesi on yhtä aurinkoa. Kun ihmisiä kävelee vastaan, hän vastaa hymyilemällä. On ihanaa olla lapsi ja ihmetellä maailman kauneutta. Kappaleen sanoin:

Olet muurahainen!

Muurahaisvanhempi on vienyt lasten kasvatuksen ja hyvinvoinnit aivan uudelle tasolle. Niinpä muurahaisvanhempi tekee töitä aamusta iltaan, jotta hänen lapsillaan olisi kaikki hyvin. Niin paljon muurahaisvanhempi rakastaa lapsiansa.

Olet kaulin!

Kaulinvanhemmat tekevät tärkeää työtä aamusta iltaan. Kaulimet tietävät, että vanhemmuus vaatii suuren panostuksen vanhemmiltaan. 

Tee puutarhaa suojeleva juhannustulitaika!

Kokon polttaminen puhdistaa ja suojelee juhlakansaa sekä eläimiä. Taikavoimaa on vielä jäljellä kokon hiilissä. Viherpeukalon kannattaakin poimia nämä suojelevaa vaikutusta hohkavat hiilet mukaansa ja levittää ne puutarhaansa.

Olet liikennevalo!

Lapsiperheessä on monesti kaaosta ja epäjärjestystä. Lapset säntäilevät ja esineet jäävät lojumaan vääriin paikkoihin.

Sinulla on Without You -poika!

Poikasi on herkkä ja tunteikas pikkuprinssi. Hän ei halua olla erossa sinusta. Hän ei haluaisi olla hetkeäkään yksin, eikä hän varsinkaan halua jäädä päiväkotiin. Tunteikas poika osaa olla ihana ja empaattinen muita kohtaan, eikä hän tekisi pahaa edes punkille.

Sinulla on What a Wonderful World -tyttö!

Lapsesi on yhtä aurinkoa. Kun ihmisiä kävelee vastaan, hän vastaa hymyilemällä. On ihanaa olla lapsi ja ihmetellä maailman kauneutta. Kappaleen sanoin:

Olet balettitossu!

Balettitossuvanhemmat ymmärtävät, että urheileminen ei ole pelkkää liikkuvaa kohellusta. Urheileminen on ennenkaikkea omien taitojen kerryttämistä ja hiomista. Urheilun avulla balettitossuvanhempi opettaa lapsilleen tärkeitä asioita maailmasta. 

Sinulla on Big Girls Cry -tyttö!

Sinulla on herkkä ja tunteikas prinsessatyttö. Hän saattaa haluta näyttää kovalta ulospäin, mutta kun olet lähtenyt päivähoitopaikasta, kyyneleet nousevat tytön silmiin. Big Girls Cry -tytöt ovat empaattisia ja osaavat olla maailman ihanimpia ystäviä toisille lapsille.

Sinulla on Girls Just Wanna Have Fun -tyttö!

Riehuminen on kivaa. Ilosta kiljuminen on vielä hauskempaa. Remuaminen on parasta varsinkin silloin, kun vanhempien pitäisi olla jo nukkumassa. Mutta minkäpä tyttö luonteelleen voi. Tytöt kun haluavat pitää hauskaa!

Sinulla on What a Wonderful World -poika!

Lapsesi on yhtä aurinkoa. Kun ihmisiä kävelee vastaan, hän vastaa hymyilemällä. On ihanaa olla lapsi ja ihmetellä maailman kauneutta. Kappaleen sanoin:

Sinulla on Big Girls Cry -tyttö!

Sinulla on herkkä ja tunteikas prinsessatyttö. Hän saattaa haluta näyttää kovalta ulospäin, mutta kun olet lähtenyt päivähoitopaikasta, kyyneleet nousevat tytön silmiin. Big Girls Cry -tytöt ovat empaattisia ja osaavat olla maailman ihanimpia ystäviä toisille lapsille.

Olet lenkkitossu!

Lenkkitossuvanhemmat laittavat lapset ulos niin vesisateessa kuin poutasäällä. Tyypillisen lenkkitossuvanhemman mukaan lasten kuuluu ennen kaikkea liikkua. 

Sinulla on Born to Be Wild -poika!

Poikasi osaa todellakin pitää hauskaa! Kun poikasi on riehunut koko päivän, tuudittaudut väsyneenä ajatukseen "pojat ovat poikia". Ehkä sinun poikasi on kuitenkin siitä villeimmästä päästä, eikö totta? Säpinää todellakin riittää, sillä poikasi on: Born to Be Wild!

Et tunne vauvapalstaslangia kovinkaan hyvin!

Kp, rv, jtp, dpo, pco, np ja yk? Olet ihan, että mitäs salakieltä se tällainen oikein on? Sinulla on vielä petrattavaa, jos mielit slangiguruksi!

Sinulla on Run the World -tyttö!

Tyttösi on varsinainen kiukkupussi! Vanhemmilla on varmasti toisinaan hermot kireällä omaa tahtoaan puhkuvan prinsessan kanssa. Pitäkää kuitenkin mielessä, että teidän tyttö pärjää elämässä. Hän on nimittäin aito Run the World -tyttö.

Sinulla on I Want It All -poika!

Lapsesi osaa vaatia palvelua itselleen. Hän onkin todellinen prinssi. Vanhemmilla saattaa olla toisinaan pinna kireällä I Want It All -pojan kanssa, mutta pitäkää mielessä: tämä poika pitää oikeuksistaan huolta ja pärjää tässä maailmassa.

Sinulla on Without You -poika!

Poikasi on herkkä ja tunteikas pikkuprinssi. Hän ei halua olla erossa sinusta. Hän ei haluaisi olla hetkeäkään yksin, eikä hän varsinkaan halua jäädä päiväkotiin. Tunteikas poika osaa olla ihana ja empaattinen muita kohtaan, eikä hän tekisi pahaa edes punkille.

Olet Kulkuset

Joulu on iloisesti helkkäävän toiminnan aikaa! Talo on täynnä ihmisiä ja lapset riehuvat ja ilakoivat. Sydämessäsi läikehtii riemuisasti aivan kuin lumi laulaisi omaa lauluaan.